Pientä ärsytystä ilmassa

Minä olen omasta mielestäni pärjännyt täällä tosi hyvin. Elämä on lähtenyt käyntiin suhteellisen sujuvasti eikä suurempaa kulttuurishokkia ole tullut ainakaan vielä.

Olen oppinut tervehtimään kaikkia ja viskomaan poskipusuja tuikituntemattomilla jäyhästä suomalaisuudesta huolimatta.

Osaan keittää juomaveteni, laittaa vessapaperit pöntön sijasta paperikoriin, tyhjentää sen korin aika ajoin ilman suurta ällötystä ja käydä jääkylmässä suihkussa niinä päivinä kuin kaasu yhtäkkiä loppuu.

Muistan pukea joka ikinen päivä päälleni lämpökerraston plus neljä muuta paitaa.

Luontevasti jo välttelen kaikenlaista vaatteiden kastumista tietäen, että ne eivät tule koskaan kuivumaan.

Olen kehittänyt erityistekniikan hiusten pesuun, jotta vältän täkäläisen veden aiheuttaman hiusten rastoittumisen.

Kaikki noista on mennyt hyvin ja olen ajatellut, että kuuluu kokemukseen.

Mutta eilen minua alkoi ärsyttämään. Kaivoin esille huoneen nurkkaan unohtamani rinkan ja ihmettelin, että mitä pölyä siihen on tarttunut. Se oli HOMETTA! Minun rinkkani  oli harmaan karvaisen homeen peitossa. Samoin kaikki kenkäni olivat täynnä hometäpliä. Oikeasti, voisi jotain rajaa olla tässä jatkuvassa kylmyydessä ja kosteudessa!!! Jonakin päivänä varmaan herään ja olen itse homehtunut!

Sain rinkan ja kengät käyttökuntoon harjaamalla homeen pois. Ei siis mitään vakavaa, mutta keksinpä taas yhden pienen kiitollisuuden aiheen Suomessa: Onni on, kun tavarat eivät homehdu tavallisessa huoneilmassa.

In English: I think I've managed here quite well and haven't experienced any big culture chock at least yet. I've learned to give cheek kisses to strangers although I'm a reserved Finn. I boil my drinking water without problem, remember to put toilet paper into a basket instead of the toilet itself, and can take ice cold showers those days that we run out of gas. I remember to wear five layers of clothes every day and  avoid all situations where my clothes could get wet knowing that they would never get dry again, ever. I have invented a special technique to avoid my hair becoming rastas because of the water here. I thought all those are part of the experience. 

But yesterday I got annoyed. I needed my backback and wondered why it's so dusty. It wasn't dust, it was MOLD! My backback and all my shoes were covered with gray, hairy mold. Please, could there be some limit in this endless coldness and humidity!! Someday I'll wake up covered with mold myself. 

I managed to clean my backback and shoes. It wasn't anything serious but at least I found another little reason to be thankful in Finland: for being able to have your stuff in your room without them growing mold. 

Nyt on juhlat juhlittu

Nyt on Salinasin juhlat juhlittu ja alkaa pitkä arki. Eilen oli kulkue, johon kaikkien piti laittaa jotain virallista ylle. Minä pakkasin mukaan lähinnä käytännöllisiä ja lämpimiä, en niinkään virallisia vaatteita, joten piti käydä kämppiksen vaatekaapilla tonkimassa.

Myös viime viikolla marssittiin kulkueessa juhlien alkamisen kunniaksi. Silloin tosin oli tällaiset vaatteet:

Iltapäivällä kylänraitilla oli taas musiikkia. Kylmä ja sateinen sää verottivat tapahtumaa, keskusaukiolla tanssahteli vain muutama rohkea. Toissapäiväisellä liikenneonnettomuudella saattoi myös olla osuutta asiaan, etteivät ihmiset olleet juhlatuulella. Lisäsin muuten edelliseen tekstiin kuvan, jotta näette millaisesta autosta oli kyse. 

Tässä on myös videonpätkää viikonlopun ilotulituksesta. Kesti neljä tuntia ladata viiden minuutin filmi Youtubeen, sellainen on meidän netti.

In English: The party in Salinas is over and it's time to get back to normal life. Yesterday we had a procession and everyone was supposed to wear some formal clothes. I didn't bring much of them, but luckily my flatmate borrowed. We had a procession also last week when the party started but the dresses were a bit different (see fourth pic). In the afternoon there was some music at the plaza. However, it was raining and maybe also because of the traffic accident people weren't really on the party mood. There were only a few brave dancing. The video below is the fireworks last weekend. Took me 4 hours to download the 5 minute video, that's our internet...

Huono uutinen

Tänä aamuna kylään kiiri huono uutinen. Kyläyhteisöistä tullut bussi oli kaatunut ja vierinyt alas vuorenrinnettä. Onnettomuus oli tapahtunut aamuyöllä ja ambulanssin saapuminen paikalle kesti kauan. Kyseiset bussit ovat sivuilta avonaisia, kuten esimerkiksi Oulun turistijuna Potka-Pekka. Jokainen tuntuu tietävän jonkun, joka oli kyydissä. Huhupuheiden mukaan onnettomuudessa kuoli kolme.

Liikenne täällä todellakin on pelottava. Yleensä autoissa ei ole turvavöitä. Jos on, niitä käytetään vain poliisin pelosta. Ihmisiä matkustaa myös lava-autojen lavoilla ja milloin missäkin kiikkuen ja roikkuen. Kyläyhteisöihin menevät tiet ovat mutaisia ja on pakko käyttää vauhtia, ettei juutu kiinni. Samalla ne ovat niin kapeita, että on paras vain toivoa, ettei ketään tule mutkissa vastaan.

Nyt tietenkin kaikki huolestuvat siellä kovasti. Turha huolestua, pyrin kyllä välttämään turhia riskejä liikenteessä ja muualla. Kerroin kumminkin jotta tiedätte, että tällaistakin tapahtuu, onneksi ei kovin usein.

Lisäys 30.5: Tällainen oli se auto:

In English: Today we received bad news. There had been a traffic accident: a bus coming from village communities fell down. The accident happened in the early morning hours and it took a long time for the ambulance to arrive. Everyone seems to know someone who was in the bus. According to rumors three people died.

The traffic here is scary indeed. Usually cars don't have safety belts. If they have, they're used mainly because of the fear of police. People travel on top of vans and wherever. The roads to village communities are muddy so you have to use speed in order to not get stuck. At the same time they are so narrow that you can only wish nobody's driving to the opposite direction.

Now everyone's worried there. Please don't, I do my best to avoid risks in traffic and elsewhere. I just told that you know these things happen too.

Anteeksi marsu

Nyt se on tehty. Minä söin marsua, eli cuyta.

Vaikea kuvailla, mitä marsun maku muistuttaa, ehkä kanaa.  Marsu tarjoiltiin keitettyjen perunoiden ja kastikkeen kanssa. Yleisarvio: Liha oli itse asiassa aika hyvää. Nahkakin kuuluisi syödä, vaikka se oli kovin sitkeää ja siinä sojotti vielä hajanaisia karvoja.  Ei ollut niin suurta herkkua, että suosittelisin hakemaan lemmikkikaupasta marsun paistiksi.

Eräs cuencalainen ehti kertomaan, että heillä päin marsu grillataan tikussa, jolloin nahkakin paistuu rapeaksi ja herkulliseksi. Toivottavasti pääsen maistamaan sitäkin versiota.

Salinasissa juhlitaan parroquian vuosipäivää, jonka vuoksi perjantai oli vapaapäivä. Ilmeisesti kyseessä on siis ikään kuin kunnan synttärit. Keskusaukiolla on esillä kylän tuotteita ja melkein viikon kestävillä kekkereillä on paljon muutakin ohjelmaa. Paikallinen tapa organisoida asiat on tosin jotenkin herttaisen sekava. Vielä loppuviikosta tuntui olevan epäselvää, onko tulossa juhlia ja millaiset juhlat tulee. Ohjelma julkaistiin eilen, vaikka juhlallisuudet alkoivat jo päivää ennen.

Eilen kruunattiin kunnan missi. Kandidaatteja tosin oli vain yksi, joten kruunu vain siirrettiin edelliseltä missiltä uudelle ilman sen kummempia kisoja.

Eilen jaksoin juhlan kunniaksi lähteä jopa ulos illalla. Kylässä on kaksi baaria, joista toisessa ainakin oli kova meno (toisessa en käynyt). Täkäläisillä on hassu tapaa jakaa juomat siten, että yksi lasi kiertää kaikkien kesken. Bakteerikammoisten parempi pysyä kaukana! Oli kyllä mukava tanssia salsaa pitkästä aikaa.

In English: I did it – I ate guinea pig! It was served with potatoes and sauce, and was actually quite good except for the skin, which was sitkas and still had some hair on it. Maybe it wasn’t such a delicacy that I’d recommend going to a pet shop and cooking one.

I was told that in Cuenca the guinea pig is grilled on a stick, so the skin too is crispy and delicious. Hopefully I get to taste that version too.

We’re celebrating the anniversary of the parroquia in Salinas, and we had the Friday off. There’s a fair in the plaza with samples of products of the village, and lots of other happenings. The local way of organizing thing is somehow cute in its messiness. Still at the end of the week no one seemed to know what’s happening and when. The program was published yesterday, although the party started the day before yesterday.

Yesterday they also crowned “la Reina” (the queen), so kind of a beauty competition. There was only one candidate so it wasn’t much of a competition though.

I start to recover from the altitude and even went out yesterday. There are two bars in the village and at least one of them had a big party going on (didn’t check the other one). The Ecuadorians have a funny habit of sharing drinks using only one class. Better stay away if you’re afraid of bacteria! It was great fun to dance salsa, it’s been a while!

Täytyy syödä, jotta kasvaa

Edellisen tekstin tietokoneongelma korjautui, kiitos kaikille vinkeistä! Auttoi sammuttaa kone moneen kertaan, poistaa verkko ja salasana muistista ja yhdistää uudelleen.

Valtavan yleisön ( = isoveli ja rakas ystäväni Teija) pyynnöstä tässä tulee asiaa ruuasta. Tuo on aihe, jonka olen unohtanut täysin, samoin kuin olen unohtanut kertoa, kuinka asumisjärjestelyni lopulta menivät.

Saavuin Salinasiin ajatuksena etsiä oma asunto, sillä ajattelin kaipaavani omaa tilaa. Pari päivää täällä oltuani kuitenkin huomasin, että enemmän tarvitsen seuraa ja mahdollisuuksia tutustua ihmisten normaaliin arkeen. Siispä kysyin väliaikaiselta kämppikseltäni Carmenilta, saisinko jäädä asumaan hänen luokseen ainakin näin aluksi. Carmen sanoi kyllä.

Carmen asuu 9 kuukauden ikäisen vauvansa Camilan kanssa. Camila on maailman kiltein vauva. Olen kuullut hänen itkevän kerran, yleensä vain nauraa ja jokeltelee. Jos aamulla onkin hieman koti-ikäväinen olo niin se hälvenee, kun näen keittiössa hassun puuronaamaisen Camilan.

Pienet päivänsäteet 

Tästä päästään ruokakuvioihin. Sen lisäksi, että täällä korkealla tarvitsen todella paljon unta (10-11 h / yössä) ja hengästyn jokaisessa mäennyppylässä, myös ruokahaluni on vähentynyt huomattavasti. Muut vapaaehtoiset tosin ovat varoitelleet, että tilanne tulee muuttumaan, sillä täkäläinen ruoka on aika hiilihydraattipitoista.

Tavallisen päivän syömingit menevät näin:

Aloitan aamun kahvilla (veteen sekoitettavaa pikakahvia), palalla leipää (vaaleaa), keitetyllä kananmunalla ja hedelmällä.

Ruokatunti on kello 13-14. Yleensä menen kotiin syömään tai joskus Padren talolle. Kotona meillä laittaa ruokaa Sonia, joka vahtii Camilaa päivisin.

Sonia ja Carmen tyttärineen

Ruoka aloitetaan keitolla. Tänään keiton raaka-aineet olivat quinoa, peruna, sipuli, porkkana ja juusto. Täkäläisillä on myös tapana laittaa keittoon popcornia!

Keittoannos on yleensä niin suuri, että olen jo sen jälkeen aivan täynnä. Sen jälkeen tulee kuitenkin pääruoka. Tänään söimme riisiä, kanaa ja punajuurta. Riisiä syömme päivittäin ja lisäke on yleensä kasviksia ja kanaa tai joskus harvoin kalaa. Karppaajien kauhistukseksi kerrottakoon, että joskus riisin lisäke on pasta. Eilen söimme tonnikalaa, riisiä ja fideo-pastaa. Tyypillinen lisuke ruualle on myös paistettu banaani. Juomaksi on yleensä jotakin ihanaa eksoottisesta hedelmästä tehtyä mehua.

Tämän päivän lounas

Illalliseksi juon yleensä kupin kahvia tai teetä (Salinerito-merkkiä) ja vietän herkkuhetkeni, eli syön palan leipää dulce de lechen kanssa. Paikalliset syövät myös iltaruuan, joka on esimerkiksi keitto noin seitsemän maissa. Ehkä minäkin, kunhan totun korkeuteen ja ruokahaluni palaa normaaliksi (eli isoksi).

Syön täällä myös paljon hedelmiä, mutta ne ihanuudet ansaitsevat oman tekstinsä joskus myöhemmin. Ruokajuttuja tulee lisää kunhan tutustun enemmän ruokakulttuuriin, esimerkiksi rannikolla syödään aivan erilaista ruokaa kuin täällä vuoristossa ja myös vuoriston erikoisherkku, eli marsu on vielä maistamatta...

P.S. Otsikko tulee siitä, että Carmenin mielestä Camilan pitäisi syödä enemmän, jotta kasvaa. Kovin on pieni hän.

In English: The computer problem's solved, thanks all who gave advises! 

This time I'll tell a bit about the local food. Also about my living arrangements: My initial idea was to find an apartment and live alone, but after a few days I noticed that it might be nicer to have company. Now I live with a flatmate Carmen and her 9 months old baby, who's the nicest baby on earth, never cries and so. 

So, the food: I start the day with a boiled egg, piece of bread, a fruit and coffee. The lunch break is at 1-2 p.m and I usually eat at home, also sometimes at Padre's house. At home there Sonia who cooks, she babysits the baby. 

We start the meal with soup. Today it was of quinoa, potatoes, carrots, onions and cheese. They also often put popcorn into the soup!

Usually I'm totally full after the soup already, but after that comes the main course. It's always rice and usually vegetables and chicken and sometimes fish with it. This might chock those who like the low-carb diet: sometimes we also eat pasta with rice. For example yesterday, tuna, pasta and rice. A typical side dish is fried bananas, and as a drink we have delicious juice of some exotic fruit. 

Usually after that I'm so full that in the evening I only have a cup of coffee or tea and some bread and dulce de leche (can't resist...). The locals also have dinner, usually a soup or so.

I also eat a lot of fruits, but they are so good and there's such a great variety that I'll have to dedicate another text for the topic later. 

Minun pieni suuri ongelmani

Ensimmäisenä viittaus tähän viraalikampanjaan:

Tuosta jäi päälle kaveripiirissä sellainen, että jos joku valitti jostakin suhteellisen merkityksettömästä, niin siihen piti lisätä "tämä nyt on tällainen ensimmäisen maailman ongelma..."

Minulla nyt on ensimmäisen maailman ongelma ja koen itseni hieman pikkumaiseksi valittaessani siitä erityisesti ottaen huomioon olosuhteet missä nyt olen, mutta joka tapauksessa, tänään tapahtui minun elämäni pieni suuri surunäytelmä. Tietokoneen wifi lakkasi toimimasta! 

Kyllä, kaikkiin maailman ihmisiin nähden olen etuoikeutettu, kun minulla ylipäätään on pääsy Internettiin.

Erityisen onnekas olen, kun pääsy on oman tietokoneen kautta. 

Aivan superhienosti minulla menee, kun tietokone vielä on niinkin edistyksellinen kuin kannettava Mac. 

Mutta silti, tietäen että alunperinkin kuuluin ehkä johonkin 0,2 %:in onnekkaista maailman ihmisistä ja kärsin nyt tilanteesta, joista moni kärsii aina, niin minusta on aivan kamalan hirveää, kun se Mac nyt alkoi rienaamaan, että "Self-assigned IP address" eikä pääsyä nettiin!!!

Ongelma alkoi, kun lähdin toimistolta tapaamiseen. Laitoin koneen kannen kiinni, mutten sulkenut sitä. Uudessa paikassa huomasin, ettei kone suostunut yhdistämään kyseisen toimiston wifiin. Luulin, että kyse oli kyseisen paikan viasta. Sitten menin Padren talolle, jossa käytän nettiä jatkuvasti ja sama ongelma toistui siellä. Kyllä, yritin googlettaa (ja sammuttaa ja käynnistää uudelleen, monta kertaa!), mutta en saanut toimimaan. Lopulta tulin toimistolle ja näyttää, että täällä wifi taas toimii.

Jos joku nyt osaa neuvoa, kuinka saisin netin taas toimimaan myös muualla kuin toimistolla (helposti ilman, että tarvitsee asentaa koko käyttöjärjestelmää uudelleen tai tehdä woodoo-temppuja), niin lupaan, että en ainakaan vähään aikaan valita muista ensimmäisen maailman ongelmista!

Minun tämänhetkinen ratkaisuni on mennä kotiin, syödä hieman dulce de lecheä (kinuskintapaista herkkua) ja mennä nukkumaan. Ehkä ongelma korjautuu itsestään yön aikana. Kerran minun rikkoutuneille pyöränvaihteille kävi niin.

In English: This is a first world problem I admit, but my Mac's wifi stopped working because of "Self-assigned IP address", whatever it means... The problem started when I left the office to go to a meeting. I did put the computer to sleep but did not switch it off. When I went to the other office I noticed the wifi wouldn't work. I thought it's nothing, but then I went to Padre's house where I use the wifi all the time, and the problem continued. Yes, I tried to google a solution but didn't manage to fix it. At the end I came back to the office and here the wifi works again. If someone can help me to get the Internet working elsewhere than at the office too, I promise I won't complain about first-world problems for a while again... 

Autatko minua?

Maanantai Salinasissa on täynnä erilaisia tapaamisia ja kokouksia. Aamu aloitetaan työpaikan yhteisellä viikkopalaverilla. Siellä jutellaan kunkin tehtävistä, käydään läpi ongelmia ja mietitään yhdessä ratkaisuja. Useampi muistuttaa puheenvuorossaan, että samassa veneessä ollaan ja yhdessä soudetaan.

Viikkopalaverin jälkeen on kylän eri organisaatioiden yhteinen tapaaminen, jonne tulee vaihtelevissa määrin ihmisiä. Tapaaminen aloitetaan jonkinlaisella tarinalla tai videolla, josta sitten keskustellaan. Tänään aihe oli kritiikin vastaanottaminen. Mikä on paras tapa suhtautua, jos omiin ideoihin ei uskota tai niitä muuten kritisoidaan? Kysyä ”Autatko minua?”. Harva idea lentää vain yhden toimesta, tarvitaan yhteistyötä. ”Autatko minua?” myös paljastaa kritisoijan tarkoitusperän. Haluatko oikeasti, että saamme aikaan hyvän lopputuloksen ja oletko valmis tekemään töitä sen eteen, vai onko vain mukava kritisoida?

Kylän yhteisessä tapaamisessa myös katsellaan valokuvia edelliseltä viikolta. Joku voisi tällaisia kokouksia pitää ajanhukkana, ehkä minäkin kunhan olen niissä muutaman kuukauden käynyt. Ne ovat kuitenkin myös oiva tilaisuus luoda merkityksiä. Tuntuuko, ettei mitään ole saatu aikaan? Että viikot vilahtavat ohi samanlaisina? Mutta jotainhan on täytynyt tapahtua, kerta on kuvamateriaalia!

Ensimmäisten viikkojen aikana Salinasin yhteisöllisyys on todellakin tehnyt minuun vaikutuksen. Tunnen itseni yksinäiseksi vain, jos niin itse haluan. Ulkona lähes kaikki tervehtivät ja useat pysähtyvät vaihtamaan muutaman sanan, kättelemään tai antamaan poskipusun.

Sunnuntaina huvitin itseäni istumalla keskusaukiolla ja seuraamalla kylänraitin tapahtumia.  Kuvituksena muutama kuva. Minusta niistä saisi oivan YO-koetehtävän: Analysoi kuvien perusteella kylän elämää, rytmiä ja dynamiikkaa. Kokeilkaa – jo hetken mietinnästä saa laudaturin!

In English: Monday is full of different kinds of meetings in Salinas. We start a day with a weekly meeting at the office. We discuss people's task, go through problems and possible solutions. Second, we have a meeting with different organizations of the village. Usually it's started with some sort of a video or story and we then discuss about it. Today the topic was how to handle criticism. How to take it if people don't believe in your ideas or otherwise criticize? Ask "Will you help me?". Usually, in order to make ideas fly, cooperation is needed. "Will you help me?" also reveals the true motives of the criticizer. Do they really want to get the best result and are willing to work for it, or is it just fun to kill others' ideas. 

In the meeting we also watch pics of past week's happenings. Some might think that it's waste of time, maybe me too after I've attended a few weeks. However, it's also a great way to create meanings. Do you feel that all weeks are the same? That they just pass and nothing is achieved? But something must have been achieved since there's photo material!

During the first week the "community spirit" of Salinas has really impressed me. I only feel lonely if I want to. Most people greet me, stop to change a few words to give a kiss on the cheek. 

On Sunday I spent some time just sitting on the central plaza and watching what's happening around me. As attached some pics. What do those pics tell you about the rhythm, lifestyle and dynamics of the village?

Rodeossa

Sunnuntaina nautimme Salinasissa koko kansan viihteestä eli rodeosta. Innostuin räpsimään kuvia, mutta oli kamalan vaikea saada hyviä kun hevoset, härät ja ratsastajat eivät suostuneet pysähtymään ja poseeraamaan!

Suomalaisen silmään meno vaikutti välillä turhan rajulta. Kyllä kai sitä ennen saatiin lehmät aitaukseen vähemmälläkin repimisellä. Aika tosin on saattanut kullata muistot, sillä taisin viimeksi olla karjalaitumella noin 6-vuotiaana.

Muuten oli hauskaa. Välillä aita kaatui sillä istuvien ihmisten painosta. Kukaan ei syyttänyt järjestäjää vaarantuottamuksesta – pyyhkäistiin tomut vaatteista ja naurettiin. Pikkulapset vetivät isoilla hevosilla kiitolaukkaa ilman kypärää. Kypärää ei tietenkään käyttänyt kukaan muukaan, sellainen ei sovi cowboylle. Turvallisuus ei ole asia, jota täällä mietittäisiin ihan hirveästi.

Uusi tavoitteeni ajalleni Salinasissa on opetella heittämään lassoa. Vielä mietin, uskallanko myös nousta hevosen selkään. 

In English: On Sunday we saw a rodeo show in Salinas. I got very into taking pics but it was difficult, because the bulls, horses and cowboys wouldn't just stop and pose for me! To my eyes the show was a bit too rough, I hope the bulls didn't suffer too much. Otherwise it was fun. At some point the fence just fell down because so many people were sitting on it. Little kids were riding big horses without helmets. In fact nobody wore helmets, it's not something that cowboys would use. I don't think security really is of high priority here, at least not like in Finland. My new objective for my stay is to learn to throw a lasso. I'm still considering if I dare to ride a horse too (I've done it sometimes in Finland but I tend to fall down, so doing it without a helmet scares me a bit...)

Hei me saatiin pankki!

Eilen Salinasissa oli juhlat. Tänne avattiin pankki! Tai kyseessä ei ole varsinainen pankki, vaan cooperativo. Kääntyisikö se osuuskunnaksi? Huomaan, että suomenkieleni alkaa ruostua, laitoin ensin käännökseksi yhteiskunta ja pidin sitä ihan oikeana... Kumminkin paikka, jonne ihmiset voivat viedä ja nostaa säästöjään ja sitä varten on rakennettu upouusi rakennus.

Koko kylä kokoontui avajaisiin. Siellä oli puheita, maljoja ja grillattua possua.

Tässä kuvassa parasta on tuo pikkuvauvan ilme! 

Työkaveri-Janethin kanssa 

Uudessa pankissa on raha-automaattikin! Sellainen, jossa on kosketusnäyttö, uusinta teknologiaa. Minua se ei tosin auta, sillä kyseisellä automaatilla käy vain kyseisen yhteiskunnan oma kortti. Visa- tai Mastercard –nostoista haaveilevan on edelleen matkattava naapurikaupunki Guarandaan, jonne matka kestää vajaan tunnin.

Kuva vähän tärähtänyt, mutta tuolla testaillaan uutta automaattia.

Juhlien huipuksi Salinasiin saapui koko Ecuadorin tuntema bändi 24 de Mayo ja kylän keskusaukiolla ruvettiin tanssahtelemaan. Tanssi meni näin: ihmiset jorasivat ringissä yhteen suuntaan, sitten yhtäkkiä kääntyvät ja joraavat toiseen suuntaan. Minäkin siellä jammasin kunnes kinttuni sanoivat pelin irti.  Menin nukkumaan, mutta musiikki kylänraitilla raikui aamuyöhön.  

Tänään muuten käväisin tuolla Guarandassa. Se on Bolivarin maakunnan pääkaupunki ja paikallinen ”ihmisten ilmat”. Käväisin vain katsomassa, millaiselta siellä näyttää sekä supermarketissa, kun olo alkoi jo olla hieman mökkihöperöitynyt Salinasissa. 

In English: Yesterday there was a party in Salinas. We now have a bank here (or it's called cooperativo, something similar to a bank). The whole village gathered to the inauguration. There were speeches  toasts, and grilled pork! They even have an ATM but it really doesn't help me, because it only serves for cards of that bank. Those with Visas or Master Cards still need to go to the closest city Guaranda. There was also a band 24 de Mayo and people dancing at the central plaza of the city. I was also dancing until my feet couldn't take it anymore, I went to sleep but the party continued until late. Today I went to visit Guaranda, the capital of the province Bolivar. Just wanted to see how it is and go to supermarket, as I kind of felt it's time to get out of Salinas for a while. 

Erilaisia elämiä

Tuossa mietiskelin, että voi hitsi kun en keksi mitään kirjoitettavaa tälle päivälle ja bum! aihe pamahti suoraan toimistolle.

Australialainen Anna ilmestyi työpöytäni ääreen. Nelissäkymmenissä, järkevän oloinen, ei mikään tärähtänyt. Takana neljä vuotta matkustusta polkupyörällä, startti Alaskasta ja nyt on täällä Ecuadorissa. Hieman säästöjä ja pienet kulut, kun asustelee teltassa ja elää muuten halvasti. Ei suuria suunnitelmia, nyt jos näkisi Latinalaisen Amerikan ja sitten ehkä Afrikkaan.

Kysyin, onko matkalla tapahtunut mitään vaarallista. Kettu kuulemma oli purrut. Muuten ei mitään, eikä ihmisten kanssa mitään ongelmia. Juttuja kuulemma kuulee, sillä maailmaa kiertää pyöräillen pieni ja tiivis yhteisö, jonka keskuudessa tarinat leviävät. Joillekin on käynyt huonostikin. Yhdessä Annan kanssa kuitenkin vedimme yhteenvedon, että huonosti voi käydä missä vain. Mieluummin sitten reissun päällä reppu täynnä kokemuksia ja sen enempää asiaa ei kannata miettiä.

Aikas jännää. Ennen lähtöäni luin suomalaisen Päivi Kanniston kirjan Elämäni nomadina. Hän on aviomiehineen reissannut maailmaa ristiin rastiin kahdeksan vuotta. Mietin, olisiko minusta moiseen. Tällä hetkellä ei, sillä tällä hetkellä en näe moiselle tarvetta.  Tällä hetkellä tämä Ecuadorin kokemus riittää vallan mainiosti. Hienoa kuitenkin, että ihmisillä on rohkeutta elää erilaisia elämiä, kuten itse parhaaksi näkevät.

In English: I was just thinking that I don't have any inspiration to write today and bum! it appeared to the office. 

Australian Anna just walked to my desk. At her forties, seemed rationale, not any wacky person. Has travelled for four year biking, started from Alaska and is now here in Salinas. A bit of savings and small   expenses, because she lives in a tent and travels cheap. No big plans, for now she wants to see South America and then Africa maybe. 

I asked if she encountered anything dangerous on the trip. A fox had bitten but otherwise nothing, no problems with the human. There's a small community of bikers traveling around the world and she had heard stories, not all trips end up well. But together with Anna we concluded that bad things can happen everywhere, no need to think about it more. 

Quite exciting!Before leaving Finland I read a book by a Finn Päivi Kannisto. She has travelled for eight years with her husband. I was thinking if I could do the same. For now, no, I don't see a reason to do so. For now, this experience in Ecuador is enough for me. But it's great to see that people have courage to live different kind of lives as they themselves see the best. 

Onni on kuiva pyyhe!

Eilen Linkedinnissä sattui silmään artikkeli, jonka mukaan ihmiset, jotka aktiivisesti etsivät onnea, eivät usein sitä löydä. Artikkelin mukaan he odottavat onnen olevan jotakin suurta ja ihmeellistä, kun taas todellisuudessa onni koostuu pienistä asioista. 

Niinpä tässä tulee pieni asia, josta olen melko varma, että todella harva osaa olla onnellinen.

Onni on kuiva pyyhe!

Yritin viikon kuivata pyyhettäni erilaisin tavoin. Ripustin sen pihalle, kun luulin, että tulisi aurinkoinen päivä – Yeensä kuitenkin satoi. Levitin sen sisälle naulakkoon – Aamulla se oli aivan yhtä litimärkä. Asetin sen lämmittimen eteen – Ei mitään vaikutusta. Salinasissa vain yksinkertaisesti on niin kylmää ja kosteaa, että mikään ei kuivu! Voitte kuvitella, miltä pyyhe viikon jälkeen haisi ja miltä tuntui ”kuivata” itsensä siihen.

Onneksi on paikallinen pesulanpitäjärouva, jolla on pesukone JA kuivausrumpu. Kun sain vihdoin oman pyyhkeeni ja muut pyykkini takaisin KUIVINA ja vieläpä HYVÄNTUOKSUISINA, todellakin koin pienen onnentunteen! Hyvästi nyrkkipyykki, minusta tuli vakiasiakas.

Muistakaa olla onnellisia pienistä asioista!

In English: Today I read an article on Linkedin according to which people who actively seek for happiness, often  don't find it. That’s because they expect happiness to be something great and concrete, whereas in reality it’s small everyday things. Here's one small thing that I'm sure many of you has not been happy about: A dry towel!! For a week I've tried to dry my towel in many ways. Placing it outside so that the sun can dry it... Placing inside for the heater to dry it... And it just stayed wet and you can only imagine how it smelled after a week..!! The weather in Salinas is so cold and humid that nothing dries here. So when I was introduced to a local señora that runs a laundry service and got my towel back clean and DRY, I definitely experienced a small feeling of happiness! Remember to be happy about small things!

Tämä ei mennyt niin kuin piti

Tästä kirjoituksesta piti tulla aivan erilainen. Tästä päivästä piti tulla aivan erilainen. Tästä päivästä piti tulla mahtava, uuden uran piti aueta, minun piti oppia ja kehittyä ammatillisesti niin että kohisee!!

Olin jo miettinyt blogitekstillekin nimen. Sen piti olla ”Perehdytys ecuadorilaiseen tapaan”.

Kaikki alkoi nääs tänään, kun meillä oli palaveri Grupo Salinasin kanssa. Grupo Salinas vastaa Salinerito-brändistä, jonka alla Salinasin tuotteita myydään. Keskustelu meni näin:

”Hei. Olen Anna-Leena, uusi vapaaehtoinen Suomesta. Tulin töihin yrittäjyyskouluhankkeeseen, mutta koska olen opiskellut markkinointia ja tehnyt töitä sen parissa, auttaisin teitä mielelläni myös muissa markkinointitehtävissä.”

”Hyvä! Huomenna lähdet Quitoon tapaamaan tärkeintä asiakastamme!”

Noin se oikeasti meni. Heti actionia! Minun piti lähteä myyntitiimin mukaan aamuyöllä kello 3.30, jotta ehtisimme pääkaupungin humuun tapaamiseen yhdeksäksi. 

Sitten, kuinka kävikään. Rautamasukki, tuo onneton petturi, sanoi sopimuksen irti! Muistatte ehkä: rautamasukki ei suutu pienistä, minä puolestani syötän rautamasukille niin paljon suklaata kuin se vain haluaa. Minä olen sanani pitänyt, rautamasukki ei. Ymmärtänette mitä yritän sanoa: oksu alkoi lentämään.

Niin jäi Quiton reissu haaveeksi eikä minusta ainakaan vielä tullut Ecuadorin markkinoiden asiantuntijaa. Sentään jotain opimme bisneksestä: ei kannata tehdä sopimuksia pettureiden kanssa.  

Huom! Jälleen netin puuttumisen vuoksi julkaisen postauksen päivän myöhässä.  Eilinen päivä oli kyllä kamala, aivan puhti pois ja koko päivä sängyssä... Nyt olen jo tolpillani ja toimistossa, eli ei syytä huolestua!! En tiedä mistä eilinen tauti tuli, saattoi johtua korkeudesta tai mahdollisesti maidosta, mitä tyhmyyksissäni menin aamukahvin kanssa juomaan... 

In English: Yesterday didn' really go as supposed to... I was supposed to go to Quito to meet one of the biggest clients of Grupo Salinas, which is responsible for the brand Salinerito. Instead, I got sick and spend the whole day in bed... You know the classics, my stomach got angry... However, now I feel better and am back at the office, no need to worry!!

Villi viikonloppuni!

Ensimmäinen viikonloppu Salinasissa. 

Lauantaina lyöttäydyin el Padren, chileläisen vapaaehtoisen Franciscan sekä amerikkalaisen kasvitieteilijän Timin mukaan vuorille Páramon suojelualuelle tutkimaan kasvillisuutta. Samalla sain oivan tilaisuuden testailla kamerani makrokuvaustoimintoa.

Missä tahansa muualla olisin todennäköisesti ohittanut kaikki nuo kasvit ja kukkaset edes huomaamatta niitä. Paljonkohan elämässä menee muita hienoja asioita ohi vain siksi, että enpä tullut ajatelleeksi tai olinpa keskittynyt muihin juttuihin?

Kävely 4100 metrin korkeudessa teki tehtävänsä. Olin taas vaihteeksi niin poikki, että kömmin makuupussiin jo iltapäivällä, enkä yksinkertaisesti päässyt ylös ennen aamua. Taisin tehdä ennätykset - 14 tuntia unta.

Sunnuntaina heräsin eriskummallisen reippaana ja päätin taas lähteä raittiiseen ulkoilmaan. Lyhyen ja erittäin hitaan kävelylenkin tulos oli hikinen ja huohottava Anna-Leena. Korkeus, kuinka sinut niin unohdankaan… Sillä nuo reaktiothan eivät missään nimessä voi johtua esimerkiksi huonosta kunnosta…

Kävelyn jälkeen matka jatkui taas lähikyliin, vuorossa Apahua. Minun silmiini kylä vaikutti hieman kehittyneemmältä kuin perjantaina nähdyt, ainakin sinne vei kunnon asfalttitie. Samalla kuitenkin kävi tutuksi myös kylien ongelmat, kun ensimmäisenä vastaan käveli paikallinen puistokemisti, ”Mitään en oo ottanut…!!”. Ilmeisesti täälläkin kun ihmiset juovat, he todellakin juovat kunnolla. Kuulostaako tutulta? Andien ihmisten elimistö kuitenkin sietää huonosti alkoholia, jonka vuoksi se on täällä suuri ongelma.

Täälläkin vietettiin äitienpäivää! Ihanaa äitien päivää kaikille äideille myös sinne Suomeen, vaikkakin näin päivän myöhässä!

Kello on jo melkein kahdeksan, eikä edes väsytä vielä… Alan varmaan sopeutua, jihuu!! Ja Salinasissa ei muuten satanut tänään! (Huom. Kirjoitin tekstin jo sunnuntaina, mutta netin puuttumisen vuoksi julkaisen vasta maanantaina)

In English:

My first weekend in Salinas.

On Saturday I joined el Padre, a Chilean volunteer Francisca, and an American biologist Tim on a trip to the Páramo suojelusalue to check some plants. It was a great chance to try out the macro photoshoot feature of my camera.

Anywhere else I would have just passed those plants and flowers without paying any attention. How many other great things we miss out in life  simply because we don’t notice them, or are too concentrated on other things?

Walking 4100 metres high made me sleepy again. I went to bed early in the afternoon and slept some 14 hours…

Surprisingly, on Sunday I woke up full of energy and decided to have a walk again. The reasult: swetty me with dificulties to breath. Oh, how I keep forgetting this altitude… Because it has to be that, not that I would be in bad shape noooo…

After the walk I went to visit another village community, Apahua. To my eyes it looked a bit more developed than those we saw on Friday. At least there was a proper road. However, village problems were also clear as one of the first person we met was a local alcoholic. Apparently, when people here drink, they drink a lot. The same as in Finland, unfortunately…

The Sunday was a Mother’s Day here too. Happy Mother’s Day to all mums there in Finland also, although my greetings come a day late!

It’s almost 8 pm here, and I’m not sleepy… Wow! And it hasn’t been raining today at all in Salinas!!!   

Padren kanssa kasveja keräämässä

Eilinen kylmyys ja sade vei minusta mehut täysin. Todellakin kömmin makuupussiin lämmittelemään jo kello 18, vaivuin jonkinlaiseen koomaan, havahduin hereille 20.30, valvoin reilu puoli tuntia ja menin uudelleen nukkumaan. Kun kuulin, että tänään olisi mahdollisuus päästä Isä Antonio Polon, eli el Padren, kuten häntä täällä kutsutaan, mukaan kyläyhteisöihin lämpimään subtropiikkiin, todellakin olin vapaaehtoinen sanan varsinaisessa merkityksessä!

El Padre on italialainen pappi, joka saapui Salinasiin yli 40 vuotta sitten, kun ihmiset täällä asuivat vielä olkikattomajoissa ja ainoa työnlähde oli suolakaivos. Padren avustuksella kylässä aloitettiin yritystoiminta, joka toi työpaikkoja ja nosti ihmisten elintasoa. Niinpä täällä tänä päivänä on internetit ja pelit ja vehkeet. Lähistön pienissä kyläyhteisöissä ei vielä olla samassa tilanteessa.

Tämän päivän retkemme kohteita olivat Chaupi ja Gramalote. Matkaa oli vain muutama kymmenen kilometria, mutta aikaa vierähti parisen tuntia. Tiet ovat kapeita vuoristoteitä ja paikoin olin varma, että juutumme mutaan. Emme juuttuneet.

Kapeita mutateitä ja kauniita maisemia...

El Padre ja matka-automme

Minulla ei ole reissulta hirveästi kuvamateriaalia. Jotenkin koen vääräksi mennä pällistelemään ja räpsimään kuvia asioista, jotka kuitenkin ovat toisten ihmisten aitoa elämää. Ehkäpä joskus, kun pääsen eroon tästä "valkoisen naisen taakasta", rohkaistun myös kuvaamaan enemmän. Siihen saakka saatte tyytyä sanallisiin kuvauksiin.

Chaupin asukkaita

Chaupissa asuu ilmeisesti asuu ehkä noin sata tai pari sataa ihmistä, Gramalote oli pienempi. Molemmissa kylissä on juustolat, joissa valmistetaan Salinerito-merkin juustoa. On vaikea kuvata näkemääni sanoin (ehkä siksi pitäisi rohkaistua valokuvaamaan). Kyllä, näytti köyhältä. Tiet olivat huonossa kunnossa, talot olivat erittäin yksinkertaisia, kanoja ja muita eläimiä juoksenteli ympäriinsä. En kuitenkaan aistinut mitään suurta onnettomuutta. Ihmiset hymyilivät, tulivat kättelemään, lapset pelasivat lentopalloa. Se on elämää, erilaista kuin Suomessa, mutta elämää kuitenkin.

Gramaloten lapset purskahtivat itkuun, kun luulivat, että ilkeä täti tuli rokottamaan!

Padre piti molemmissa kylissä messun. Minulla oli hieman ristiriitaiset tunteet asiasta. Palvottaisiinko täälläkin vaikkapa jaguaaria, jos kristinuskoa ei olisi tänne tuotu? Mutta mikäpä minä olen sanomaan, siispä kuuntelin molemmat messut ja kun rukoiltiin äitienpäivän kunniaksi, rukoilin mukana ja toivoin rukouksessa kaikkea hyvää äidille Suomeen. Kauas on menty tytöstä, joka rippikoulussa marssi mielenosoituksellisesti ulos päivänavauksesta ja hyvä niin.

Messussa

Messun jälkeen meille tarjottiin lounas. Ruoka täällä on aivan ihmeellistä. Minä, ikuinen suursyömäri ja napostelija, pärjään koko päivän pelkällä aamupalalla ja lounaalla. Keitto, riisi ja kana, jota tähän saakka olen syönyt joka päivä, pitää nälän loitolla kauan. Minua hieman jännitti, mitä masuni sanoo kyläyhteisöjen ruuasta. Tähän saakka ainakaan rakas rautamasuni ei ole oireillut. Minulla ja rautamasulla on sopimus: rautamasu ei kiukuttele reissuilla, minä puolestani annan rautamasulle niin paljon suklaata kuin se vain haluaa.

Tutustuimme kylien kasvimaihin sekä pysähtelimme matkalla vähän väliä keräämään kasveja, jotka amerikkalainen kasvitieteilijä tulee huomenna tunnistamaan. Täällä olisi kyllä niin paljon opittavaa. Voisin ottaa tavoitteeksi vaikka opetella kaikki alueen kasvit, sillä minun kasvituntemukseni tällä erää rajoittuu luokitteluun "kukka" ja "vihreä kasvi". Kasvien parantava voima kiinnostaa myös, sillä esimerkiksi eilen opin kämppikseltäni Carmenilta, että jos äiti juo joka päivä oreganosta uutettua teetä, suojaa se vauvaa koliikilta.

Kasveja

Kaiken kaikkiaan tämä päivä oli todella mielenkiintoinen. Jos välillä koti-ikävä vaivaa, niin tällaiset päivät muistuttavat, miksi tänne tulin. Hetki sitten palasimme Salinasiin. Arvatkaa sataako täällä taas? No sataa, kaatamalla.

Hyvää viikonloppua! Ei varmaankaan tule päivityksiä kun ei ole nettiä...

In English: The rain and cold of yesterday really hit me. I went to sleep at 6 p.m, woke up at 8.30 p.m, stayed awake maybe 30 min and went to sleep again. So today, when I was told I could join Father Antonio Polo, el Padre as they call him here, to visit the village communities in the subtropics, I was definitely in! 

El Padre is a Italian priest who came to Salinas some 40 years ago when people still lived in huts and the only source of work was a local salt mine. Lead by his vision, the village started develop solidarity economy and started companies that brought jobs and helped improve the living standards. Salinas today is quite a developed place but the surrounding village communities are a different story. 

Today we went to visit Chaupi and Gramalote. Both of the villages produce cheese that is then sold under the Salinerito brand. They are only some tens of kilometres away but the trip took almost two hours. The roads are narrow and muddy, I was sure we'd get stuck but we didn't.

I didn't take a lot of photos because somehow I feel strange taking photos of other people's lives. Chaupi has maybe hundred or few hundred inhabitants, Gramalote was smaller. It's difficult to explain what I saw. Yes, I saw poverty, but I didn't feel unhappiness. People were smily, friendly and welcoming. 

We had lunch in the village and I was a bit worried what my stomach would say. So far, my iron stomach has not shown any symtoms here. We have a deal: it won't get annoyed and I feed it as much chocolate as it wants. The food here is great. Usually in Finland I eat a lot and all the time, but here I can go the whole day with just breakfast and lunch. Soup, chicken and rice, that I've had almost every day, really keeps hunger away. 

We also visited village gardens and collected some plants on the way. There's so much to learn. I could for example try to learn all plants here, so far my only classifications are "green plant" and "flower". I'm also interested to know how to use plants as medication. For example, I've learnt that if a mother drinks oregano tea, it protects the baby from colic. 

All in all, the day was very interesting, this kind of days remind me why I came here... We just came back to Salinas, and guess if it's raining? Yes, a lot! Have a good weekend!

Töissä

Ensimmäiset päivät uudella työpaikalla. Tiedättehän -- kaikki on uutta, informaatiota tulee tulvana, hirveästi nimiä muistettavana. Tähän lisäksi, että kaikki tieto tulee espanjaksi, muistettavat nimet ovat sellaisia, ettet niitä nimiksi tunnistaisi ja lisäksi toimistolla on niin kylmä, että hytiset sisälläkin villahousuissa ja sormikkaissa. Netti pätkii ja siksipä tässä kirjoituksessa ei ole kuvia. En jaksa odottaa, että latautuvat.

Muuten kyllä pari ensimmäistä päivää ovat olleet erittäin mielenkiintoisia. Olen tutustunut projektimateriaaleihin ja jutellut ihmisten kanssa ymmärtääkseni mistä tässä oikein on kyse. Olen siis tullut tänne vapaaehtoiseksi suomalaisen Nuevo Mundo Ry:n ja ecuadorilaisen Funorsalin yhteistyprojektiin, joka pyrkii edistämään yrittäjyyttä Salinasissa ja sen ympäristössä. Projekti järjestää yrittäjyyskursseja, joskin tällä hetkellä painopiste on jo kurssin käyneiden seurannassa sekä sen varmistamisessa, että alueella on riittävä tietotaito yritystoimintaan. Tämä siis tarkoittaa, että tulossa on muun muassa kursseja maidontuotannosta ja puukäsitöistä. Niistähän minä tiedänkin paljon.

Eilen täällä kävi joku turvallisuuskonsultti, jonka tehtävä on arvioida täyttävätkö yritykset paikalliset turvallisuusvaatimukset. Kävimme kierroksella lankatehtaalla. Minulla ei ole kyllä mitään hajua kuinka turvallisia niiden pitäisi olla, mutta noin suomalaisen korvaan melu kuulosti aika kovalta. Quitossa silmään pisti kuopat tiessä. Yhtäkkiä kadussa saattoi olla kolmen metrin kuoppa, ympärillä ei kaiteita, ei varoituksia. Parempi siis pitää silmät päässä.

Omaa kotia minulla ei vielä ole. Harmittaa tosi paljon, sillä olisi löytynyt kiva asunto, mutta se meni nenän edestä. Olin nääs kuullut, että täällä vapaaehtoisilta pyydetään hieman ylihintaa asunnoista. Olin ajatellut, etten sellaista halua maksaa, mutta minkäs teet kun alueelta löytyy muita ulkomaalaisia, jotka kyllä maksavat. Niinpä jäi pihi suomalainen nuolemaan näppejään. Pääasia, että minulla kuitenkin on katto pään päällä.

Minä olen aivan järjettömän väsynyt. Johtunee korkeudesta, ehkä vielä aikaerostakin ja uuteen sopeutumisesta. Tavoitteenani on, että jaksaisin kahdeksaan saakka valvoa, sitten saa jo mennä nukkumaan. Käpertymisolokin vaivaa aika ajoin. Silloin pyrin keksimään jotain muuta toimintaa, esimerkiksi eilen illalla kävin pitsalla paikallisessa pitseriassa. Oli muuten hyvää ja todellakin lähiruokaa, kaikki raaka-aineet oman kylän tuotteita! Koti-ikävä ehkä on asia, jota ei voi välttää, mutta pyrin kyllä muistamaan, että olen etuoikeutettu saadessani toteuttaa unelmani ja olla täällä. Lisäksi Salinas on erinomainen paikka tutkiskella omia fiiliksiään. Kylän rytmi ja  ympäristön vuoret rauhoittavat niin, että jotenkin olo tuntuu kovin seesteiseltä ja tunteet selkeiltä. Jos jostakin, niin täältä minä vielä löydän mielenrauhan!

Ulkona sataa ropisee. Päivä on ollut erityisen kylmä. Ehkä tänään voi tehdä poikkeuksen ja kömpiä makuupussiin jo kuudelta.

In English: First days in the new job. You know -- everything is new, so much information and names to remember. Except that this time the information comes in Spanish, names are something you wouldn't necessarily recognize as names, and it's so cold that you're wearing wool underwear and gloves inside.

Otherwise, the first days have been interesting. I've talk to people and read materials to understand what this is all about. I came here to volunteer in a cooperation project between Finnish Nuevo Mundo Ry and ecuadorian Funorsal. The aim of the project is to support entrepreneurship in Salinas and surrounding villages. The project used to organize entrepreneurship courses, but now the emphasis is on follow-up and making sure that there are enough know-how to run the businesses. This means that there will be courses for example about milk production and handicrafts. Good, since I know a lot about them... not!

Yesterday there was a security consultant visiting and we had a tour in the wool thread factory. I don't know anything about security requirements, but to my Finnish ears the noise was pretty high. In Quito I noticed holes on the streets. Suddenly, without any warning signs or anything, there could be a hole of 3 metres in the middle of the streets. So better watch out!

I don't yet have a home. I'm sad because there was a nice apartment available but it went already. It was a bit more expensive that I had expected and when I finally made my decision, it was gone already. But no worries, I do have a roof over my head.

I'm very tired. Could be because of jet lag still, or the altitude, or overall getting used to everything. My aim is to stay awake until 8 p.m, then I can go to sleep. I feel home-sick time to time, I guess I can't avoid it. I try to come up with other things to think of, for example yesterday night I went for a pizza in a local pizzeria. It was delicious, and all ingredients from the village! I also try to keep in mind that I am privileged to be here fulfilling my dream. In addition, Salinas is a great place to listen to one's feelings. The rhythm of life and the surrounding mountains make me feel so peaceful. If there's a place where I can find inner peace, it's here!

It's raining outside. It's been a very cold day. Maybe today I can make an exception and go to bed at 6 p.m.