Pancha tuli taloon

Pitäisi aina muistaa varoa, mitä toivoo. Joskus toiveet toteutuvat. 

Kaverit menivät markkinoille ja houkuttelivat mukaan. En lähtenyt, mutta vitsinä huikkasin, että tuokaa minulle marsu. 

Marsu sieltä tuli. Hetkessä minusta pitäisi tulla vastuuntuntoinen aikuinen, joka osaa pitää elävän olennon hengissä. Tällä hetkellä marsu-parka on aivan liian pienessä puulaatikossa. Huomenna on pakko keksiä joku parempi ratkaisu. 

Marsu sain nimekseen Pancha. Se on kovin arka, vapisee sylissä ja pissasi poncholleni. Illalla yritin ottaa Panchan syliin ja se sai täydellisen hepulin. Juoksi ympäri laatikkoa ja yritti hypätä laidan yli. Täällä marsuja syödään, ei pidetä lemmikkinä. Niiden geenit varmaan kieltävät luottamasta ihmiseen. Saa nähdä kuinka kesyttäminen onnistuu.

Minä olen Salinasissa vielä noin puoli vuotta, Internetin mukaan marsut voivat elää jopa 8-vuotiaiksi. Saa nähdä onnistunko kuljettamaan sen Latinalaisen Amerikan halki ja vielä Suomeen saakka.  

Joka tapauksessa, tervetuloa perheeseen, Pancha!

Tietääkö joku muuten jotain marsuista? Jos tietää, kaikki neuvot ovat tervetulleita! Täällä ihmiset sanovat, ettei Panchalle pidä antaa vettä, koska se saa tarvitsemansa nesteen ruohosta. Kuulemma Suomessa eri asia, koska niille syötetään kuivaa marsunruokaa. Laitoin Panchalle kumminkin vesikupin, jonka se kaatoi. 

In English: You should always be careful of what you wish for, because sometimes your wishes may come true! Today, I got a guinea pig as a gift. I should now be a responsible adult that can keep a living creature alive. At the moment the guinea pig is in a box way too small, tomorrow have to figure out another solution. 

The guinea pig is called Pancha. It’s shy, is shaking, and peed on my poncho. Here guinea pigs are not pets, they are food. I don’t want anyone eat my Pancha. 

I’ll be in Salinas for some six months still, according to the Internet  guinea pigs can leave up to eight years.  Let’s see if I manage to bring it to Finland through whole Latin America. 

Anyways, welcome to the family, Pancha!

Lempihetki

Kaikkein mukavin hetki vapaaehtoisena Ecuadorissa on maahanmuuttokontrolli. Lauma poliiseja marssii toimistolle, "Missä on se suomalainen?". Tulee sellainen olo, kuin olisi tehnyt jonkun suurenkin rikoksen. Onneksi tästä rikoksesta selviää, kun näyttää passin ja on ystävällinen. Paitsi että passi jäi kotiin. Salinasin hyvä puoli on, että kotiin kipaisu kestää viisi minuuttia. Matkalla tapasin monia muitakin ulkomaalaisia, jotka hätääntyneenä juoksentelivat ympäriinsä. Osalla passi oli viisumiprosessin vuoksi Quitossa, toisilla jäänyt kotiin naapurikylään. Lain mukaan passi on näytettävä poliisin sitä pyytäessä, muuten rapsahtaa sanktiot. Jotkut katsoivat parhaimmaksi piiloutua.

Minulle maahanmuuttokontrolli oli toinen lajiaan, joten olin jo konkari. Poliisin näkeminen Latinalaisessa Amerikassa on kuitenkin aina jotenkin pelottava kokemus. Mieleen muistuu kauhukuvat Meksikosta, jossa vaihto-oppilaina juostiin poliisia karkuun. Kadulla olet vapaata riistaa, porttien sisällä turvassa. Jos jouduit poliisin haaviin, todista, ettet juonut alkoholia kadulla, tai mene putkaan. Putkasta maksa itsesi ulos. Pojat maksavat enemmän kuin tytöt, espanjaa puhuvat vähemmän kuin espanjaa puhumattomat. Sellaisia muistoja viiden vuoden takaa, oi niitä aikoja...

P.S. Camila halusi myös kirjoittaa blogiin. Tällaista painavaa asiaa hänellä oli: hbjlgbbbzz  gggggggggggggggg      hhhl,mj.‘‘‘‘‘‘‘‘‘‘‘‘  Selvää kirjailija-ainesta...


In English: My favorite moment in Ecuador: the migration control. Group of policemen rushing into the office, "Where is the Finn??". Makes you feel like you had done some big crime. Luckily you can get away by showing your passport and being nice. Except that the passport is at home. Fortunately in Salinas it takes five minutes to get home and pick up the passport. On my way I met many other worried foreigners. By law you have to be able to show your passport when the police asks for it, otherwise you'll get punished. Some didn't have theirs. 

I have experienced a similar control once before already. However, meeting a police in Latin America is always makes me a bit nervous. It reminds me of exchange students times in Mexico, when we actually had to escape the police. On the streets you were in danger, inside gates safe. If the police caught you, YOU had to prove that you hadn't been drinking on the streets, or go to jail. From the jail you had to pay your way out. Boys paid more than girls, who spoke Spanish paid less than those that didn't. Oh those times... 

Kursseilua ja korkeuseroja

On ollut jotenkin kiireinen ja väsyttävä viikko. Tapahtunut monenmoista, hieman koti-ikävä vaivannut ja uuden kameran hankkiminen onkin osoittautunut turhan vaivalloiseksi. Ärsyttävää, että joku otti ja meni varastamaan MINUN kameran. Te ilkimykset, jos satutte lukemaan tämän blogipostauksen ja vielä ymmärtämäänkin vielä Suvilta viemänne sanakirjan avulla, niin HYI HÄVETKÄÄ!!!

Laskeuduin viikolla pariin otteeseen subtropiikkiin. Palasin kotiin, ihmettelin, että miksi päätä särkee ja hieman heikottaa, mittasin kuumeen ja oli 39,3. Muutaman kerran on jo käynyt samoin, kun olen noussut rannikolta takaisin Salinasin korkeuksiin. Näemmä kehoni sopeutuu huomattavasti mieltäni hitaammin. Seuraavana päivänä olin taas kunnossa.

Perjantaina ja lauantaina pidin kursseja, perjantaina kylässä nimeltä Camarón ja lauantaina Simiatugissa. Tällä kertaa kursseilla keskityttiin miettimään yhdessä, millaisia yrityksiä kurssilaisten kannattaisi perustaa. Mietittiin heidän mielenkiinnon kohteitaan, mitä kylistä puuttuu ja millaisia tarpeita asiakkailla on. Puhuttiin kysynnästä ja tarjonnasta ja käytiin läpi Maslow'n tarvehierarkiaa. Juteltiin myös siitä, kuinka tärkeää on pyrkiä erottautumaan kilpailijoista. Täällä Ecuadorissa on nääs hieman sellainen meininki, että jos naapuri tekee jotain, niin tehdään vain perässä samaa. Niinpä kylissä saattaa nähdä vierekkäin viisi kojua, joissa myydään paistettua possua, eikä muuta kaipaaville ole tarjolla mitään.

Kurssinpito on kyllä mielenkiintoista hommaa. Minua aina jännittää kamalasti, mutta onneksi oli erittäin osaava opettajapari. Tuli jopa hieman sellainen olo, että tällä minun työlläni täällähän saattaa olla pieni vaikutus jonkun elämään. Ainakin omaani, jos ei muiden. Vieläkin kurssi tuntui paikoin liian monimutkaiselta ja pitäisi keksiä lisää jotain interaktiivisia harjoituksia. Lauantain kurssi kesti kahdeksan tuntia, joka oli kyllä aivan liikaa sekä minulle että opiskelijoille. Olin aivan poikki ja sain paluumatkalla vielä kuskinpestin itselleni. Sitten köryyteltiin kotiin sellaista möykkytietä, että vaihde saattoi olla korkeintaan kakkosella.

Loput viikonlopusta menikin sitten rentoutuessa. Tällainen viikko tällä kertaa.


In English: It has been a busy and tiring week. Many things happened, been feeling a bit homesick, and buying a new camera seems to be a bit trickier than I thought. It's annoying that someone just took and stole MY camera. If you mean people happen to read this post, and even understand it because you stole Suvi's Spanish-Finnish dictionary, SHAME ON YOU!!

I went a few times to subtropics almost to the sea level. Came home, thought why I was feeling so weak, measured my temperature, and it was 39,3. That has happened a few times when I have quickly came up to the altitude of Salinas. Apparently my body adapts much slower than my mind. The next day I was fine again. 

On Friday and Saturday I was giving courses in places called Camarón and Simiatug. This time the theme was to think together business ideas for the students. We discussed about their interest, what was lacking in their villages and customer needs. Talked about offer and demand, and Maslow's hierarchy of needs. We also talked about how important it is to be different than the competitors. Here it's quite common that you see five shops in a row selling fried pork, and nothing for those who might want something else. 

Giving courses is quite an interesting task. I'm always very nervous before, but luckily I had a very skilled colleague helping out. I even got a feeling that maybe my work here really has an impact on somebody's lives. Or at least to my life, if not others. Time to time the course still felt too complicated, and have to come up with some interactive exercises. On the Saturday the course lasted eight hours, which was way too much for me and the students. I was so tired afterwards.

Rest of the weekend I spent relaxing. That was my week this time. 

Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta

Pikku Pókemon Camila täytti yhden vuoden! On iso tyttö jo. 

Päätin pyöräyttää suklaakakun, joka epäonnistui aivan täysin. Ohjeen piti olla tosi helppo, mutta kakku vaan lässähti ja tarttui tiukasti kiinni pohjaan, eikä irronnut vaikka kuinka taputtelin. Ehkäpä syynä oli kaasu-uuni, joka paistaa vain altapäin tai se, että tumman kaakaojauheen sijaan käytin kaakao-quinoa sekoitusta ja suklaarouhetta. Joskus sovellus ei onnistu. 

Toivottavasti Camila ei traumatisoidu tästä hirvittävästä tragediasta aivan täysin. 

In English: Little Pókemon Camila had her first year birthday! I decided to make a cake, which was a total fail. The recipe was supposed to be super easy, but somehow the cake did not grow at all and got stuck on the mold. Maybe it was because the oven only heats up on the lower part, and instead of dark cocoa powder I used cocoa-quinoa mix and crushed chocolate. Sometimes being innovative just does not work. I hope Camila won’t get traumatized of this horrible tragedy.

Juustoilua

Eipä varmaan moni juustoja punaviinin ja viinirypäleiden kanssa nautiskeleva tiedä, millainen homma on saada se juustokimpale lautaselle. Minullakaan ei ollut aiheesta mitään hajua, mutta täällä olen päässyt tutustumaan tarkemmin.

Salinasissa on käymässä hollantilainen juustoasiantuntija, joka tarvitsi tulkkia. Olin siis parina päivänä juustolassa kääntäjänä. Oli muuten hankala homma, sillä keskustelu vilisi termejä joista minulla ei ole mitään hajua suomeksi, saatikka englanniksi tai espanjaksi. Kuten maduraatio, fermentaatio ja joku mömmö, jolla juusto hyydytetään. En yhtään ihmettelisi, jos tulkkaukseni tuloksena vahingossa keksittiin aivan uusi juustolaatu.

Opin, että juuston teko käsityönä on prosessi, johon kuuluu paljon hämmentämistä, tarkkaa kellon ja lämpömittarin katsomista sekä monenmoisia välipilkkomisia ja muita. Jos joku vaihe prosessista menee pieleen, maito on liian hapanta tai hämmennetään liikaa tai liian vähän, tulee pahaa juustoa. Opin myös, että en ole synnynnäinen juustontekijä. Kädet väsyivät jo hetken hämmentämisen jälkeen ja pyörittelemistäni mozzarella-palloista tuli rumia.

Salinasin vastavalimistunut juustola on kyllä hieno ja moderni. Se ei tosin aina näy käytännössä – nytkin sähkö ja vesi katkesivat kesken kaiken, eikä auttanut muu kuin pakata maito tonkkiin ja lähteä tekemään juustoa naapurikylään. Pääasia että show jatkuu.

Vaikka valmistuksessa joskus joudutaankin soveltamaan, tai ehkäpä juuri sen takia, Salinasin juustot ovat maan parhaimmistoa. Ovat aivan ihania: oma suosikkini on pestolla maustettu Andino-juusto.

Tuo hollantilaisten ohjelmakin on mielenkiintoinen. Se välittää jo eläköityneiden eri alojen asiantuntijoiden osaamista köyhempiin maihin. Ideana on, että ei vain anneta rahaa, vain viedään oppia. Salinasissa vieraileva herrasmies on kiertänyt Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa neuvoen juustonteossa. Varmasti se tuo hänellekin vaihtelua eläkepäiviin. Minäkin teen jotain tuollaista sitten kun olen eläkkeellä, eihän siihen ole kuin 40 vuotta.

Muistakaapas tämä kun seuraavan kerran vietätte juustoiltoja: ne eivät kasva Stockmannin juustotiskillä...

P.S. Kuvituksena vanhoja kuvia: kamera edelleen karkuteillä...

In English: I've never had an idea of what it takes to make cheese, but now I know much more. A Dutch cheese expert is visiting Salinas and I helped as a translator. It was quite a tough task since the discussion was full of cheese specific words like fermentation and maduration. I wouldn't be surprised if a whole new type of cheese would have been invented as the result of my translation. 

I learned that making artisanal cheese is a process that requires lots of mixing, cuts, and watching the time and temperature. If the process does not go well, or there's something wrong with the milk, the produced cheese is bad. Also I learned that I'm not a natural talent in cheese making: my hands got tired after a few minutes of mixing, and my mozarella balls were ugly. 

The new cheese factory of Salinas is very nice and modern. It does not always mean it would work so perfectly: In the middle of the process we ran out of water and electricity. What else can you do but but the milk in containers and move to a nearby village to continue. 

Although, or maybe because of the making is not always that easy, the cheeses of Salinas are the best in the country. They truly are delicious, my favorite is Andino cheese with pesto taste!

Also the Dutch program is interesting. They send retired experts to poor countries to share their expertise. The idea is not give money, but new skills. Must be a nice experience for the retired people do. I'll do something like that when I retire, will only take some 40 years. 

Remember what I wrote here the next time you have a cheese tasting evening: The cheeses do not grow at Stockman's cheese department...