Rentouttava loma

Täällä on ollut hiljaista. Johtuu siitä, että olin kaksi viikkoa reissussa ja sen jälkeen yrittänyt parhaani mukaan selvitä reissusta. 

Kävi niin hauskasti, että Ecuadoriin sattui yhtä aikaa sekä Suvi Suomesta että vanha kaverini Fabian Saksasta, jonka kanssa olimme yhtä aikaa vaihdossa viisi vuotta sitten. Kun mukaan tarttui vielä Marina Argentiinasta, oli iloinen joukkomme valmis suureen seikkailuun. 

En kirjoita tarkkaa päiväkohtausta kuvausta, sillä itse yleensä en jaksa sellaisia lukea. Reissu myös oli aika hektinen, sillä laskeskelin että kahdessa viikossa nukuimme 12 eri paikassa. Tässä tiivistelmä: 

Aloitimme reissun Quitosta, laskeuduimme yöbussilla rannikolle Canoaan, sieltä Puerto Lopeziin jossa vierailimme Isla de Platan saarella, joka tunnetaan myös mini-Galapagoksena. Näimme valaiden hyppelevän aivan veneemme vieressä. Aika mahtava näky. Puerto Lopezista jatkoimme bilemecca Montañitaan ja sieltä Ecuadoriin suurimman kaupungin Guyaquilin kautta yöbussilla vuoristoon Bañosiin. 

Sitten tuleekin selvitys, miksi tästä jutusta puuttuu kuvat: 

Keskellä yötä bussissa pari matkustajaa hyppäsi pystyyn ja vetäisi pistooliin esiin. Olin lukenut yöbussiryöstöistä suurlähetystön matkustustiedotteesta, mutta näemmä niitä tapahtuu oikeassakin elämässä. Meidät matkustajat ohjattiin kädet pystyssä ulos odottamaan sen aikaa, kun ryöstäjät tonkivat laukut ja pistivät myös tyhjentämään taskut. Sinne meni kamera, puhelimet, aurinkolasit ja hieman käteistä. Ottivat myös sormukset ja kummitädiltä saamani kaulakorun.  

Täytyy myöntää, että säikähdin aika pahasti. Näemmä minusta ei ole toimintaelokuvan sankarittareksi, joka olisi potkaissut pistoolin ryöstäjien käsistä ja liimannut heidät purkalla penkkiin kiinni. Siellä pihalla kyyhöttäessä heinäsirkkojen siritystä kuunnellessa päässä ehti pyöriä monet ajatukset. Ensin luulin näkeväni unta. Sitten järkeilin, että ryöstäjät halusivat vain tavaraa, eivät vahingoittaa. Näin asia varmasti olikin, mutta enhän minä oikeasti tiedä, mitä niiden päässä liikkui. Tämän hoksattuani mielessä kävi, tulisiko seuraavaksi luoti takaraivoon. Silloin tuli iso ikävä äitiä ja iskää. Tilanne kesti ja kesti, mutta lopulta ryöstäjät katosivat paikalta ja palasimme bussiin. 

Bussikuski tuntui olevan enemmän ryöstäjien puolella, sen verran vastahakoisesti hän vei meidät poliisin puheille. Taisivat toimia yhdessä koko sakki. Saimme kuitenkin tehtyä tapahtuneesta ilmoituksen. Onneksi luottokortti, suuri osa rahoista ja passi säilyivät turvassa passipussissa, joten pääsimme jatkamaan matkaa. 

Bañosista siirryimme Misahualiin sademetsään, missä meitä odotti kolmen päivän viidakkoretki. Olin ehkä hieman pettynyt retkeen. Olin odottanut enemmän seikkailua, viidakkoveitsi suussa liaanilla puusta toiseen hyppelyä, matojen syömistä ja sen sellaista. Sen sijaan ohjelmaan kuului liikaa syömistä, riippukeinussa lepäilyä ja turistiohjelmaa, kuten väsähtäneitä intiaanityttöjä tanssimassa perinteisiä tansseja ja matelijoita, joiden suut oli teipattu kiinni, jotta turistit pääsevät ottamaan niiden kanssa kuvia. Näimme sentään ihan luonnonvaraisen vauva-boakäärmeen, myrkkysammakon ja söimme muurahaisia. Olivat kitkeriä ja purivat minua kieleen, pirulaiset. 

Jännitys alkoikin sitten kotiin palattua. Kävi niin, että yksi ziljoonista ötökänpuremista nilkassani tulehtui ja nilkka turposi pallukaksi. Nyt sitten nilkutan aamutossut jalassa, syön antibiootteja ja hieron nilkkaan milloin mitäkin sitruunaa tai lehmänkieli-kasvia kyläläisten ohjeistusten mukaan. 

Viikonloppuna on tarkoitus mennä ostamaan uusi puhelin ja kamera. Jos ryöstöstä jotain hyvää pitää keksiä, niin oli aika rentouttavaa matkustaa ilman mitään arvotavaraa. Omaisuus tuo mukanaan huolta. Tällä hetkellä minulla ei ole myöskään kelloa, mikä sekin on aika hauska kokemus. Näköjään aika kuluu kellottakin. 

Semmoinen seikkailu siis tällä kertaa. Erittäin rentouttava loma.

In English: This posting ended up so long that I’ll write the translation a bit later… 

Suomalaisia!

Viime päivinä Salinasia on kohdannut oikea suomalaisten invaasio. Laskin, että meitä oli täällä parhaimmillaan seitsemän. Yhtä aikaa sattuivat Mika ja Suvi Nuevo Mundo Ry:stä projektin seurantamatkalle, sekä oululainen perhe lapsineen ohikulkumatkalla. Kerrankin oli sellainen olo, että kuuluisin johonkin suureen kansakuntaan!

Seurantamatkaan liittyen meillä onkin ollut viikko täynnä ohjelmaa. Ollaan keskusteltu, analysoitu ja ideoitu monenmoista. Mukava puhua pitkästä aikaa suomea ja erittäin mukava on syödä Fazerin sinistä, jota olenkin mussuttanut lähes koko levyn.

Salinasissa on projektin aikana ollut useampi suomalainen, jotka ovat tehneet vaikutuksen. Jos joku täällä esimerkiksi pitää hyvin valmistellun esitelmän, on se tehty "suomalaiseen tapaan".

Toisaalta olen kohdannut muitakin mitä hassumpia odotuksia.

"Etkö sinä herää aikaisin aamulla lenkkeilemään? Muut suomalaiset heräsivät."

"Koska sinä alat opettamaan salsaa? Edellinen suomalainen opetti."

"Olet varmaan todella järjestelmällinen, eivätkö kaikki suomalaiset ole?"

Niinhän se on, että ulkomailla ei kukaan edusta vain itseään, vain koko maataan. Mutta meitä suomalaisiakin on moneen lähtöön, sanoo hän joka aamulla kääntää kylkeä ja laittaa puhelimen torkulle, tanssii salsaa vain jos mies osaa viedä (kuulostaapa kamalalta tasa-arvon kannalta, mutta sori vaan, tasa-arvo ei tässä tapauksessa yllä tanssilattialle) ja viihtyy luovassa epäjärjestyksissä. Seuraavaa suomalaista taitaa odottaa aivan uudenlaiset odotukset.

In English: Lately Salinas has experienced a Finnish invasion. A few days ago we were seven here: Suvi and Mika from Nuevo Mundo Ry following up the project, and a couple from Oulu with their kids traveling around Ecuador. For once I felt I'm part of some big nation!

For Mika and Suvi's visit we've had our week full of program. We've been discussing, planning and analyzing many things. It has actually been quite nice to speak Finnish for a while, and eat Fazer chocolate. 

There has been several Finnish volunteers in Salinas, and they've made a good impression. For example, if someone prepares a presentation well, it's done "the Finnish way". 

At the same time I've faced some funny experiences. Supposedly Finns are sporty, know to teach salsa, and are all very organized. I guess none of us just present ourselves, but our country of origin as well. Unfortunately I can't really meet all those expectations, but then again the next volunteer will meet many new, created by me. 

Maailma muuttuu, liikaa!

Minä aina Suomessa pidin itseäni helposti sopeutuvana ihmisenä. Jos piti keksiä itsestään hyvää sanottavaa kerroin, kuinka suorastaan pidän nopeasti muuttuvista tilanteista ja uin niissä kuin kala vedessä. Suomessa onkin helppo olla helposti sopeutuva, kun meillä kaikki on niin ennustettavissa. Sopeutuvuus tarkoittaa lähinnä "en saanut hermoromahdusta, vaikka bussi oli 10 minuuttia myöhässä" tai "selvisin, vaikka palaveri siirrettiin aamupäivältä iltapäivälle ja asiasta ilmoitettiin vain neljä päivää aikaisemmin".

Täällä olen joutunut kyseenalaistamaan oman sopeutuvuuteni. Ecuadorissa tilanteet muuttuu sellaisella vauhdilla, että en aina meinaa pysyä perässä.

Otetaan esimerkiksi pitämäni kurssit.

Vapaaehtoisena minun ei periaatteessa pitäisi pitää kursseja yksin, vaan parempi olisi pitää ne jonkun paikallisen kanssa, jotta sisältöä voisi hyödyntää myöhemminkin. Toimii hienosti, kunnes aina juuri ennen H-hetkeä tulee joku äärimmäisen tärkeä juttu, jota ei mitenkään voi siirtää, eikä mitenkään kukaan muu voi mennä ja kaverin pitääkin lähteä jonnekin muualle. Käytännössä minulla on siis ollut kolme eri henkilöä kurssilla mukana. Aina ei mene kuten oppikirjoissa.

Tai sitten käy kuten tänään. Minun piti pitää kurssi läheisessä kylässä Guanujossa. Olin jotenkin onnistunut ottamaan asiasta hirveät paineet, sillä edellisen ryhmän kanssa opin, että vaikka ecuadorilaiset sanovat ymmärtäneensä, se ei tarkoita että oikeasti olisivät ymmärtäneet höykäsen pöläystä. Markkina-analyysi ei tarkoita, että analysoidaan niitä markkinoita, joilla täällä tiistaisin myydään hedelmiä.

Siis olin pyrkinyt selkeyttämään ja yksinkertaistamaan kurssia roimasti ja valmistautunut varmistamaan useaan otteeseen, että viesti menee perille. Lopulta näin edellisenä yönä painajaista, että selitin luokan edessä SWOT-analyysiä suomeksi, eikä kukaan tajunnut asiasta yhtään mitään.

Huonosti nukutun yön jälkeen raahaudun Guanujoon. Siellä käy ilmi, että hups, pieni ongelma, ei ole missä pitää kurssia, mutta koitetaan selvittää. Kohta, hups, pieni ongelma, ei ole opiskelijoitakaan, sillä heillä on loppukokeet meneillään. Perutaan kurssi.

Anteeksi vain jäykkyyteni ja täydellinen sopeutumattomuuteni, mutta kuinka vaikeaa voi olla ennustaa loppukokeet? Eivätkö ne niinkuin ole, no, lukukauden lopussa?

Näissä tilanteissa ei auta muu kuin vetäistä henkeä ja hyräillä pätkä Queenin Show Must Go Onia. Keksitään sitten jotain muuta. Tällä kertaa jatkoin matkaa Guarandaan ja menin syömään oikein kunnon kana-annoksen ja riisin tilalle ranskalaisia, kiitos. Viikon banaania ja riisiä, punajuurta ja riisiä, perunaa ja riisiä, pastaa ja riisiä, riisiä ja riisiä -yhdistelmien jälkeen maistui muuten hyvältä!

Joskus nopeasti muuttuvat tilanteet ovat myös hyvästä. Lähdetäänkö katsomaan auringonlaskua NYT? No lähdetään! Ohessa kuvamateriaalia.

In English: In Finland I always thought I am a adaptable person and manage well rapidly changing situations. It's easy in Finland, since we don't really have rapidly changing situations. Here, I have needed to think it through again. Am I really that adaptable after all? 

Like today, I was supposed to give a course in a nearby town Guanujo. Got there, find out that there's no place to give the course, and actually there's no students either because they have their final exams. Let's cancel the course.

Sorry for not being adaptable at all, but how difficult can it be to foresee final exams? In those situations, all you can do is to take a deep breath and hum a piece of Queen's Show Must Go On. Let's do something else then, like go to eat a huge portion of chicken in Guaranda. 

Sometimes rapidly changing situations can be good too. Let's go see the sunset now! OK! As attached some pics. 

Maailma muuttuu

Tuskin kukaan vapaaehtoinen pääsee koskaan todistamaan, että kappas, poistettiin nälänhätä. Siispä silmät täytyy pitää auki myös pienille muutoksille. Minä näin sellaisen viikonloppuna. Kiipesin Salinasin vieressä olevalle kukkulalle, josta näkee koko kylän. Ihailin sieltä pientä kaunista kotikylääni ihanassa auringonpaisteessa ja sitten minä sen näin, ensimmäistä kertaa ikinä: Salinasin keskusaukiolla tyttö pelaamassa lentopalloa!  

Täällä machokulttuuri on vielä valloillaan ja on selkeästi asioita, joita naiset eivät tee. Naiset eivät pelaa lentopalloa, piste. Siksi minulle ensimmäinen tyttö lentopallokentällä oli merkki, että maailma muuttuu, hitaasti mutta varmasti. Hyvä tytöt!!

In English: Last weekend, for the first time ever, I saw a girl playing volleyball in Salinas. To me that was a sign that the world, and the macho culture, is changing. Way to go girls!!!