Tuosta jäi päälle kaveripiirissä sellainen, että jos joku valitti jostakin suhteellisen merkityksettömästä, niin siihen piti lisätä "tämä nyt on tällainen ensimmäisen maailman ongelma..."
Minulla nyt on ensimmäisen maailman ongelma ja koen itseni hieman pikkumaiseksi valittaessani siitä erityisesti ottaen huomioon olosuhteet missä nyt olen, mutta joka tapauksessa, tänään tapahtui minun elämäni pieni suuri surunäytelmä. Tietokoneen wifi lakkasi toimimasta!
Kyllä, kaikkiin maailman ihmisiin nähden olen etuoikeutettu, kun minulla ylipäätään on pääsy Internettiin.
Erityisen onnekas olen, kun pääsy on oman tietokoneen kautta.
Aivan superhienosti minulla menee, kun tietokone vielä on niinkin edistyksellinen kuin kannettava Mac.
Mutta silti, tietäen että alunperinkin kuuluin ehkä johonkin 0,2 %:in onnekkaista maailman ihmisistä ja kärsin nyt tilanteesta, joista moni kärsii aina, niin minusta on aivan kamalan hirveää, kun se Mac nyt alkoi rienaamaan, että "Self-assigned IP address" eikä pääsyä nettiin!!!
Ongelma alkoi, kun lähdin toimistolta tapaamiseen. Laitoin koneen kannen kiinni, mutten sulkenut sitä. Uudessa paikassa huomasin, ettei kone suostunut yhdistämään kyseisen toimiston wifiin. Luulin, että kyse oli kyseisen paikan viasta. Sitten menin Padren talolle, jossa käytän nettiä jatkuvasti ja sama ongelma toistui siellä. Kyllä, yritin googlettaa (ja sammuttaa ja käynnistää uudelleen, monta kertaa!), mutta en saanut toimimaan. Lopulta tulin toimistolle ja näyttää, että täällä wifi taas toimii.
Jos joku nyt osaa neuvoa, kuinka saisin netin taas toimimaan myös muualla kuin toimistolla (helposti ilman, että tarvitsee asentaa koko käyttöjärjestelmää uudelleen tai tehdä woodoo-temppuja), niin lupaan, että en ainakaan vähään aikaan valita muista ensimmäisen maailman ongelmista!
Minun tämänhetkinen ratkaisuni on mennä kotiin, syödä hieman dulce de lecheä (kinuskintapaista herkkua) ja mennä nukkumaan. Ehkä ongelma korjautuu itsestään yön aikana. Kerran minun rikkoutuneille pyöränvaihteille kävi niin.
Minun tämänhetkinen ratkaisuni on mennä kotiin, syödä hieman dulce de lecheä (kinuskintapaista herkkua) ja mennä nukkumaan. Ehkä ongelma korjautuu itsestään yön aikana. Kerran minun rikkoutuneille pyöränvaihteille kävi niin.
In English: This is a first world problem I admit, but my Mac's wifi stopped working because of "Self-assigned IP address", whatever it means... The problem started when I left the office to go to a meeting. I did put the computer to sleep but did not switch it off. When I went to the other office I noticed the wifi wouldn't work. I thought it's nothing, but then I went to Padre's house where I use the wifi all the time, and the problem continued. Yes, I tried to google a solution but didn't manage to fix it. At the end I came back to the office and here the wifi works again. If someone can help me to get the Internet working elsewhere than at the office too, I promise I won't complain about first-world problems for a while again...
Ostin juuri Prismasta Ecuadorilaista luomu Quinoaa. Sieltä saa siis todistetusti muitakin ruokia, kuin suklaa tai dulce de leche. Olisi kiva jos kertoisit hieman millaista ruokaa siellä syödään normaalisti ja millainen ruokarytmi paikallisilla on?
VastaaPoistaToiveesi on kuultu ja toteutettu --> lue uusi juttu! Quinoasta tulee hyvä keitto ja kuulemma myös on herkkua, kun keittää maidon, sokerin ja kanelin kanssa...
VastaaPoista