Asiaa teepussista

Tekstini viimeaikoina ovat painottuneet enemmän töihin, johtuen siitä, että teen täällä aika paljon töitä. Aamu kahdeksasta ilta puoli seitsemään. Johtuu siitä, että täällä on voimassa täysin laiton "joka päivä tunti vapaaehtoistyötä" -käytäntö, joka tarkoittaa että kaikkien oletetaan tekevän joka päivä tunnin ylitöitä ja paheksutaan syvästi, jos sitä ei tee. Toisekseen johtuu ihan omasta huonosta organisoinnista: joka päivä vartti ennen kotiin lähtöä huomaan, että "ai niin se vielä..." ja siitä tulee vielä se ylimääräinen puolituntinen. En ole viitsinyt ulkomaalaisena alkaa kapinoimaan, "tarkkailen, en tuomitse" -asenteella mennään ja olen lohduttautunut sillä, että säästän aikaa työmatkoissa (suuntaansa 5 min).

Joka päivä jaksan yllättyä siitä, miten erilaisia tilanteita tulee vastaan ihan vaan vaikka istuisi päivän sisällä toimistossa. 

Tänään meni aamupäivä ihmetellessä nettisivua ja miten voi yksinkertaiset asiat mennä monimutkaiseksi, jos kukaan ei niitä osaa tehdä. Armaat ex-kollegat teknologiamaailmassa, anteeksi että aina kiukuttelin teille, kyllä te olitte kullanarvoisia ja osasitte hommanne hoitaa!!

Sitten kaakaon maailmaan sukeltamista, violetti väri meinaa että fermentaatio on huonosti onnistunut, ettäs tiedätte. 

Välillä pitää miettiä, että mikähän mättää, jos rahansiirrot maiden välillä ei onnistu. 

En muuta kuvitusta keksi, kuin tämmöisen koneelta löytyneen räpsyn meidän Italiassa myytävästä yrttiteestä. Tämä ei ole pussissa, meiltä löytyy kyllä myös pussiversio.

Sitten nämä teepussit. 

Eri maassa, eri kielessä ja eri kulttuurissa asuminen ja työntekeminen tarkoittaa joskus sitä, että olo on kuin Liisalla Ihmemaassa. Kaikki on ihan nurinkurin. Yhteisessä kulttuurissa jaetaan tietyt oletukset, määritelmät ja merkitykset. Jos sanoo "teepussi", niin kaikki suurinpiirtein tietää, mistä puhutaan. Vieraassa kulttuurissa näin ei ole. "Teepussi" voi olla ihan erilainen eri maissa, esim. Ecuadorin teepussin standardisisältö on noin 1,2 grammaa, Suomessa taitaa olla yli 2 grammaa. Näin ollen, jos monikulttuurisessa ympäristössä käyttää "teepussin" kaltaisia yleistäviä määritelmiä, on riski tulla väärinymmärretyksi. Siksi pitäisi aina muistaa määritellä termit tarkasti, kuten "Teepussi on pieni huokoinen pussi, jonka sisällä on teetä ja jota käytetään teen hauduttamiseen. Se koostuu kahdesta osasta: teestä ja pussista." Wikipediasta löytyi noin mainio määritelmä!

Helsingin Sanomissa oli vasta juttu, kuinka Suomen työelämä on tasa-arvoisuudessaan ja mutkattomuudessaan aika omaa luokkaansa. Olen samaa mieltä. Täällä menee paljon aikaa erinäisten päätösten ja lupien odotteluun ja yllättävää kyllä, toiminta on (ainakin siinä pyritään olemaan) aika formaaleja. Olen sinänsä aika hauskassa raossa, että olen täällä vieraaan kulttuurin edustajana edustamassa tätä täkäläistä kulttuuria, selittämässä muille vieraiden kultturien edustajille, että miksi oikeastaan asiat kannattaa tehdä tämän täkäläisen kulttuurin tavalla, vaikka itse olisinkin enemmän samaa mieltä niiden toisten kulttuurin edustajien kanssa. Siis vaikkapa, että miksi pitää lähettää kirjallisena asioita ja kuitata vastaanottaminen ja vastata muodollisesti, vaikka puhelinsoitolla selviäisi.

No joo, tällaisia pohdintoja tällä erää. Heissulivei.

Sunnuntaikävely

Ollaan jo tiistaissa, joten tämä erittäin tärkeä raporttini sunnuntaikävelystä on hieman myöhässä. Uusi kamerakin unohtui kotiin, joten kuvituksena rupukännylläni otettuja räpsyjä. 

Salinasin sunnuntaikävelyt ovat kertomisen arvoisia, sillä ne eivät ole mitä tahansa kävelyjä. Eivät siis sellaisia, että laitetaan vaan tossua toisen eteen ja edetään. 

Salinasin sunnuntaikävelyillä ylitetään jokia tasapainoillen kiveltä toiselle, upotaan liejuun, kastellaan kengät ja sotketaan housut, juostaan pakoon vihaisia koiria, liukastellaan mutaista rinnettä alas ja kiivetään taas toista rinnettä ylös, vuoristossa kun kerta ollaan. 

Välillä pysähdytään ihmettelemään jättiläissieniä ja hihkaisemaan "Suillus Luteus!", sillä sitä merkkiä ovat Salinerito-brändin alla myytävät kuivatut sienet, vaikka oikeasti en varmaan Suillus Luteusta luonnossa tunnistaisikaan.  

Takista kääräistään kantokassi männynkävyille, sillä ne ovat oiva apu takansytytykseen.

Kaiken kaikkiaan sunnuntaikävelyllä vierähti kolmisen tuntia. Minulla oli kyllä kaupungissa vietettyjen vuosien aika pitkälle unohtunut tuommoinen ns. röntystämisen ilo. Asennekin oli muuttunut semmoiseksi, että kun piikkilanka-aita tulee vastaan niin pitää kääntyä takaisin. Ei, kun aita tulee vastaan niin mennään yli, ali tai läpi, reveinneistä housuista ja haavoista viis!

Tänään töistä kotiin tullessani oli muuten portin taakse ilmestynyt lehmä. Mistä lie tupsahti ja kenen oli, en tiedä, mutta siinä se tyytyväisenä mussutti ruohoa. Maaseutu, ei siitä voi kuin tykätä!

Olisiko minusta kansainväliseksi osaajaksi

Viime viikolla Suomessa järjestettiin seminaari kansainvälisen osaamisen merkityksestä työelämässä.

Aloin miettimään asiaa myös omalle kohdalle.

Ensin myönnettäköön, että minulla on viime päivinä ollut hieman hermot kireällä töissä. Kiteytettynä: Kaikki vaan on aina niin hankalaa.

Viime viikolla oli toimistolla netti poikki pari päivää. Sitten oli puhelinlinjat poikki. Tänään olivat sähköt poikki. Ai niin, vessapaperikin ehti olla lopussa. Tulostuspaperi myös. Siis pieniä ärsyttäviä häiriötekijöitä, jotka rikkovat keskittymisen.

Sitten ne kulttuurierot työpaikalla.

Monelle suomalaiselle lienee tuttu teesi "Älä sano 'en tiedä', vaan sano 'otan selvää'". Täällä "en tiedä" on erittäin yleinen vastaus ja voi tarkoittaa mitä tahansa väliltä "tiedän, mutten halua kertoa", "ehkäpä tiedän, mutten juuri nyt muista", tai "oikeasti en tiedä, eikä kiinnosta pätkän vertaa selvittää". Minulla meinasi tänään napsahtaa päässä. Teki mieli karjaista, että "MITÄ et tiedä, ei ole kysymys avaruustieteestä eikä AIDSin parannuksesta, yksinkertainen työhön liittyvä kysymys, yritä nyt edes P****E!!!"

Nyt varmaan joku tuleva potentiaalinen työnantajani lukee tätä siellä ja tuumaa, että vihanhallintaongelmainen eikä kannata palkata. HUOM! En karjaissut, lukekaa loppuun saakka.

Tänään piti käydä myös työn vuoksi verikokeissa Guarandassa, jonkun sortin terveystarkastus. Minulle oli annettu aika 7.30 ja saavuin paikalle ajoissa vain huomatakseni, että terveyskeskus aukeaa vasta klo 8. Miksi antaa aikoja ennen kuin paikka on auki, älkää kysykö minulta. Näytteenottoa varten piti muuten olla mukana oma piikki, sellaisia ei terveyskeskus tarjoa.

Ei siis mitään vakavaa, mutta pieniä asioita jotka kumuloituvat sen verran, että pitää blogipostauksessa avautua. Kokeilkaa itse: käykää töissä räpsimässä vuorotellen poikki sähköt, netit ja puhelimet, piilottakaa vessapaperit ja katkaiskaa myös juomakelpoinen hanavesi, juoda saa vain jos muistaa tuoda oman pullon. Idea virkistyspäivään: Working Day Andean Style.

Mutta siis miettikäämme, että kuinka tämä kaikki vaikuttaa minun tulevaisuuteeni. Olenko minä "kansainvälinen osaaja" jolla on "kansainvälisiä taitoja"? Mitä ne ovat? Mielenkiintoinen kysymys siinä mielessä, että olen paljon miettinyt, että millaisena tulen nämä kokemukset muistamaan sitten kun olen takaisin kehittyneiden maiden kontekstissa.

Luulen, että moni arkipäivän haaste tulee tuntumaan aika helpolta. Varmaan joskus mainitsin, että Suomessa pidin itseäni sopeutuvana ihmisenä. Täällä kuitenkin huomasin, että itse asiassa Suomessa tarvitsee aika vähän sopeutua muuttuviin tilanteisiin, sillä noin yleisesti ottaen asiat ovat aika hyvin ennakoitavissa. Jos olin sopeutuva ennen, niin tulen olemaan vielä enemmän.

Työssäni Salinasin instituutioiden kattojärjestössä sukkuloin eri yritysten välillä ja yritän saada aikaan sopua ja yhteisymmärrystä. Diplomatiataidot kehittyvät.

Kielitaito. Toivon, että tulevaisuuden töissäkin tulen tarvitsemaan espanjaa, sillä se on mukava kieli.

Erilaisuuden hyväksyminen. Tekisi hyvää itse kullekin joskus kokea olevansa vähemmistössä. Yllättävästi sitä oppii arvostamaan ihmisiä, jotka kohtelevat sinua kuin ketä tahansa ihmistä, eivätkä vain vähemmistösi edustajana. Olkaa kiltteja ja ymmärtäväisiä erilaisia kohtaan, sillä eri kontekstissa olisitte itse niitä erilaisia!

Vaikka välillä erinäiset asiat saattavat hetkellisesti ärsyttää, niin kyllä täällä imee itseensä myös täkäläisen työelämän hyviä puolia, kuten iloa ja elämästä nauttimista. Aina ei tarvitse raataa kurttu otsassa, vaan välillä voi vaikkapa nykäistä niskaan supersankariasun ja mennä se päällä tanssimaan reggaetonia ja salsaa kadulle!

Taitaa olla ennen julkaisematonta kuvamateriaaleja maaliskuun karnevaaleilta.

Arvatkaapa mitä minä teen seuraavaksi. Menen keittiöön, kaivan kaapista vehnätortillalätyn, levitän sen väliin dulce de lecheä ja viipaloin banaania ja mansikoita, laitan uuniin ja syön suihini. Taidan tehdä useamman ja viedä naapureillekin.

Mikä on valkoinen, iso ja hieman sinivihreä?

Terve.

Täällä hulinat jatkuivat vielä tämän viikon. Torstaina taas vaihteeksi marssittiin kulkueessa, tällä kertaa "virallisissa" asuissa. Minun asuni ei ollut ihan linjassa muiden kanssa, koska noin äkkiseltään en keksinyt muuta käyttöä sinivihreälle jakkupuvulle, enkä sellaista siis halunnut hankkia. Ehkä tuo musta mekko ja naapurilta lainattu vihreä neule ajoivat asian. Sinänsä hauska ero mentaliteeteissa, sillä muista toimiston naisista oli todella hienoa saada ostaa asu, jota todennäköisesti käyttäisivät vain kerran. Minusta ei. Olen viimeisen parin vuoden aikana rankalla kädellä karsinut kulutusta, joka käytännössä tarkoittaa, että vuoden aikana olen ostanut (vaatteista) yhdet legginsit, yhden T-paidan ja pari villaneuletta, jotka määrittelen välttämättömyydeksi täkäläisen kylmyyden vuoksi. Oman kokemuksen perusteella uskon todeksi tämän Helsingin Sanomissa julkaistun tutkimustodistuksen: Materialistinen elämäntapa ja shoppailu lisäävät tyytymättömyyttä elämään, tai ainakaan shoppailematta jättäminen ei heikennä tyytyväisyyttä elämään. 

Näytän muuten ihan valkoiselta jättiläiseltä tuossa kuvassa. Minkäs sille voi, kun on päätä pitempi kuin paikalliset naiset ja useat miehet. 

Netti oli töissä poikki useamman päivän ajan, joka joissakin määrin hankaloitti työntekoa. Jos jotakin, niin kärsivällisyyttä täällä kyllä oppii pakon edessä. Asioilla on tapana kestää hieman totuttua kauemmin ja usein tulee vastaan ennakoimattomia viivastyksiä, kuten juurikin kappas, ei ole nettiä tai oho, tuuli on rikkonut puhelinlinjat. Mutta hiljaa hyvää tulee, tai ainakin hiljaa jotakin tulee. 

Tässä yhtenä aamuna kun laskeuduin viskaamaan biojätteet kompostiin huomasin, että puolentoistametrin levyinen suikale maata oli kadonnut ja löytyi muutaman metrin alempaa. 

Syylliseksi epäillään naapurin valtavaa sikaa, joka melko jyrkässä rinteessä olevan tontin alapuolella tonkii kolojaan ja onkaloitaan ja ilmeisesti siten oli aiheuttanut maanvyöryn. Tämä ei ihan hirveästi edistänyt naapurisopua (kyseessä siis eri naapuri, kuin joka lainasi neuleen kulkueeseen). 

Tänään käytiin pitkällä kävelyllä amerikkalaisen ja italialaisen kaverin kanssa. Fiilisteltiin siinä keskenämme, että vaikka ajan myötä elo täällä alkaa tuntua rutiinilta, niin pitäisi silti aina yrittää muistaa, että on todella hieno kokemus saada asua näin erityisessä ja kauniissa paikassa, kuin pieni yhteisöllinen kylämme Salinas de Guaranda vihreiden vuorten keskellä <3.