Lähdin heti aamulla selvittämään viisumiasiaa, joka menikin yllättävän sujuvasti. Minun tarvitsi viedä maahanmuuttovirastoon passi, kopio passista, viisumista, passin sivusta johon rajalla laitettiin saapumisleima sekä suurlähetystöstä saamani "certificacion de visación" -paperi, maksaa paikan päällä 4 dollaria ja hakea passi takaisin maanantaina. Tähän saakka kaikki meni hyvin ja toivottavasti todellakin saan passin takaisin maanantaina, sillä tuolloin tarkoitus on jatkaa matkaa Salinasiin.
![]() |
Pahoittelut huonoista kuvista. En taaskaan halunnut kuljeskella kadulla kameran kanssa, joten jäivät salaräpsyiksi. |
Minulla oli aamupäivä aikaa tapettavana. Hoidettavia asioita oli ecuadorilaisen puhelinnumeron hankkiminen ja rahanvaihto. Ensimmäinen sujui ongelmitta, mutta toinen osoittautui vaikeaksi. Olin muka Suomesta lähtiessäni niin nokkela, että otin mukaan euroja, jotka ajattelin vaihtaa täällä. Kikka toimi Meksikossa, sillä Forex kiskoo niin kovaa kurssia, että parin viikon lomamatkalla säästin useita kymppejä vain hoitamalla valuutanvaihdon paikanpäällä. En eilen kuitenkaan nähnyt yhtäkään rahanvaihtopistettä ja kiersin neljä pankkia, ennen kuin löysin sellaisen joka myös vaihtoi rahaa. Sielläkin kerralla pystyi vaihtamaan vain pienen summan ja kurssi oli kalliimpi kuin Forexilla!
Muuten aika kului kahvilassa istuskellen ja rupatellen ihmisten kanssa. Oikeasti, ihana olla taas maassa jossa on ok jutella tuntemattomille! Puhelinliittymämyyjän kanssa keskustelimme Suomen koulusysteemistä. Kuulemma Suomi on esimerkkimaa, josta puhutaan paljon Ecuadorissa. Täälläkin systeemiä uudistetaan siten, että esimerkiksi yliopistossa voivat opettaa vain riittävän koulutuksen saaneet ihmiset ja pikkuhiljaa samaa viedään myös muille koulutustasoille. Niin, kieltämättä auttaa opetuksen laadussa, että opettajat todellakin ovat koulutuksen saaneita opettajia, eivätkä mitä tahansa kaduntallaajia. En tuostakaan asiasta ole tajunnut olla kiitollinen. Kiitos kaikki opettajani, että todellakin olette olleet päteviä OPETTAJIA!
![]() |
Mielelläni olisin laittanut kuvan niistä valtavista aseista, mutta en uskaltanut mennä räpsimään, eli tässä tällainen kirkko sen sijaan... |
Iltapäivällä tapasin Kattyn. Hän on lääkäri ja mukana projektissa, joka opettaa alkuperäiskansoja tunnistamaan vakavat lääkärinhoitoa tarvitsevat taudit. Ilmeisesti he eivät oikein luota länsimaiseen lääketieteeseen ja pyrkivät hoitamaan kaiken perinteisillä keinoilla. Ne eivät kuitenkaan pure tauteihin kuten malaria, jonka vuoksi ryhmä nuoria Shuar-kansan edustajia on nyt Quitossa oppimassa esimerkiksi kuumeen mittaamista ja tunnistamaan oireita, jotka vaativat lääkärinhoitoa. Samalla lääkärit oppivat Shuareiden kulttuurista ja terveydenhoitotavoista.
![]() |
Pikaräpsy kurssilta |
Oli erittäin mielenkiintoista seurata kurssin aloitustapaamista. Minuun teki erityisen vaikutuksen, miten varmoja esiintyjiä nuoret Shuarit olivat! Niin kuuluvia ääniä ja selkeitä esittelyjä harvoin näkee Suomessa missään tilanteessa.
Mutta, tässä tulikin jo paljon asiaa. Tarkoitus oli kirjoittaa lyhyitä tekstejä, mutta ainakin näin alkupäivinä se on hankalaa, kun kaikki on niin uutta! Tänään tosin otan rennosti, sillä Katty päivystää huomiseen. Iltapäivällä varmaan lähden seikkailemaan jotenkin jonnekin.
In English: Yesterday, my first morning in Quito, I woke up at 5 a.m. because a) cocks were crowing, b) I was nervous, c) it was already 1 p.m. in Finland. I left early to take care of my visa registration, which was surprisingly simple, at least so far. I needed to take my passport, copy of the passport, visa page and page with the entry stamp, and "Certificación de visación" document to the immigration office, pay a fee of 4 dollars, and on Monday go and pick up my passport. I hope I'll get it then because I'm supposed to continue to Salinas then.
I had the whole morning to spend so I got an ecuadorian phone number and tried to exchange some money. My plan to bring euros and exchange them here (I thought it would be cheaper) was a poor one, because it was really hard to find any place to exchange and the rates were more expensive than in Finland!
Otherwise, I spend my time having coffee and chatting with people. I've actually missed quite a lot being able to start conversations with random people, because in Finland it's not really a habit. With the guy selling call credit we talked about Finnish school system. Apparently it's quite known and seen as an example in Ecuador. At the café I met a Swedish Clas and we chatted about being a Scandinavian in Ecuador. For us, the idea of having to even think about which parts of the city are safe to visit, or what you can carry with you, is strange. Also seeing the big guns that police carry was weird, normally I've only seen them in movies.
In the afternoon I met Katty. She's a doctor and takes part in a project that helps indigenous people in the Amazon to spot symptoms of severe diseases that require medical treatment. A group of young Shuar people are now in Quito taking a course on the topic, and it was very interesting to take part in the introductory session.
That was my yesterday. Today I'm taking it easy, maybe going somewhere in the afternoon, let's see...
P.S. Sorry about the poor pics. I really did not want to walk around with a camera, so just took a few quick shots...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti