Koulutus tekee autiomaasta kukkivan puutarhan

Täytyy myöntää, etten oikein koskaan Suomessa koulua käydessäni osannut arvostaa sitä, että opettajat olivat yliopiston käyneitä opettajia, kasvatuksen ammattilaisia. Tai sitä, että kansalliset opetussuunnitelman perusteet takasivat, että sain ainakin suurinpiirtein samat tiedot ja taidot, kuin maan toisella puolella asuvat ikätoverini. Sitä, että koulutus oli maksutonta. Koulukyyditystä. Niitä hieman nuhjuisia, kierrätettyjä koulukirjoja, jotka kuitenkin olivat kirjoja. Ilmaista kouluruokaa.

Nämä asiat tulivat mieleeni vasta, kun kuuntelin tilannetta täällä.

Tänään Salinasissa avattiin uusi Milenio-koulu, joka on osa hallituksen pyrkimyksiä parantaa koulutuksen laatua. Tavoitteena ovat juuri nuo yllämainitut, Suomessa itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat. Se, että kaikilla vanhempien tuloista riippumatta on pääsy ilmaiseen, laadukkaaseen koulutukseen ja sitä kautta parantaa omia mahdollisuuksiaan elämässä. Milenio-kouluja on rakennettu ja rakennetaan satoja ympäri maata ja niissä on modernit koulutuspuitteet ATK-luokista auditorioihin.

Tapahtuma oli niin tärkeä, että paikalle saapui vallan presidentti Rafael Correa. Osaatte varmaan kuvitella, että kun tällaiseen pikkukylään ilmestyy presidentti, niin jonkinlainen pöhinä siitä syntyy.

Ecuadorin presidentti on erittäin karismaattinen tapaus. Saa puheellaan ihmiset hurraamaan ja taputtamaan ja sitä puhetta toki riittää tarttuvilla lausahduksillä höystettynä:

"Koulutus voi saada autiomaan puhkeamaan kukkivaksi puutarhaksi ja koulutuksen puute tehdä kukkivasta puutarhasta autiomaan."

"Aito vallankumouksellinen ei heitä kiviä, vaan ideoita."

Correan puhe kokonaisuudessaan on kuunneltavissa täällä.

Suomessa tuollainen karismaattinen johtajuus ei ole oikein tapana. Toisaalta ei yllätä, kun me muutenkin ollaan vähän keskivertomaanasukkeja viileämpiä ja vaaleampia, joiden naamasta ei oikein voi päätellä, että onko hauskaa vai sattuuko vatsaan. Paitsi tästä kuvasta voinee nähdä, että olen oikein iloinen.

Kaiken kaikkiaan koulutus on minusta tärkeä asia, Suomessa ja maailmanlaajuisesti. Ei tarkoita, että kaikkien pitäisi tavoitella tohtorinhattua, mutta sen verran kuitenkin opiskella, että on vaihtoehtoja valittavana elämän poluilla. Nyt kun vihdoinkin asian hoksasin, niin muistan taas jonkin aikaa olla kiitollinen Suomen koulusysteemistä.

P.S. Sarjassamme Anna-Leena ja Ecuadorin suurmiehet: Täällä videomateriaalia viimeviikon ulkomaankauppaministerin vierailusta, kohdassa 0:17 näyte oikeaoppisesta poskipusutervehdyksestä, katsokaa ja ottakaa esimerkkiä.

Chimborazo

Chimborazo-tulivuorella, 5050 metrissä. Räntää sataa naamaan ja sydän hakkaa, jalat tuntuvat keitetyiltä makarooneilta.

Tosi kiva päivä oli silti. Outo tuo ihmismieli, kun tykkää tehdä muutakin kuin maata takkatulen ääressä sohvalla, vaikka kaiken logiikan mukaan se olisi kaikkein mukavinta. Tuli oikein kotoinen olo, kun pääsin ensimmäistä kertaa sitten Suomen loman viime jouluna möyrimään lumessa.

Chimborazo on muuten maailman keskipisteestä kauimpana oleva paikka pallollamme ja sijaitsee ihan tuossa Salinasin lähellä. Tulivuori onneksi nukkuu, sen sijaan hieman kauempana sijaitseva Tungurahua sylkee tuhkaa vähän väliä, siitä saa yskiä keuhkoista ja siivota ikkunalaudoilta.

Ystäväni ulkomaankauppaministeri

Ihan pakko vouhottaa vähän: Pidin tänään esitelmän Ecuadorin ulkomaankauppaministerille Francisco Rivadeneiralle espanjaksi! Salinasin tyyliin sain kuulla asiasta toissapäivän iltapäivällä, joten onneksi ei jäänyt hirveästi aikaa jännittää. Minä olen sellainen puhuja, että pitää kyllä valmistella sanoma hyvin, ihan en kylmiltäni pysty improvisoimaan. Tai pystyn, mutta tulos on höttöä josta viestejä on vaikea erottaa (niin kuin itse asiassa olen huomannut monilla olevan, jotka eivät puheitaan valmistele). Siispä pari viime iltaa menivät kotona pehmonallelle puhetta pitäen.

Salinasin pääjehut

Aiheena oli yleiskatsaus Salinasin vientitoimintoihin: muutama sana historiaa (ensimmäiset viennit -97 jolloin kylässä ei vielä ollut puhelinta, Centro de Exportaciones aloitti 2002), statistiikka (viennit nousseet tasaisesti, mutta pääpäino raaka-aineissa eikä valmiissa tuotteissa, vastoin siis hallituksen tavoitteita), tavoitteet tulevaisuudelle (kasvattaa omien tuotteiden vientiä ja kyeta vastaamaan kysyntään kehittämällä myös uusia tuotteita) ja millaisia apuja tarvitaan hallitukselta (monenmoisia).

"Terve ministeri, minä olen Anna-Leena Suomesta". Huomatkaa muuten uusi hiusväri!

Ministeri oli parikymmenpäisen delegaationsa kanssa tutustumassa maan tärkeisiin Reilun kaupan tuottajiin, joihin Salinas kuuluu. Vietettiin päivä tutustuen juustolaan, suklaatehtaaseen, käsityökeskukseen ja lankakehräämöön.

Kiva kiva, mennään kaikki ottamaan kuva ministerin ja juustojen kanssa!

Tämä on yksi Salinasin hyvistä puolista, että pääsee tekemään erilaisia asioita. Olin odottanut, että vierailu hoidettaisiin johdon puolesta, mutta täkäläisen tyylin mukaisesti kukaan heistä ei ilmestynyt edes suunnittelukokoukseen. Pidin sitten puheen itse.

Padren talolla kahvitellen

Kaiken kaikkiaan olen päivään hyvin tyytyväinen. Oli hetkiä, jolloin meinasi taas pää räjähtää, sanotaanko että täkäläinen tyyli hoitaa tällaiset tilaisuudet on hyvin erilainen, kuin miten Suomessa tehtäisiin. Pitää kuitenkin muistaa, että 4+2=6, mutta niin on myös 5+1 ja 3+3. Asioita voi siis tehdä monella eri tavalla. 

Eläintenmyrkyttäjät tulisi kivittää

Ihan paska päivä.

Minulla on nälkä. Voisiko joku tulla kokkaamaan. Lohikukko kelpaisi.

Minulla on taas hoitovauva Leilani, eli naapurin koira hoivissani. Hän on ihana, joskin aika villi ja tulee hyperaktiiviseksi ollessaan yksin. Minun on myös aamukiiressä töihin lähdön ohessa vaikeuksia saada hänet houkuteltua porttien sisään kotitalonsa pihalle, joten olen sitten usein jättänyt portin auki. Pääseepähän juoksemaan eikä kumminkaan kauas lähde, korkeintaan sadan metrin päähän äitiään moikkaamaan.

Palasin sitten töistä kotiin ja ihmettelin, kuin ei Leilania näkynyt ei kuulunut. Yleensä hän syöksyy häntä heiluen vastaan. Kiertelin siinä naapurustossa huhuillen, kun tuli eräs tuttu poika vastaan. Kysäisin, onko Leilania näkynyt. Kuulemma oli aikaisemmin päivällä näkynyt oksentelevan ja ripuloivan, niin kuin olisi myrkkyä syönyt!

Siinä tuli hätä käteen, lähdettiin etsintäretkelle ja sieltähän se Leilani löytyi vajan nurkkaan käpertyneenä täristen ja puolitajuttomana. Mitä tehdä sellaisessa tilanteessa? Ei mitään hajua. Viedä eläinlääkärille? Arvatkaa onko sellaisia tällaisessa tuppukylässä.

Pojat olivat jo ensimmäisen kerran Leilanin nähdessään antaneet sille veteen sekoitettua öljyä, jonka johdosta se oli oksennellut vatsansa tyhjäksi. Ei muuta ensiapukeinoa keksitty, joten tuossa se nyt makaa viltin alla kuumavesipullo vatsalla ja yritän vähän välillä juottaa pullosta vettä. Jotenkin jo silmät liikkuvat päässä, että ehkä paremman puolella ollaan. En kyllä toivoisi omatunnolleni, että koira kuolee minun hoitovuoroni aikana.

Minun puolesta kaikki eläintenmyrkyttäjät tulisi kivittää. Enhän toki tiedä, mitä Leilani on syönyt, mutta ei olisi ensimmäinen kerta tässä kylässä, kun ihminen avittaa myrkynsaannissa.

Ymmärrän kyllä, että pitäisi pitää koirat kiinni, mutta täällä yksinkertaisesti yksikään koira ei kulje remmissä. Leilani kumminkin oli ihan kodin lähellä ja kaulapanta kaulassa,  eli selvästi lemmikki eikä mikä tahansa katurakki.

Tuli taas ikävä kaupunkiin, mitäpä iloa tästä maalaiselämästä on, kun eivät eläimetkään saa elää rauhassa.

Enkä tässä hötäkässä ole ehtinyt syömään, lohikukkoa ei taida olla tarjolla mutta kokeillaan pyöräyttää munakas.

Miniloma Mompichessä ja Atacamesissa

Jos nyt sovitaan, että ei valiteta pienistä mäkäränpuremista ja itikanpistoista Suomessa. Tässä muutama muisto minun viime viikonlopun reissusta rannikolle. Huomatkaa nuo halkaisijaltaan parin sentin mittaiset vesikellot nilkassa, joiden vuoksi piti eilen syöksyä sairaalan ensiapuun. Onneksi sain sellaiset pillerit ja piikin takapuoleen, ettei ole ainakaan lisää palleroita ilmestynyt.

Käytiin tyttöjen kanssa viikonloppuna Esmeraldasissa, elikkä pohjoisessa Kolumbian rajan lähettyvillä sijaitsevalla rannikolla. Vietettiin siellä muutama päivä Mompichessa, Portetessa ja Atacamesissa ihanan rannalla lojumisen, maailman parantamisen ja syömisen parissa. Mompicheä ja Porteteä suosittelen lämpimästi, Atacames puolestaan oli sellainen turistiloukku joita pyrin parhaan kykyni mukaan välttämään. Kuulemma siellä on hyvä yöelämä, mutta ei yhtään yötä siellä vietetty.

Reissujengi

Juli liitää taivaalla

Portetessä 

Atacames

Paluumatka sujui rattoisasti yöbussissa, 12 tunnin matkustamisen jälkeen oltiin pirteänä perillä valmiina töihin, tai siis minun tapauksessani valmiina päivystysjonoon. Oli kyllä virkistävä miniloma!