Salinasin sunnuntaikävelyt ovat kertomisen arvoisia, sillä ne eivät ole mitä tahansa kävelyjä. Eivät siis sellaisia, että laitetaan vaan tossua toisen eteen ja edetään.
Salinasin sunnuntaikävelyillä ylitetään jokia tasapainoillen kiveltä toiselle, upotaan liejuun, kastellaan kengät ja sotketaan housut, juostaan pakoon vihaisia koiria, liukastellaan mutaista rinnettä alas ja kiivetään taas toista rinnettä ylös, vuoristossa kun kerta ollaan.
Välillä pysähdytään ihmettelemään jättiläissieniä ja hihkaisemaan "Suillus Luteus!", sillä sitä merkkiä ovat Salinerito-brändin alla myytävät kuivatut sienet, vaikka oikeasti en varmaan Suillus Luteusta luonnossa tunnistaisikaan.
Takista kääräistään kantokassi männynkävyille, sillä ne ovat oiva apu takansytytykseen.
Kaiken kaikkiaan sunnuntaikävelyllä vierähti kolmisen tuntia. Minulla oli kyllä kaupungissa vietettyjen vuosien aika pitkälle unohtunut tuommoinen ns. röntystämisen ilo. Asennekin oli muuttunut semmoiseksi, että kun piikkilanka-aita tulee vastaan niin pitää kääntyä takaisin. Ei, kun aita tulee vastaan niin mennään yli, ali tai läpi, reveinneistä housuista ja haavoista viis!
Tänään töistä kotiin tullessani oli muuten portin taakse ilmestynyt lehmä. Mistä lie tupsahti ja kenen oli, en tiedä, mutta siinä se tyytyväisenä mussutti ruohoa. Maaseutu, ei siitä voi kuin tykätä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti