Lempikauneudenhoitotuote

Linjastani poiketen teen tällaisen ulkonäköpostauksen. Kuten moni muukin asia täällä, niin myös kauneudenhoitorutiinit ovat yksinkertaistuneet roimasti. Mitäpä sitä montaa purkkia haalimaan, kun yksi riittää aivan mainiosti, jaettakoon tämä ihmetuote myös muille:

Johsonin vauvaöljy!

Alunperin löysin tämän tuotteen reilu vuosi sitten, kun viidakossa opas sanoi, ettei tulisi käyttää hyönteiskarkoitetta, sillä se karkoittaa myös viidakon eläimet, vaan parempi käyttää Johnsonin vauvaoljyä. No eihän se siihen tarkoitukseen tietenkään toiminut, joten palasin puskista täynnä ötökänpuremia.

Sittemmin putkilo hautautui jonnekin, kunnes törmäsin siihen jonkin aikaa sitten uudelleen. Päätin kokeilla, mihin ainetta voisi käyttää mutta kysymys onkin, mihin sitä ei voi käyttää! (Tuohon jo vastasinkin: hyönteiskarkoitteena. Toimii kuitenkin moneen muuhun tarkoitukseen.)

Johnsonin vauvaöljyllä saa silmämeikin poistettua.

Sillä kosteuttaa vartalon.

Kasvot myös.

Toimii käsirasvana.

Toimii hätätapauksessa myös huulikiiltona.

Sillä voi tehdä öljyhoidon hiuksiin.

Seuraavaksi kokeilen sekoittaa kahvinpuruun ja käyttää kuorinta-aineena.

Tämä paljastus varmasti kaataa koko kosmetiikka-alan: Nainen ei tarvitse kosmetiikkalaukkuunsa mitään muuta kuin Johnsonin vauvaöljyä!!!

Yksi kaveri tosin väitti saaneensa vauvaöljystä näppyjä. Lääkäri oli kuulemma sanonut, että aine on täynnä kemikaaleja eikä hyväksi iholle. En usko, jos käy vauvan pepulle niin kyllä se sillon käy aikuisellekin, lääkäri oli varmaan lahjottu suurten kosmetiikkayritysten toimesta.

Otin muuten viime viikonloppuna tatuoinnin, tällaisen:

Kävin myös Marc Anthonyn ja Juan Luis Guerran yhteiskonsertissa, siis heidän:

Vesisadepäivän aatteita

Harmaa sateinen vesisadepäivä. Juuri täydellinen völjyä kotona ja katsoa putkeen monenmonta Iholla-jaksoa MTV Katsomosta. Onneksi on tuo Iholla, niin ei käsitys suomalaisen miehen sielunelämästä rajoitu vain Lauriin. Myönnettäköön, että syön töllötyksen ohella dulce de lecheä lusikalla purkista, älkää kertoko isoveljelle.

Minulla alkaa aika vuoristokylässä käydä vähiin. Kahden kuukauden päästä olen Suomen visiitillä ihastelemassa räntäkeliä ja pimeyttä.

Juttelin eilen italialaisen tuttavani kanssa, joka kysyi, onko minulla Suomea ikävä. Hän on asunut Ecuadorissa jo pitemmän aikaa ja päättänyt rakentaa elämänsä tänne, mutta kertoi kuitenkin ikävöivänsä maataan säännöllisesti.

Kerroin, että välillä minulla on ikävä ihmisiä: kavereita ja perhettä. Sitä, kun ei voi olla läsnä syntymäpäivillä ja muussa mukavassa tai kuuntelevana korvana tai halaajana murheen aikana. Skype, sähköposti, whatsup ja Facebook auttavat, mutta ei kuitenkaan ole sama asia.

Suomalaista työkulttuuria myös kaipaan. Sitä, että asiat hoidetaan niin kuin on sovittu. Mutkattomuutta, ettei joka väliin tarvita leimattua viralliselle paperille tulostettua dokumenttia. Joustavia työaikoja ja -paikkoja. Sitä, ettei pomolla tarvitse olla vastausta kaikkeen, vaan myös alaisten on suotavaa ja heillä on halua käyttää omaa harkintaa ja ratkaisukykyä. Täsmällisyyttä.

Ikävä ei ole Suomen säätä. Täällä harmaat päivät kestää, kun kuitenkin lähes päivittäin näkee pilkahduksen aurinkoa. Kauhistuttaa jo valmiiksi ajatus putkahtamisesta keskelle Suomen pimeintä talvea.

Italialaisen tuttumme kanssa jaoimme näkemyksen, että elämän logiikka on erilainen Etelä-Amerikassa ja Euroopassa. Siellä täytyy opetella säännöt, käytännöt ja aikataulut ja sen jälkeen homma toimii. Täällä koskaan ei tiedä asiaa aloittaessaan, kuinka se tulee päättymään. Joskus se on ärsyttävää, varsinkin jos olisi tärkeää saada asia päätökseen jollakin tietyllä tavalla, mutta toisaalta se tuo mukanaan jännitystä. Euroopan malli on joskus vähän robottimainen.

Maustetta elämään tuo myös vaaran tuntu. Suomessa jos lähden liikkeelle ilman pyöräilykypärää tai turvavöitä, unohdan vaihtaa palohälyttimen patterit tai jätän vakuutuksen ottamatta, pelkään kuolevani päivän aikana ihan varmasti ja ahdistun. Täällä vaaran tuntuun suhtautuu erilailla - sitä ei ajattele. Lava-auton lava ei ehkä ole turvallisin paikka matkustaa, mutta hiukset hulmuavat siellä kivasti. Suurkaupungissa saattaa tulla ryöstetyksi, mutta sellaista se on.

Paluukulttuurishokki alkaa jo kolkutella, kun ihmiset kyselevät Suomen visiitin suunnitelmia. "Katson päivä kerrallaan paikan päällä" toimii täällä mutta ei siellä, kun kalenterit täytetään kuukausia etukäteen.

Niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin, niin tuollaiset pienet asiat saavat minut tuntemaan oloni Ecuadorissa elävämmäksi kuin Suomessa. Joskus on Suomea ikävä, mutta ihan varmasi tulen vielä ikävöimään myös Ecuadoria.

Viidakon eläjiä

Viime perjantai oli Ecuadorissa kansallinen vapaapäivä, joten otettiin suomalaiskommuunini toisen jäsenen Laurin kanssa ilo irti ja lähdettiin reissuun. Ilman sen kummempia suunnitelmia päädyimme Ambatoon, Puyoon, Macasiin ja vesisateen säikäyttämänä takaisin Ambaton kupeeseen Bañosiin. Macasissa käytiin eläinten turvakodissa, jossa elelee monenmoisia viidakon eläimiä.

Hieman jäi epäselväksi kuinka tuo homma toimii, ilmeisesti eläimet on syystä tai toisesta otettu hoitoon ja tarkoituksena palauttaa myöhemmin takaisin luontoon. Osa kuitenkin, kuten nuo jaguaarit, ovat syntyneet tarhassa. Sen verran kesyjä veijareita kaikki olivat, että en tiedä pärjäisivätkö ilman säännöllistä ruokintaa.

Macasista suunnattiin Bañosiin ja siellä lilluttiin sunnuntaipäivä kylpylässä. Eivät yhtään hullumpia nuo pitkät viikonloput.

Henkilöllisyystodistus

Terve.

Ihan vaan tällainen pikainen ilmoitus, että elossa ollaan.

Kotona oli sähköt poikki neljä päivää, eli eipä sitten ollut nettiäkään. Tosi mukavia iltoja kynttilänvalossa.

Nyt olen Quitossa taas vaihteeksi. Quitosta on viime aikoina tullut toinen koti, jossa pistäydyn ainakin joka toinen viikko. Alkaa näkyä oireita, että vuoristokylässä on vietetty riittävästi aikaa. Tosin on tämä Quitokin aikamoinen, tänään vietin tuntikausia julkisissa kulkuvälineissä yrittäen siirtyä tapaamisesta toiseen ja ihan varmasti oli taas manipuloituja taksimittareita, kun sellaisella vauhdilla surisivat eteenpäin.

Tässä minun uusi ecuadorilainen henkilöllisyystodistus. Ei edelleenkään ole ajatuksena jäädä tänne loppuelämäkseni, mutta tuo korttinen oikeuttaa minut matkustamaan Galapagos-saarille paikallisten hinnoilla, njähnjäh. 

Mukavaa viikonloppua!