Kaikkea sitä oppii

Ei ole mikään salaisuus, että koulussa kemia ja fysiikka olivat minun inhokkiaiheitani. Ne nyt vaan olivat aivan järjettömän tylsiä ja tunnilla alkoi aina väsyttää. Innostuin aiheesta vasta kun televisiossa alkoi pyörimään Einstein-ohjelma, jossa hassuksi professoriksi pukeutunut näyttelijä teki kaikenmaailman fysikaalisia ja kemiallisia kokeiluja, kuten esimerkiksi viekö tuuli helpommin mennessään laihan vai lihavan ihmisen. Se laihahan sinne pehmustettuun seinään ensin lensi valtavan tuulikoneen voimasta.

Tänään satuin vahingossa tekemään omia kokeilujani. Täällä tosiaan vesi pitää aina keittää ennen juomista. Olen nyt yrittänyt kiinnittää vedenjuomiseen huomiota, sillä muutama viikko sitten alaselkäni kipeytyi vasemmalta puolelta ja kämppis epäili, että johtuu liian vähästä vedestä. Munuaiset siellä raksuttavat ylikierroksilla, tai jotain. Olen siis ryhtynyt keittämään vettä valmiiksi pulloihin.

Aamulla en ehtinyt odottaa, että vesi jäähtyy, joten kaadoin kiehuvaa vettä puolen litran muovipulloon. Arvatkaas mitä, se pullo kutistui aivan minipulloksi! Etiketti jäi lörpöttämään, ihan kuin pullolla olisi liian isot vaatteet. Miksi fysiikan tunnilla ei opeteltu kutistamaan muovipulloja??

Toinen asia, mikä ei koskaan ole erityisemmin kiinnostanut, on penkkiurheilu. Ei vain jaksa keskittyä katsomaan, kun heppulit juoksee kentällä jonkun pallon tai luistelevat jonkun läpyskän perässä. Innostuin penkkiurheilusta hienoisesti vasta Espanjassa, kun hoksasin, että eihän minun sitä peliä tarvitse seurata. Sen sijaan minua kiinnostaa ihmisten reaktiot ja miten joku peli saa ihmiset tuntemaan yhteenkuuluvuutta. Siispä kömmin eilen paikalliseen pizzeriaan katsomaan jalkapalloa, kun Ecuador pelasi Argentiinaa vastaan. Peli päättyi 1-1. Minun penkkiurheilukiintiöni on taas hetkeksi täynnä.

In English: It's not a secret that I used to hate chemistry and physics at school. I just found them extremely boring. I only got interested in them when they started to show a TV show where an actor dressed up as a crazy scientist made some practical experiences, for example if it's windy, does a skinny person fall down easier than a fat person. 

I managed to do some experiences of my own today. I've started to pay attention to drinking enough water and to boil water and put it to bottles. I didn't have time to wait for the water to cool down so I just poured some boiling water into a plastic bottle. The bottle shrank into a mini bottle! Why didn't they teach at school how to shrink bottles? 

Another thing that I've never been very interesting is spectator sports. I just find it boring to watch people running after a ball or skating after a puck. I only got a tiny bit interested in Spain when I realized that I don't actually have to watch the game. What I find interesting is people's reaction and how some game makes people feel united. Therefore I went to a local pizzeria yesterday to watch football when Ecuador was playing against Argentina. The match ended 1-1. My quota for spectator sports is full for a while. 

Täytyy syödä, jotta kasvaa

Edellisen tekstin tietokoneongelma korjautui, kiitos kaikille vinkeistä! Auttoi sammuttaa kone moneen kertaan, poistaa verkko ja salasana muistista ja yhdistää uudelleen.

Valtavan yleisön ( = isoveli ja rakas ystäväni Teija) pyynnöstä tässä tulee asiaa ruuasta. Tuo on aihe, jonka olen unohtanut täysin, samoin kuin olen unohtanut kertoa, kuinka asumisjärjestelyni lopulta menivät.

Saavuin Salinasiin ajatuksena etsiä oma asunto, sillä ajattelin kaipaavani omaa tilaa. Pari päivää täällä oltuani kuitenkin huomasin, että enemmän tarvitsen seuraa ja mahdollisuuksia tutustua ihmisten normaaliin arkeen. Siispä kysyin väliaikaiselta kämppikseltäni Carmenilta, saisinko jäädä asumaan hänen luokseen ainakin näin aluksi. Carmen sanoi kyllä.

Carmen asuu 9 kuukauden ikäisen vauvansa Camilan kanssa. Camila on maailman kiltein vauva. Olen kuullut hänen itkevän kerran, yleensä vain nauraa ja jokeltelee. Jos aamulla onkin hieman koti-ikäväinen olo niin se hälvenee, kun näen keittiössa hassun puuronaamaisen Camilan.

Pienet päivänsäteet 

Tästä päästään ruokakuvioihin. Sen lisäksi, että täällä korkealla tarvitsen todella paljon unta (10-11 h / yössä) ja hengästyn jokaisessa mäennyppylässä, myös ruokahaluni on vähentynyt huomattavasti. Muut vapaaehtoiset tosin ovat varoitelleet, että tilanne tulee muuttumaan, sillä täkäläinen ruoka on aika hiilihydraattipitoista.

Tavallisen päivän syömingit menevät näin:

Aloitan aamun kahvilla (veteen sekoitettavaa pikakahvia), palalla leipää (vaaleaa), keitetyllä kananmunalla ja hedelmällä.

Ruokatunti on kello 13-14. Yleensä menen kotiin syömään tai joskus Padren talolle. Kotona meillä laittaa ruokaa Sonia, joka vahtii Camilaa päivisin.

Sonia ja Carmen tyttärineen

Ruoka aloitetaan keitolla. Tänään keiton raaka-aineet olivat quinoa, peruna, sipuli, porkkana ja juusto. Täkäläisillä on myös tapana laittaa keittoon popcornia!

Keittoannos on yleensä niin suuri, että olen jo sen jälkeen aivan täynnä. Sen jälkeen tulee kuitenkin pääruoka. Tänään söimme riisiä, kanaa ja punajuurta. Riisiä syömme päivittäin ja lisäke on yleensä kasviksia ja kanaa tai joskus harvoin kalaa. Karppaajien kauhistukseksi kerrottakoon, että joskus riisin lisäke on pasta. Eilen söimme tonnikalaa, riisiä ja fideo-pastaa. Tyypillinen lisuke ruualle on myös paistettu banaani. Juomaksi on yleensä jotakin ihanaa eksoottisesta hedelmästä tehtyä mehua.

Tämän päivän lounas

Illalliseksi juon yleensä kupin kahvia tai teetä (Salinerito-merkkiä) ja vietän herkkuhetkeni, eli syön palan leipää dulce de lechen kanssa. Paikalliset syövät myös iltaruuan, joka on esimerkiksi keitto noin seitsemän maissa. Ehkä minäkin, kunhan totun korkeuteen ja ruokahaluni palaa normaaliksi (eli isoksi).

Syön täällä myös paljon hedelmiä, mutta ne ihanuudet ansaitsevat oman tekstinsä joskus myöhemmin. Ruokajuttuja tulee lisää kunhan tutustun enemmän ruokakulttuuriin, esimerkiksi rannikolla syödään aivan erilaista ruokaa kuin täällä vuoristossa ja myös vuoriston erikoisherkku, eli marsu on vielä maistamatta...

P.S. Otsikko tulee siitä, että Carmenin mielestä Camilan pitäisi syödä enemmän, jotta kasvaa. Kovin on pieni hän.

In English: The computer problem's solved, thanks all who gave advises! 

This time I'll tell a bit about the local food. Also about my living arrangements: My initial idea was to find an apartment and live alone, but after a few days I noticed that it might be nicer to have company. Now I live with a flatmate Carmen and her 9 months old baby, who's the nicest baby on earth, never cries and so. 

So, the food: I start the day with a boiled egg, piece of bread, a fruit and coffee. The lunch break is at 1-2 p.m and I usually eat at home, also sometimes at Padre's house. At home there Sonia who cooks, she babysits the baby. 

We start the meal with soup. Today it was of quinoa, potatoes, carrots, onions and cheese. They also often put popcorn into the soup!

Usually I'm totally full after the soup already, but after that comes the main course. It's always rice and usually vegetables and chicken and sometimes fish with it. This might chock those who like the low-carb diet: sometimes we also eat pasta with rice. For example yesterday, tuna, pasta and rice. A typical side dish is fried bananas, and as a drink we have delicious juice of some exotic fruit. 

Usually after that I'm so full that in the evening I only have a cup of coffee or tea and some bread and dulce de leche (can't resist...). The locals also have dinner, usually a soup or so.

I also eat a lot of fruits, but they are so good and there's such a great variety that I'll have to dedicate another text for the topic later. 

Onni on kuiva pyyhe!

Eilen Linkedinnissä sattui silmään artikkeli, jonka mukaan ihmiset, jotka aktiivisesti etsivät onnea, eivät usein sitä löydä. Artikkelin mukaan he odottavat onnen olevan jotakin suurta ja ihmeellistä, kun taas todellisuudessa onni koostuu pienistä asioista. 

Niinpä tässä tulee pieni asia, josta olen melko varma, että todella harva osaa olla onnellinen.

Onni on kuiva pyyhe!

Yritin viikon kuivata pyyhettäni erilaisin tavoin. Ripustin sen pihalle, kun luulin, että tulisi aurinkoinen päivä – Yeensä kuitenkin satoi. Levitin sen sisälle naulakkoon – Aamulla se oli aivan yhtä litimärkä. Asetin sen lämmittimen eteen – Ei mitään vaikutusta. Salinasissa vain yksinkertaisesti on niin kylmää ja kosteaa, että mikään ei kuivu! Voitte kuvitella, miltä pyyhe viikon jälkeen haisi ja miltä tuntui ”kuivata” itsensä siihen.

Onneksi on paikallinen pesulanpitäjärouva, jolla on pesukone JA kuivausrumpu. Kun sain vihdoin oman pyyhkeeni ja muut pyykkini takaisin KUIVINA ja vieläpä HYVÄNTUOKSUISINA, todellakin koin pienen onnentunteen! Hyvästi nyrkkipyykki, minusta tuli vakiasiakas.

Muistakaa olla onnellisia pienistä asioista!

In English: Today I read an article on Linkedin according to which people who actively seek for happiness, often  don't find it. That’s because they expect happiness to be something great and concrete, whereas in reality it’s small everyday things. Here's one small thing that I'm sure many of you has not been happy about: A dry towel!! For a week I've tried to dry my towel in many ways. Placing it outside so that the sun can dry it... Placing inside for the heater to dry it... And it just stayed wet and you can only imagine how it smelled after a week..!! The weather in Salinas is so cold and humid that nothing dries here. So when I was introduced to a local señora that runs a laundry service and got my towel back clean and DRY, I definitely experienced a small feeling of happiness! Remember to be happy about small things!

Ensimmäinen päivä Quitossa

Heräsin eilen, ensimmäisenä aamunani Quitossa, kello viisi, sillä a) kukot kiekuivat, b) minua jännitti, c) Suomessa kello oli jo yksi iltapäivällä.

Lähdin heti aamulla selvittämään viisumiasiaa, joka menikin yllättävän sujuvasti. Minun tarvitsi viedä maahanmuuttovirastoon passi, kopio passista, viisumista, passin sivusta johon rajalla laitettiin saapumisleima sekä suurlähetystöstä saamani "certificacion de visación" -paperi, maksaa paikan päällä 4 dollaria ja hakea passi takaisin maanantaina. Tähän saakka kaikki meni hyvin ja toivottavasti todellakin saan passin takaisin maanantaina, sillä tuolloin tarkoitus on jatkaa matkaa Salinasiin.

Pahoittelut huonoista kuvista. En taaskaan halunnut kuljeskella kadulla kameran kanssa, joten jäivät salaräpsyiksi. 

Minulla oli aamupäivä aikaa tapettavana. Hoidettavia asioita oli ecuadorilaisen puhelinnumeron hankkiminen ja rahanvaihto. Ensimmäinen sujui ongelmitta, mutta toinen osoittautui vaikeaksi. Olin muka Suomesta lähtiessäni niin nokkela, että otin mukaan euroja, jotka ajattelin vaihtaa täällä. Kikka toimi Meksikossa, sillä Forex kiskoo niin kovaa kurssia, että parin viikon lomamatkalla säästin useita kymppejä vain hoitamalla valuutanvaihdon paikanpäällä. En eilen kuitenkaan nähnyt yhtäkään rahanvaihtopistettä ja kiersin neljä pankkia, ennen kuin löysin sellaisen joka myös vaihtoi rahaa. Sielläkin kerralla pystyi vaihtamaan vain pienen summan ja kurssi oli kalliimpi kuin Forexilla!

Muuten aika kului kahvilassa istuskellen ja rupatellen ihmisten kanssa. Oikeasti, ihana olla taas maassa jossa on ok jutella tuntemattomille! Puhelinliittymämyyjän kanssa keskustelimme Suomen koulusysteemistä. Kuulemma Suomi on esimerkkimaa, josta puhutaan paljon Ecuadorissa. Täälläkin systeemiä uudistetaan siten, että esimerkiksi yliopistossa voivat opettaa vain riittävän koulutuksen saaneet ihmiset ja pikkuhiljaa samaa viedään myös muille koulutustasoille. Niin, kieltämättä auttaa opetuksen laadussa, että opettajat todellakin ovat koulutuksen saaneita opettajia, eivätkä mitä tahansa kaduntallaajia. En tuostakaan asiasta ole tajunnut olla kiitollinen. Kiitos kaikki opettajani, että todellakin olette olleet päteviä OPETTAJIA!

Kahvilassa viereiseen pöytään istahti ruotsalainen Clas, jonka kanssa rupattelimme millaista on olla skandinaavi Ecuadorissa. Ecuadorin pitäisi olla suhteellisen turvallinen maa, mutta varuillaan täytyy olla. Suomalaisena tuntuu oudolta edes miettiä, missä uskaltaa liikkua ja mitä tavaroita kantaa mukanaan. Myös poliisien valtavat aseet, joita olen tottunut näkemään vain elokuvissa, säpsähdyttivät.

Mielelläni olisin laittanut kuvan niistä valtavista aseista, mutta en uskaltanut mennä räpsimään, eli tässä tällainen kirkko sen sijaan...

Iltapäivällä tapasin Kattyn. Hän on lääkäri ja mukana projektissa, joka opettaa alkuperäiskansoja tunnistamaan vakavat lääkärinhoitoa tarvitsevat taudit. Ilmeisesti he eivät oikein luota länsimaiseen lääketieteeseen ja pyrkivät hoitamaan kaiken perinteisillä keinoilla. Ne eivät kuitenkaan pure tauteihin kuten malaria, jonka vuoksi ryhmä nuoria Shuar-kansan edustajia on nyt Quitossa oppimassa esimerkiksi kuumeen mittaamista ja tunnistamaan oireita, jotka vaativat lääkärinhoitoa. Samalla lääkärit oppivat Shuareiden kulttuurista ja terveydenhoitotavoista.

Pikaräpsy kurssilta

Oli erittäin mielenkiintoista seurata kurssin aloitustapaamista. Minuun teki erityisen vaikutuksen, miten varmoja esiintyjiä nuoret Shuarit olivat! Niin kuuluvia ääniä ja selkeitä esittelyjä harvoin näkee Suomessa missään tilanteessa.

Mutta, tässä tulikin jo paljon asiaa. Tarkoitus oli kirjoittaa lyhyitä tekstejä, mutta ainakin näin alkupäivinä se on hankalaa, kun kaikki on niin uutta! Tänään tosin otan rennosti, sillä Katty päivystää huomiseen. Iltapäivällä varmaan lähden seikkailemaan jotenkin jonnekin.

In English: Yesterday, my first morning in Quito, I woke up at 5 a.m. because a) cocks were crowing, b) I was nervous, c) it was already 1 p.m. in Finland. I left early to take care of my visa registration, which was surprisingly simple, at least so far. I needed to take my passport, copy of the passport, visa page and page with the entry stamp, and "Certificación de visación" document to the immigration office, pay a fee of 4 dollars, and on Monday go and pick up my passport. I hope I'll get it then because I'm supposed to continue to Salinas then. 

I had the whole morning to spend so I got an ecuadorian phone number and tried to exchange some money. My plan to bring euros and exchange them here (I thought it would be cheaper) was a poor one, because it was really hard to find any place to exchange and the rates were more expensive than in Finland!

Otherwise, I spend my time having coffee and chatting with people. I've actually missed quite a lot being able to start conversations with random people, because in Finland it's not really a habit. With the guy selling call credit we talked about Finnish school system. Apparently it's quite known and seen as an example in Ecuador. At the café I met a Swedish Clas and we chatted about being a Scandinavian in  Ecuador. For us, the idea of having to even think about which parts of the city are safe to visit, or what you can carry with you, is strange. Also seeing the big guns that police carry was weird, normally I've only seen them in movies. 

In the afternoon I met Katty. She's a doctor and takes part in a project that helps indigenous people in the Amazon to spot symptoms of severe diseases that require medical treatment. A group of young Shuar people are now in Quito taking a course on the topic, and it was very interesting to take part in the introductory session. 

That was my yesterday. Today I'm taking it easy, maybe going somewhere in the afternoon, let's see...

P.S. Sorry about the poor pics. I really did not want to walk around with a camera, so just took a few quick shots...