Esiintymisjännitystä ja lehmänpolvikeittoa

Jos yleisön edessä puhuminen jännittää, niin suosittelen pitämään esityksen espanjankielellä johtoryhmän edessä. Silloin jännittää ihan varmasti. Meni kuitenkin yllättävän hyvin, ääni pysyi vakaana ja viestikin taisi mennä perille. Ehkä viimein pääsin yli traumasta, joka syntyi kun vaihto-oppilaana Meksikossa unohdin kaikki esitelmää varten tehdyt muistiinpanot kotiin ja yritin luokan edessä änkyttäen inprovisoida, mikä voisi olla "karjalanpiirakka" espanjaksi.

Kokouksessa juttelin myös käsityökeskuksen naisten kanssa. Kysäisin, että jos myynnit pitäisi saada nousuun, niin eikö ketään kutojanaisista kiinnostaisi oppia myyntitaitoja. Hankalahan sitä niin on bisnestä pyörittää, että kaikki vain tekevät tuotteita eikä kukaan myy. Idea ei saanut toivottua vastaanottoa. "Eiväthän naiset voi myyjiksi alkaa, eivät he saisi siihen miehiltään lupia". Nii-in. Eikä auta, kuinka paljon syydetään apua ulkopuolelta, jos ihmisillä ei itsellään ole mahdollisuutta parantaa elämänlaatuaan. Ei Suomessakaan kovin hyvin menisi, jos naisten pitäisi pyytää miehiltään lupa työssäkäyntiin.

Hauska yksityiskohta johtoryhmän kokouksessa oli, että lounaana tarjottiin lehmänpolvikeittoa. Ihan varma en ole, mitä se hyytelömäinen hyllyvä rasvannäköinen juttu oli, mutta ymmärsin, että jotakin lenhmän polvesta löytyvää. Söin kumminkin ja itse asiassa ei ollut niin pahaa, kuin miltä näytti. Kerroinko jo, että usein täissä syövät aamupäivän välipalaksi lehmänsuolia?

Elikkä tälläinen päivä tänään. Nyt aion valmistaa ison kulhollisen popcornia ja valmistautua illalla telkusta tulevaan kaakaopavuista kertovaan dokumenttiin.

Arkikuvahaaste meni pieleen, tässä yleiskuvaus arjesta

Wow, hienosti pärjäsin arkikuvahaasteessa, kirjoitettavaa riitti vallan kahdeksi päiväksi. Myönnetään, minun arkeni ei ole mitenkään erityisen jännittävää. Yleensä päivät menevät suurinpiirtein näin:

Herään seitsemän aikaan, menen kahdeksaksi töihin ja teen siellä aamupäivän vientiosastolla töitä. Perusideana on siis hoidella ulkomaan asiakassuhteita. Yleensä joka päivä opin jotakin uutta, kuten että Nacional Fino de Aroma ja CCN51 -kaakaota voi kyllä sekoittaa keskenään, mutta CCN51 on tyypillisesti aika happamaa ja tämä täytyy osata eliminoida oikeanlaisella fermentaatiolla. Tai että B/L-numeron saa vasta, kun lasti on lastattu. Tai että kasvit, joita ei ole käytetty ihmisravintona ennen vuotta 1997 EU:ssa, vaativat erikoisluvan maahantuontiin. Tällaista pientä.

Yhden maissa kipaisen el Padren talolle lounaalle. Siellä vaihdamme kuulumisia pienellä porukalla ja syömme erittäin terveellistä, sokeritonta ja vähärasvaista ruokaa Padren uuden ruokavalion myötä. Ruoka on silti älyttömän hyvää, esimerkiksi eilen söimme vihersalaattia, yucca-pihvejä ja uunissa haudutettua taimenta kesäkurpitsan kera.

Ruokatunnin jälkeen kannan läppärini CONA:n, eli kansallisen puolen kaupallistamisen puolelle, ja värkkäilen pääasiassa Salineriton brändinhallintaan liittyviä juttuja. Sielläkin tulee koko ajan jotakin uutta, kuten esimerkiksi että kaikki etiketit on muutettava maanlaajuisten uusien säännöksien myötä osoittamaan rasvan, sokerin ja suolan määrä liikennevalosymbolein.

Oman mausteensa työpäiviin tuo se, että Salinerito-brändin alle kuuluu aivan erilaisia yrityksiä ja työnkuvaan kuuluu yhteydenpito niihin kaikkiin. Siispä eilisen ja tämän päivän aikana pistäydyin juttelemassa sekä lankatehtaan, lihanjalostamon, käsityökeskuksen, juustolan, sienikuivaamon että suklaatehtään ihmisten kanssa. Sanotaanko, että diplomatiataidot kehittyvät aivan varmasti!

Kotiin kömmin kuuden jälkeen ja yleensä laitan ruokaa ihan pitkän kaavan mukaan, tai sitten illallistamme porukalla Salinasin ulkomaalaisgettolaisten kanssa. Eilen tein tonnikala-kasvispiirakan, mutta kävikin sellainen kömmähdys, että maustamattomaksi luultu jogurtti olikin mansikanmakuista. Ei sitä itse asiassa pahasti huomannut valmiissa piirakassa.

Yleisen hyvinvoinnin vuoksi päätin kokeilla Gillian Michaelsin kuuden viikon vatsalihaskuuria ja sitä siis jumppailen iltojeni lämmikkeeksi. Tuloksista en muuta tiedä, kuin että kuulemma kylillä olivat puhuneet, että minulla on maha pienentynyt. Vähenisivätköhän Suomessakin ylipaino-ongelmat jos olisi sosiaalisesti hyväksyttävämpää kommentoida toisten painoa?

Tienenkään näissä arkeni käänteissä en hoksannut ottaa yhtään valokuvaa.

Varallisuutta, terveyttä ja rakkautta

Tämä on nyt minun tapa osallistua siihen Facebookissa kiertäneeseen valokuvahaasteeseen, että yritän kirjoittaa viiden päivän ajan elämästäni joka päivä.

Ensinnäkin täytyy mainita, että minulla on hieno uusi sormus, jonka ostin Quitosta. Siinä on kolme hopeista rinkulaa, jotka kuulemma symboloivat varallisuutta, terveyttä ja rakkautta. Tuumasin, että kyllä kiitos, minulle kaikki. Ihan tarkoituksella en laita kuvaa sormuksesta sormessa, ettei sillä kukaan pillastu että "se on vasemmassa nimettömässä!". Ei ole kun oikeassa.

Menetin siis suuren osan arvotavaroistani, korut mukaan lukien, viime kesän bussiryöstössä. IPhonella ja muilla turhakkeilla ei niin väliä, mutta tädiltä saadun kaulakorun menettäminen harmittaa edelleen. Hän osti sen 15 vuotta sitten Ecuadorista ja kotimaahansa koru sitten palasi. Edelleen elättelen toivoa, että jossakin vain kävelisi vastaan täysin samanlainen, mutta taitaa olla turha toivo. Löytyisi edes toinen melkein yhtä kiva. Pikkuhiljaa olen paikkaillut ryöstön menetyksiä ja ostellut uutta sitä mukaan, kun on tullut vastaan. Täytyy kyllä sanoa, että lämpimästi suosittelen matka/matkatavaravakuutusta. Tähän saakka olen aina maksanut ihan turhaan, mutta Ecuadorissa on vakuutus maksanut itsensä takaisin moneen otteeseen. Fennia toiminut ihan hyvin.

Tänään tuli testattua se kuuluisa avokadopasta, mistä koko Suomi kuhisi jonkin aikaa sitten! Oli jännät paikat, kun piti maistatuttaa aidoilla italialaisilla. Mitäs he sanoisivat moisesta oudosta sekoituksesta? Sai hyväksynnän, hyvää oli!

Sellainen päivä tänään, huomenna taas uusi...

Quilotoa

Sen verran piti pääsiäistä juhlistaa, että kävin viikonloppuna reissussa Quilotoassa. Quilotoa on tulivuoren kraateriin muodostunut järvi ja sijaitsee Latacungan suunnassa, matka sinne kesti yhteensä noin kuusi tuntia Salinasista. Järven ympäri menee 21 km mittainen vaellusreitti. Saavuin kuitenkin paikalle vasta iltapäivän puolella, joten kävely jäi hieman lyhyemmäksi. Quilotoaan on myös pudonnut muutamia turisteja, joten kovin sumuisella tai sateisella ilmalla ei kannata edes yrittää. Noin muuten paikka oli kyllä todella kaunis ja rauhallinen!

Matkassa mukana oli noin 25 italialaista plus kaksi suomalaista, semmoista pienimuotoista ryhmämatkailua... Montako mahtuu lava-autoon? Vastaus: 14.

Yövyimme läheisessä kylässä Chugchilanissa ja hostelli Cloud Forest oli todella positiivinen yllätys! Toivottavasti ehdin jonakin kauniina päivänä palaamaan ja viettämään muutaman päivän, nyt kun oli tällainen pikavisiitti.

Chugchilanista matka jatkui Quitoon ja päivä vierähti mukavasti erinäisissä virastoissa ja sitten paluubussissa Guarandaan istuskellen. Hohhoijjaa. Nyt on kumminkin viisumipaperit vetämässä ja toivottavaa on, että menevät myös läpi. Jos ei, niin minusta tulee ensi perjantaina laiton siirtolainen.

Uutuus pääsiäispöytään: quinoa-juustopihvit

Wohooo!!! Niin monien epäonnistumisten jälkeen on pakko osua napakymppiin. Nyt se napsahti! Onnistuin kerrankin loihtimaan kauhujen keittiössäni jotakin suussa sulavaa, jota voin hyvillä mielin suositella kokeiltavaksi muillekin!

Nämä uutukaiset tulkoon tunnetuksi nimellä Anna-Leenan pääsiäispihvit, saa toki tehdä muulloinkin kuin pääsiäisenä. Pääsiäiseen nämä liittyvät siten, että ööö... tein ne pääsiäisenä... niissä on kananmunaa... eikä lihaa, sillä täällä pitkäperjantaina ei syödä lihaa... ja ovat keltaisia.  

Tarvitset:
- quinoaa jyvinä
- persiljaa
- juustoraastetta
- kananmunia
- suolaa
- korppujauhoja
- öljyä paistamiseen

Huuhdo ja keitä quinoa, kunnes jyvät pehmentyvät, taisin keitellä noin 40 min. Kaada tiheään siivilään ja painele vesi pois. Silppua runsaasti persiljaa silpuksi ja sekoita juustoraasteen kera quinoan sekaan. Riko sekaan muutama kananmuna ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Mausta suolalla. Tee seoksesta pihvejä jauhelihapihvien tapaan, pyöräytä korppujauhossa ja laita pannulle paistumaan. Paistele kunnes saa hieman kullankeltaista väriä ja syö suihisi. Itse söin tuollaisenaan tomaatin kera, mutta varmaan voisivat käydä myös lihan kaveriksi.

Quinoa ilmeisesti on oikein ravitsevaa, ainakin johonkin muuhun ruokaan verrattuna. Olen adoptoinut ruokavaliooni myös amaranton, jota syön aamulla paahdettuna jogurtin kanssa. Sekin kuulemma on oikein terveellistä, mutta tiedäppä noista sitten. Voihan loppu tulla sitenkin, että vetäisee quinoanjyvän henkeen.

Kuten huomasitte, niin nyt on taas kuviakin! Salinasin uusi suomalaisvahvistus toi uuden kameran Suomesta. Nyt ongelma vaan on, että pelkään niin että sekin varastetaan, että en uskalla kuljettaa mukana.

Pääsiäinen peruttu ja oppeja agile livingistä

Tein nyt niin radikaalin vedon, että peruin pääsiäisen. Aion huomenna tunkeutua toimistolle ja tehdä siellä töitä päivän, vaikka sitten olisin ainoa koko Ecuadorissa.

Syy tähän on, että en pidä mielekkäänä matkustaa viikonloppuna, jolloin koko maailma matkustaa. En myöskään innostu kovasti katolilaisten pääsiäisperinteistä, joihin kuuluu monenmoista jalkojen pesemistä ja seitsemän sanaa kolmessa tunnissa.

Ecuadorin vuosiloma on 15 päivää, joten siinäkään mielessä ei tee mieli tuhlailla vapaapäiviä. Teen siis huomisen töitä ja otan vapaaksi jonkun toisen pitkän viikonlopun, joka on suotuisampi lähteä vaikka rannalle.

Jos joltakin jäi huomaamatta, niin tässä eilen julkaistu kolumnini Ekonomi-lehdessä. Tekstin teemaa jatkaen, olen viime aikoina valaistunut huomaamaan, että elämässä voi tehdä vaikka mitä, kun vaan ottaa ja tekee. Kaikkea ei voi saada, mutta täytyy valita ja sitten elää valintojensa kanssa.

Omalla kohdallani valinta asua Ecuadorissa meinaa esimerkiksi sitä, että vuosilomaa todellakin on puolet Suomen lomista. Toisaalta, en koe tarvetta haaveilla lomista, koska vietän arkeni maassa, johon muuten matkustaisin lomalla.

Palkka on murto-osa siitä, mitä Suomessa saisin. Toisaalta, koen työn jännittäväksi ja mielekkääksi jopa silloin, kun suuri osa asioista menee pieleen, kuten eilen tuntui käyvän.

En nyt ainakaan vähään aikaan tule saamaan sitä ökykallista Helsinki-yksiötä. Toisaalta, asun erittäin mukavassa ja tilavassa kodissa, josta maksan 90 euroa kuussa.

Tällaisia seuraumuksia minun tämän hetkisillä valinnoilla. Sitten kun alkaa tympimään, vaihdan suuntaa. Loppujen lopuksi elämässä on aika vähän kiveen kirjoitettuja asioita, joita ei voisi muuttaa, jos siltä alkaa tuntumaan.

Tuli mieleen, että tälle ideologiallehan voisi keksiä hienon englanninkielisen nimen, kirjoittaa best seller elämäntapaoppaan ja tulla rikkaaksi. Ajattelin nimetä agile livingiksi, mutta googletin ja se on keksitty jo!!! Aina minä olen myöhässä näiden kuningasidoiden kanssa :(

Noh, hyvää pääsiäistä heille jotka sitä jaksavat viettää.

Kaikki yhtä suurta perhettä

Salinasin ulkomaalaisyhteisö on aika laaja. Löytyy kasoittain italialaisia, jokunen espanjalainen, chileläinen, ranskalainen, saksalainen, amerikkalainen ja nyt myös kaksi suomalaista, kun suomalaisyhteisöni kasvoi Laurilla.

Olen huomannut semmoisen hauskan ilmiön, että mitä kauemmas ihmisen lähettää kotiseuduiltaan, niin sitä laajemmaksi kasvaa se ryhmä, mihin itsensä identifioi.

Ensinnäkin, me ulkomaalaiset ymmärrämme toisiamme ja kaveeraamme keskenämme ihan vain siksi, että olemme ulkomaalaisia.

Toisekseen, me eurooppalaiset ymmärrämme toisiamme ja kaveeraamme keskenämme ihan vain siksi, että että olemme eurooppalaisia ja "meillä Euroopassa sitä ja tätä...". Näin huolimatta siitä, että Suomesta katsottuna italialaiset ja espanjalaiset ovat niitä puheliaita ja paljon huitovia eteläläisiä, siis aivan erilaisia kuin me. Täällä ollaan kaikki samaa jengiä.

Tietenkin nyt kun tuli toinen suomalainen, niin me ymmärrämme toisiamme aivan puolesta sanasta ihan vain siksi, että olemme suomalaisia.

Ehdotan siis, että saadaksemme aikaan maailmanrauhan, lähetämme koko ihmiskunnan Marsiin. Siellä voimme kokea kaikki olevamme yhtä suurta perhettä!

Quitossa taksin minimiveloitus on dollarin

Maanantai ja tiistai vierähtivät taas Quitossa. Täytyy sen verran leuhkia, että olen aika hienosti oppinut suihkimaan pääkaupungin vilinässä, hyppäämään ratikkaan tarpeen vaatiessa ja nappaamaan taksin lennosta. Tällä kertaa meni tosin hieman överiksi, kuin aloin riitelemään taksikuskin kanssa. Quitossa nääs taksikuskien vedätykset ovat aika törkeitä: kun saavat gringan kyytiinsä, eivät suostu käyttämään taksimittaria, heittelevät ylimääräräisiä mutkia ja kävipä kerran niinkin, että toisen suomalaisen vaaleaverikön kanssa matkatessa sovittu hinta muuttuikin määränpäässä por persona, elikkä per nuppi.

Tällä kertaa kävi niin, että lyhyen taksimatkani aikana mittari oli kyllä päällä ja osoitti perillä 75 senttiä. Ojensin tasarahan ja kuski alkoi vänkäämään, että minimiveloitus on dollarin. Tuumasin, että enpäs ole moisesta säännöstä kuullutkaan ja mikäs järki on olla taksimittari, jos sen osoittama hinta ei ole maksettava hinta. Kuski pysyi kannassaan ja vaadin, että pysäytämme poliisin ja kysymme häneltä. Paikalle ei sattunut yhtään poliisia ja  lopulta kysyimme satunnaiselta ohikulkijalta, joka vahvisti että minimiveloitus tosiaankin on dollarin. Maksoin pitkin hampain ja kihisin vielä loppuun, että tarkistan tämän kyllä vielä oikealta poliisilta. Kuski kurvasi paikalta kiukustuneena. Tarkistin sitten asian Quitossa asuvilta kavereilta ja totta tosiaan, minimiveloitus on dollarin. Mistä tuommoistakaan saattaa tietää!

Ehkä Suomesta katsottuna voi tuntua hieman liioittelulta alkaa vänkäämään muutaman sentin takia, mutta jossakin vaiheessa sitä yliherkistyy kun huomaa, että gringana saa usein maksaa hieman ylimääräistä. Quitossa sen vielä ymmärrän, mutta ärsyttää kun samaa tapahtuu myös Salinasissa. Mutama päivä sitten kulmakauppa sai huijattua minulta huimat 50 senttiä kaasupullojen hinnoista, mutta kun eivät pöhköt tajua, että 50 sentin takia menettävät asiakkaan loppuvuodeksi, sekä saavat kiskurin maineen koko Salinasin suhteellisen laajan ulkomaalaisyhteisön silmissä (tai tulevat saamaan, vielä en ole ennättänyt varoitusta levittämään). Kannattaako? Ei kannata. 

Yksi asioista, joita olen täällä oppinut arvostamaan, on siis selkeästi merkityt hinnat kaupassa. Se, ettei joka kerta tarvitse miettiä, että maksoinko nyt hieman enemmän kuin tuo edellinen asiakas ja johtuikohan siitä, että olen blondi ulkomaalainen vai muuten vain. Toki Suomessa kaikki on kallista, mutta ainakin sen tietää jo etukäteen.

Huomenna Ambatoon näyttämään ihottumaa lääkärille. En kyllä tykkää yhtään miten Google Mapsia on menty muuttamaan. Varmaan eksyn. 

Näin tehdään humitoja

Koska Salinas ei ole riittävän maalla, niin lähdin viikonlopuksi vielä enemmän maalle subtropiikkiin Camaróniin. Hieman lämpöä teki terää ja puista päähän tippuvat hedelmät olivat herkkua.

Pääsin myös mukaan valmistamaan ihan alusta alkaen humitoja. Tässäpä ohje.

Ensin tarvitaan iso läjä tuoretta maissia. Ei siis mitään esikeitettyä tai purkista, vaan ihan semmoista missä on vielä lehdet ympärillä. Muistan joskus Stockalla nähneeni. Itselläni tämä perinneruuan valmistus alkoi ihan maissipellosta, josta käytiin maissit hakemassa.

Maisseista irroitetaan lehdet (ei saa heittää pois, näitä tarvitaan vielä!) ja riivitään jyvät. Aikamoista näpräämistä, joten suosittelen siihen jotain oheistekemistä, kuten jutustelua hyvässä seurassa tai telkkarin katsomista.

Jyvistä jauhetaan jyvämyllyllä pehmeää massaa. Ikinä en ole tällaista jyvämyllyä nähnyt mutta kaippa semmoisia jostakin Suomessa löytyy, jos joku innostuu kokeilemaan. Valitettavasti tähän reseptiin en osaa minkäänlaisia määriä antaa. Noita maisseja kuitenkin saa olla aika iso läjä, ihan paria ei kannata alkaa jauhamaan. Maissimassaa tarvitaan iso astiallinen.

Massaan sekoitetaan maitoa, suolaa, kananmunia ja leivinjauhetta. Jos haluaa makeita humitoja, voi laittaa myös sokeria ja rusinoita. Kannattaa kokeilla molempia, sillä sekä suolaiset että makeat ovat todella hyviä.

Pehmeästä taikinasta kääritään maissinlehtien sisään nyyttejä: laita lehden päälle pari ruokalusikallista taikinaa ja kääri nyytiksi wrapin tapaan.

Nyytit höyrytetään kypsiksi höyrykattilassa, kypsennys kestää noin tunnin. Nautitaan kahvin kanssa!

Huomenna sitten suunta taas Quitoon, aikainen herätys joten nyt nukkumaan. Buenas noches.

Netti nimeltä Suomi

Nyt on vihdoin kotona oma netti! Tähän minun paritalon puoliskon toiselle puolelle muutti viikko sitten kolme mukavaa italialaista, samaan syssyyn omistaja laitatti puhelinlinjan ja tänään tuli Internet. Koska minä olin kotona vastaanottamassa asentajia ja sain siis valita netille nimen, siitä tuli ytimekkäästi Suomi. Kirjoittelen tätä tekstiä kotona mikä on aika luksusta, sillä tähän saakka on pitänyt napata mukaan muovipussi ja mennä sen päälle istumaan keskelle peltoa, jos on mieli tehnyt nettiä käyttää.

Eilen muuten törmäsin suomalaisiin, kun ulkoministeriöstä oli delegaatio käymässä tutustumassa yrittäjyyskouluprojektiin. Maailma osoittautui taas pikkuriikkiseksi, kun toinen vierailijoista oli kotoisin naapurikylästä Sotkamosta. Oli hauska puhua suomea pitkästä aikaa ja ensi viikolla Salinasiin saadaankin taas uusi suomalainen vapaaehtoinen. Yhden naisen suomalaisyhteisöni tuplaantuu kertaheitolla.

Ötökkäepisodille sen verran jatkoa, että viime yönä ilmestyi taas uusia patteja. Lisäksi näin painajaista, että ne verenimijät olivat kammoamiani koiperhosia ja hyppäsin unissani pystyyn. Ensi viikolle varasin ajan lääkäriin, että ehkä tähän joku ratkaisu saadaan. Lisäksi ostin kaikkien suosittelemaa Complejo-B rohtoa, en varsinaisesti tiedä mitä se on mutta kaikki suosittelevat ötökkäkarkoitteeksi, vaikka netissä kyllä sanottiin ettei tieteellistä näyttöä asialle ole. Mitäpä se tiede tietää.

Kotona takkatulen ääressä omaa nettiä käytellen, kyllä nyt elämä on mallillaan. Takkakin syttyi tällä kertaa aika helposti, joskus nääs palavar sormet, käämit ja kaikki tulitikut ennen loimua. Seuraavaksi ryhdyn kokkaamaan kinkku-sieni pastaa Salinasin omista kuivatuista luomusienistä, kerron myöhemmin onnistuuko.

Jokin syö minua öisin

Tässä blogissa ei kerrota mistään kiiltokuvaelämästä, jossa kaikki on aina hyvin ja näytetään nätiltä. Tässä blogissa kerrotaan millaista on elää ecuadorilaisessa vuoristokylässä, hyvässä ja pahassa.

Tällä kertaa tulee shokkipaljastuksia siitä pahasta.

Jokin syö minua öisin!! Tämä ongelma tuli tutuksi jo edellisessä asunnossa, jolloin ratkaisu oli keittää petivaatteet ja myrkyttää koko talo. Nyt painajainen on palannut.

Herään aamuisin täynnä punaisia kutisevia pahkuroita, joita minä sitten epähuomiossa raavin ja sitten ne tulehtuvat ja sitten nousee kuume ja sitten pitää mennä lääkäriin ja syödä antibiootteja eivätkä ne ikinä parane ja sitten minä olen täynnä pistemäisiä arpia niin kuin olisi haulikolla ammuttu. Että sillä lailla.

Uusi koti vasta rakennettu, ei ollenkaan kostea, siivoan säännöllisesti, vaihdan petivaatteet vähän väliä, eikä minulla ole lemmikkejä. En siis tiedä mistä pirulaisista on kyse. Lisäksi ärsyttää, että tämä vaiva näyttää olevan vain minulla. Kaikissa tilanteissa kun minä olen ollut täynnä pistoja tai puremia, matkakaverit ovat selvinneet ilman mitään. Täkäläiset sanovat, että minulla on sangre dulce, makea veri. Voisinko siis saada verensiirron, kiitos!

Että tällaista elämää Etelä-Amerikassa, tervetuloa vaan tänne kaikki.