Mukavuusalueen ulkopuolella ei ole mukavaa

Olen viimeaikoina kiinnittänyt huomiota valloilla olevaan trendiin, elikkä sosiaalisessa mediassa, erityisesti Facebookissa ja Linkedinnissä kiertäviin ns. motivoiviin lauseisiin, lainauksiin ja nyrkkisääntöihin. Tällä hetkellä minun piireissäni kiertävät ainakin: "How to improve the culture at your office? Rule 1: Be happy, 2: Be awesome, 3: Help others with 1 & 2" ja "If you want something you've never had you have to do something you've never done" ja semmoinen ympyräkuva, jossa on kolme ympyrää ja niissä lukee "Dream big, Get shit done, know how to have fun" ja kaistaleessa, joissa ympyrät yhdistyvät "People I most enjoy working with".

Nykyajan työelämässä on aikamoinen ristiriita.

Pitäisi nauttia, työ ei saisi tuntua työltä, pitäisi olla "onnellinen" ja "mahtava" ja samalla muistaa unelmoida ja uskaltautua kokeilla uutta, mennä sinne kuuluisalle "mukavuusalueen ulkopuolelle".

Arvatkaapa mitä.

Mukavuusalueen ulkopuolella pelottaa, et osaa etkä tiedä. Olo on epävarma ja riittämätön. Ehkä vatsaan sattuu, öisin saatat nähdä painajaisia ja kenties kadotat ruokahalusi. Kukin reagoi tavallaan, mutta oleellista on, että olo olo epämukava, koska olet epämukavuusalueella. Jos on huisin kivaa ja nautit kovasti, niin sitten et kyllä ole epämukavuusalueellasi tai korkeintaan olet käyttänyt varvastasi siellä.

Itse olen viime aikoina huomannut olevani reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolella, fyysisesti ja henkisesti. Töissä on niin kylmää, että toimiston naiset seisovat ringissä takan edessä ja minä käperryn halaamaan lämmityslaitetta. Usein koen tekeväni jotain, josta en varsinaisesti tiedä mitään. En ole koskaan tykännyt jättää asioita viimetippaan, enkä todellakaan myöhästyä määräajoista, mutta täällä ympäristö ei anna muuta mahdollisuutta. Olen aina kokenut olevani suhteellisen kiva ihminen, josta noin yleisesti ottaen pidetään. Täällä osa ei edes yritä pitää minusta, sillä olen gringa.

Mutta sitten tulee päivä, jolloin helpottaa. Puhut vakaalla äänellä silmiin katsoen asioista, joista yhtäkkiä tiedätkin aika paljon. Huomaat, että maailma ei ehkä kaadukaan, vaikka jokin asiaa jää tekemättä aikataulussa. Kehosikin on sopeutunut ja voit pukea päällesi yhden välipaidan vähemmän. Ymmärrät, että joskus on ihan hyvä juttu napata läppäri kainaloon sähkökatkon aikana ja jatkaa töitä muualla, vaikka se onkin ihan gringamaista.

Olet oppinut luottamaan itseesi. Priorisoimaan. Arvostamaan ihmisiä, jotka pitävät sinusta ja unohtamaan ne, jotka eivät pidä. Pukeutumaan lämpötilaan sopivasti. Hyväksymään erilaisuutesi.

Olosi on jälleen mukava. Sitten voit levähtää hetken ja keksiä taas jotain uutta, että olisi taas epämukavaa.

Mukavuusalueen ulkopuolelle uskaltautuminen kannattaa. Siellä oppii monenmoista. Ei kuitenkaan kannata uskoa, että se olisi niin helppoa, kuin motivoivat lauseet, lainaukset ja nyrkkisäännöt sosiaalisessa mediassa antavat olettaa, eikä masentua, vaikka niitä ei aina jaksaisi noudattaa (Tai siis hyvä juttu heille, jotka jaksavat aina olla töissä "happy" ja "awesome", itse en kuulu heihin.)

P.S. Nuo lauseet keksin itse.




 

Vanhoissa viisaus elää

Työpäiväni sai tänään mukavaa vaihtelua, kun kävin moikkaamassa Salinasin ikäihmisiä. Visiitti ei tosin liittynyt varsinaiseen päivätyöhöni, vaan sivuhommiini. Kirjoittelen silloin tällöin juttuja suomalaisiin lehtiin, sillä aiheita Salinas kyllä tarjoaa.

Seniorit kertoivat minulle monenmoisia juttuja, mutta niistä myöhemmin. Tässä kuvamateriaalia.

Täytyy sanoa, että olen aika täpinöissäni kun saan taas laittaa näppäimistön pitkästä aikaa laulamaan. Kirjoittaminen on aivan mielipuuhaani, siis silloin kun saa kirjoittaa vähän muutakin kuin asiapitoisia sähköposteja. Ihana myös päästä kirjoittamaan äidinkielellä, kun päivätyöt teen espanjaksi.

Muutenkin, ah, tehtävä jonka laatu ja valmistuminen aikataulussa riippuu vain minusta itsestäni, onko pikkuisen luksusta!! Tämän hetkisessä päivätyössäni ehkä haastavinta on, että toimin ikään kuin adaptorina täkäläisen ja länsimaisen rytmin välillä. En voi aina (lähes ikinä) käsittää, kuinka asiat etenevät niin hitaasti ja sitten yritän parhaani mukaan selittää ulospäin, että miksi me toimimme niin hitaasti. En halua yleistää koko Ecuadoriin, sillä varmaan suuremmissa kaupungeissa toimitaan eri tahdilla, mutta Salinasissa ollaan kiiiilppiiiikooonniiiaaaaaa, sitä en voi kieltää hyvällä tahdollakaan. Ei kuitenkaan kannata kyrsiintyä ihmisiin töissä, sillä aivan taatusti törmäät heihin myös vaapaa-ajallasi. Tällaista on työskennellä 1500 asukkaan vuoristokylässä.

Eli tämän kirjoitustyön aion hoitaa hillittömällä vauhdilla aikataulussa pysyen ja siitä nauttien!!! Nyt alkaa näppäimistö sauhuamaan, kunhan ensin pyöräytän ja syön avokadopastan. Palaillaan!!

Kysymyspatteristo tuppisuusuomalaisille

Suomalaisia usein kuulee kritisoitavan siitä, että eivät puhu tuntemattomille.

Monilla tämä varmaan johtuu siitä, ettei oikein keksitä sanottavaa. Ei hätää, tässäpä kysymyspatteristo Andien tyyliin suomalaiseen ympäristöön muokattuna. Näillä eväillä varmasti saat jutun riittämään ihan vaikka kokonaisen Oulu-Helsinki junamatkan ajaksi.

Ensin voi aloittaa ihan peruskysymyksillä:

Oletko vain käymässä vai vietätkö Suomessa pitempään?

Mitä teet työksesi? Suoran kysymyksen sijaan voit myös ensin arvuutella: Oletko vaihto-oppilas? Nokia-insinööri? Au pair? jne.

Mistä olet kotoisin? Tässäkin arvuuttelulla saa lisätäytettä keskusteluun: Mistä päin Yhdysvaltoja olet? Ai ei Yhdysvalloista, mistä päin Saksaa olet? Australiaa? Jos kyseessä on suomalainen, voit arvailla maakuntia.

Kauanko lento kotimaastasi kestää tänne? Tai matka kotikaupungista.

Minkä ikäinen olet?

Oletko naimisissa? Avioliitto ei ehkä suomalaisessa kulttuurissa ole niin oleellinen asia, joten tämän kysymyksen voi korvata jollakin enemmän tunteitakuumentavalla kysymyksellä, kuten asuuko henkilö vuokralla vai omistusasunnossa. Jos asuu omistusasunnossa, voi alkaa voivotella korkoja ja jos asuu vuokralla, voi heittää "parempihan se on omaa maksaa kuin vuokranantajaa rikastuttaa" -kommentin, joka muuten monelta suomalaiselta tulee kuin apteekin hyllyltä.

Sitten voi siirtyä maakohtaisiin kysymyksiin:

Pidätkö Suomesta?

Oletko käynyt Ristijärvellä? Iisalmessa? Sonkajärvellä? Haukiputaalla? Lapualla? Ilomantsissa? Kuhmossa? Tästä saa juttua aikaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa, varsinkin jos listaa paikkoja, joissa kukaan todennäköisesti ei ole käynyt ja sitten voi kertoa, miksi niissä kannattaa käydä.

Ruuasta saa kanssa hyvin juttua aikaan. Pidätkö suomalaisesta ruuasta? Oletko maistanut karjalanpiirakoita? Verimakkaraa? Kalakukkoa? Marjapuuroa? Lohikeittoa? Pyttipannua? Mykyrokkaa?

Lopuksi voit pyytää keskustelukumppaniasi opettamaan sinulle muutaman sanan omalla kielellään, tai jos kyseessä suomalainen, omalla murteellaan. Näin saat kulutettua vaikka koko loppumatkan.

Elikkäs näin, kokeilkaa vaikka seuraavassa aamuruuhkabussissa.

Itse sain taas tänään nauttia Etelä-Amerikkalaisesta keskustelukulttuurissa matkustaessani tuttuun tapaan lava-auton lavalla Guarandaan. Täytyy sanoa, että suomalaisessa tuppisuumeiningissäkin on puolensa.

Vaellus Chazojuaniin

Selvisin!

Elo 3550 metrissä näemmä riittää kohottamaan kuntoa sen verran, että viikonlopun vaellus meni suhteellisen keveästi. Joulun aikaan puoli vuotta täällä oltuani kävin mittauttamassa hemoglobiinin ja oli 155. Olisi kiva tietää, missä keikkuu tällä hetkellä. Jaloissa kyllä alkoi tuntumaan alamäki.

Vaellus subtropiikissa sijaitsevaan Chazojuaniin on Salinasin nuorten ja nuortenmielisten jokavuotinen perinne. Viime vuonna en päässyt mukaan, sillä samana viikonloppuna olivat pikkuisen kämppikseni Camilan kastajaiset. Tällä kertaa siis oli lähdettävä.

Chazojuan on noin tuhannen metrin korkeudessa, eli sinne päästäkseen on laskeuduttava muutama tuhat metriä. Matkassa tekee kai reilu 15-20 kilometriä, tarkkaa lukua en tiedä. Taukoineen onnistuimme tuhlaamaan lähes kahdeksan tuntia. Reitti ei siis ole mikään asfaltoitu tie, vaan todellakin ryteikön ja kivikkojen läpi tarpomista koko ajan alaspäin.

Kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa.

Urhea joukkomme 

Tauolla

Lopuksi vaatteet päällä lampeen 

Perillä, kaikki ehjinä!

Tässä muutama kuva Chazojuanista. Se on yksi Salinasin kunnan kylistä, joista en nyt kyllä keksi mitään Lonely Planettiin sopivaa mainoslausetta. Ilmasto on mukavan lämmin.

Alunperin pienen piirin perinteenä alkanut vaellus paisui tänä vuonna valtavaksi massatapahtumaksi. Kokonaisuudessaan reitin kulki kaksi ryhmää, joista ensimmäinen laskeutui jo perjantaina. Porukka sulautui yhteen Chazojuanissa. Yhteensä meitä oli noin 40 Ecuadorista, Suomesta, Italiasta, Sloveniasta, Espanjasta, Koreasta, Hollannista, Ranskasta, enkä muista oliko vielä muistakin maista. Tunnelma oli kuin minifestareilla kitaransoittoineen ja nuotiolla lauleskeluineen.

Nukuin muuten yön pihalla nuotion ääressä makuupussissa. Tarjolla olisi ollut myös telttoja, mutta ne on tylsille. Nukuin itse asiassa todella hyvin kun suihkuttelin itseni täyteen hyönteismyrkkyä. Myös Suomessa viime hetken paniikissa rinkkaan tungettu avaruuspeite pääsi vihdoin käyttöön.

Takaisin ei jaksettu kävellä, joten kotimatka sujui mukavasti rancherassa, eli semmoisessa kyljistä auki olevassa bussintekeleessä. 

 Semmoinen reissu tällä kertaa, oli mukavaa!  

Pienen maailman menoa

Terve.

Olen yrittänyt miettiä, että mistä kirjoittaisin, mutta en keksi mitään! En haluaisi kirjoittaa vain viikonlopun tapahtumista, ettei menisi ihan pelkäksi matkablogiksi tämä. Maailman menoa en voi kommentoida, kun en sitä oikein seuraa. Olen todennut, että asiat eivät siitä parane, vaikka minä niitä muiden mukana kauhistelisin. Ihan hyvä vaan möllöttää täällä pikkukylässä ja keskittyä täkäläisiin juoruihin.

Niitä kyllä riittää. Olen joskus varmaan maininnut että meno on villimpää kuin Kauniissa ja Rohkeissa. Katolilainen kaksinaismoraali jaksaa aina yllättää: pintapuolisesti ollaan niin perhekeskeisiä ja vahvat arvot omaavia, mutta silti lehtolapsia putkahtelee sieltä täältä.

Olen keksinyt termin "näkymättömät isät", tarkoittaa niitä lukemattomia miehiä joilla on lapsi jonkun kanssa jossakin, mutta koskaan se ei puheissa tai muutenkaan tule esille. Juttelin kerran hyvän tuttuni kanssa, joka kertoi tarinansa: "Tiedäthän, tapaat tytön ja muutaman kuukauden kuluttua hän ilmestyy ovellesi kertomaan, että on raskaana... Tapahtuu varmaan Suomessakin?". Mitäpä minä siihen: "No tuota ei se kyllä kamalan yleistä ole, katsos kun meillä on se seksuaalikasvatus..."

Tähän toki varmaan myös vaikuttaa, että täällä abortti on laissa kielletty. Eräs pappi minulle asiaa kerran valotti "Vain ja ainoastaan Jumalalla on oikeus päättää, kuka saa elää ja kuka ei!!!". En nyt tähän ala sen kummemmin omia mielipiteitäni avaamaan, mutta tietenkin sitä toivoisi, että ei olisi vain oikeutta syntyä, vaan saada myös hyvä elämä.

Mielenkiinnolla kuuntelen myös omia kuulumisiani kylän raitilla, joskus ihmiset tuntuvat tietävän paremmin minun asiani kuin minä itse. Hyvä tietää, että hyvin menee.

Nyt menen nukkumaan, sillä huomenna vaelletaaan Chazojuaniin. Hieman jännittää kuinka toimistopullan plösöt jalat kestää ja kolme litraa vettä repussa saattaa kyllä olla hieman liioittelua. Palaillaan ensi viikolla, ciao!