Hulinointia

Täällä on taas ollut hulinat päällä, kun on toukokuun juhlat menossa.

On siivottu kylä talkoovoimin juhlakuntoon (kadunlakaisukoneet on laiskoille, parempi vaan tarttua harjanvarteen ja hoitaa homma käsin!)...

Hilluttu kulkueessa...

 Chavo del 8 -asuissa (kuka hän on, ei mitään hajua mutta kai aika iso juttu Latinalaisessa Amerikassa, Youtubesta löytynee...)

Valittu Salinasin kuningatar...

Vietetty markkinahumua...

Katseltu tanssinäytöksiä...

Ihailtu kauniita lehmiä...

Tämä kaikki tietenkin vesisateessa Andien tyyliin. Eikä ole vielä ohi, sillä juhlat jatkuvat tämän viikon...

Ayampe

Olin viime viikolla työn puolesta Guayaquilissa ja päätin jatkaa sieltä rannalle, kerta olin jo puolessa välissä matkaa. Olin kuullut syrjäisestä rannasta nimeltä Ayampe, joten sinne suuntasin siis.

Ayampeen päästäkseni piti otin bussin Santa Elenaan ja sieltä kohti Puerto Lopezia ja pyysin lipunmyyjää tiputtamaan minut kyydissä Ayampessä. Täällä bussissa matkustamisen hyvä puoli on (sen lisäksi että ne ovat usein tupaten täynnä, kuumia, pysähtelevät kolmen metrin välein ja joko radiosta raikaa täysillä musiikki tai televisiossa näytetään Van Dammen actionleffoja), että kuskille ja lipunmyyjälle on kunnia-asia, että matkustaja löytää perille. Koskaan ei siis tule vastaan samanlaisia mutinoita kuin Helsingin paikallisbussissa. Ayampeen saapuessani satoi vettä ja kylä oli niin pieni, etten meinannut huomata sitä.

Pari ensimmäistä hostellia oli täynnä, mutta onneksi kaveri oli antanut mukaan kaverinsa siskon poikakaverin (kyllä, näin nämä kontaktit toimivat...) yhteystiedot, jonka sedällä oli hostelli kylässä. Sieltä löytyi minulla oma kiva pieni rantamökki.

Pari päivää siis ihan vain loikoilin autuaan huolettomana rannalla torkkuen ja kirjoja lueskellen. Ranta tosiaankin oli kaunis ja rauhallinen, paikalla vain muutama surffari. Sain loppuun lähes neljä kuukautta yöpöydällä lojuneen kirjan elämästä Pohjois-Koreassa, sekä lähes kokonaan luettua yhden Paulo Coelhon teoksista. 

Ilma oli lämmin mutta pilvinen, joten tietenkin jäi aurinkorasvat liian vähälle ja nahka pääsi kärähtämään. Sunnuntaina matkustin mitättömät 10 tuntia takaisin kotiin, palanut selkä tuntui tosi kivalta bussin penkkiä vasten. Lämpötilan muutos rannikolta vuoristoon ei tehnyt hyvää, sillä heti iski flunssa ja nyt on nokka tukossa.

Uusi viisumi trallalaa

Nyt minulla se on: toistaiseksi voimassaoleva ammattilaisviisumiiiiiIIIAAAAIIIIIIIIIIIIIIIIIWWWWUUUUUAAAAAAAIIIIJJJJJEEEEEEEEEE!!!

En tajua mikä bloggeria vaivaa!!! Se lisää kuvaan tuommoisen ihmeellisen sinisen hohteen minun hampaisiin, joita alkuperäisessä kuvassa ei ole. No, en jaksa tapella tekniikan kanssa mutta tietäkää, että MINUN HAMPAAT EIVÄT OIKEASTI OLE SINISET.

Kerrottakoon nyt mitä kyseinen viisumi vaati, jos jokin haluaa lähteä samaan leikkiin:

Suomessa: 

Rikosrekisteriote, jonka kiitokset suomen ihanille, asiansa osaaville ja asiakkaan tarpeet huomioon ottaville viranomaisille saa suoraan espanjankielisenä.

Yliopistotutkinnot (kandi- ja maisteri) ja niistä notarioidut kopiot.

Sekä rikosrekisteriotteeseen sekä kopiohin tutkinnoista apostille-leimat, jotka saa maistraatista.

HUOM! Molempiin tutkintoihin oma leima! Minä tyhmyyksissäni otin molempiin yhteisiin. Koitui ongelmia, mutta saatiin selvitettyä.

Ecuadorissa:

Tutkintopaperit käännettävä ja käännökset tarkistettava Suomen kunniakonsulilla. Käännöksiin virallinen konsulin leima. Lisäksi käännöksiin tarvitsee vielä vihreän laillistusleiman, jonka sai yhdestä toimistosta, en muista mikä se oli.

Tutkinnot rekisteröitävä SENESCYTissä (Ecuadorin virallinen koulutussihteeristö). Meillä suomalaisilla se onni matkassa, että lähes kaikki Suomen yliopistot ovat listalla yliopistoista, joiden tutkinnot rekisteröidään automaattisesti. Selviää vähemmällä paperityöllä.

Rekisteröintiä varten apostille-leimalla varustetuista notarioiduista tutkintokopioista täytyy uudet notarioidut kopiot, jossa mukana myös virallisestetut käännökset. (Tässä muistan, että ongelmaksi syntyi, että kuulemma käännöksiinkin olisi tarvinnut erikseen apostille-leiman. Selvisin keskustelemalla. Molemmista tutkinnoista olisi myös pitänyt tehdä erilliset kansiot, mutta koska minä tyhmyyksissäni otin niihin vain yhden apostille-leiman, otin sitten koko pinkasta kahdet notarioidut kopiot ja jaoin ne eri hakemuksiin. Myös itse viisumihakemukseen tarvitsee kopiot, eli kannattaa ottaa nekin jo tässä vaiheessa.)

Mukaan liitettävä saatekirje (pohja SENESCYTin sivuilta) ja kopio passista.

Odottele pari kuukautta, että nimesi ilmestyy SENESCYTin nettisivuille. Tämä tarkoittaa, että olen nyt virallisesti KTK ja KTM myös Ecuadorissa.

Printtaa kyseinen nettisivu, kirjoita kohtelias saatekirje (ohjeet virastosta), liitä mukaan kopio passista ja entisestä viisumista, sekä rikosrekisteriote.

Viimeisenä kipitä hakemaan "certificado de movimiento migratorio" -lappunen (voimassaoloaika vain kuukauden, siksi haettava viimeisenä) ja liitä papereihin.

Osta vielä paperikansio ja palauta koko paperipinkka sen välissä Ulkoasiainministeriöön.

Odottele, kunnes saat sähköpostitse ilmoituksen viisumin hyväksymisestä. Minulla tämä kesti neljä päivää. Matkusta taas Quitoon viemään passi, odottele viikko ja matkusta uudelleen hakemaan passi. Nyt passin välissä on hieno kiiltävä uusi viisumi, joka on voimassa rajoittamattoman ajan, paitsi voimassaolo katkeaa jos olet kahden ensimmäisen vuoden aikana poissa maasta yli kolme kuukautta / vuosi ja sen jälkeen yhtäjaksoisesti yli 1,5 vuotta.

Yhteensä tämä lysti kesti siis lähes kolme kuukautta ja kaikkine matkoineen, leimoineen, kopioineen ja itse viisumin hintoineen rahaa paloi noin 600 dollaria. Lienee niitä kuluja joita ei kannata pysähtyä miettimään, pitää vain olla onnellinen että byrokratian kanssa painiminen on nyt ohi.

P.S. Sen verran taustaa, että minulla oli siis alunperin vapaaehtoistyöviisumi, joka oli voimassa vain vuoden ja sillä ei saa tehdä palkkatöitä. Uutta työpaikkaani varten vaihtoehtoina olivat työviisumi tai ammattilaisviisumi. Ero se, että työviisumin saa vain työsuhteen ajaksi ja sen saa työsopimuksen perusteella. Ammattilaisviisumin saa, jos on tutkinto. Sen avulla voi vaihtaa työpaikkaa tai muuten vain hengailla maassa. Koska omat suunnitelmani eivät ole selvät, päätin investoida ammattilaisviisumiin, koska on joustavampi.

Vuosi Salinasissa

Tänään minulla tuli vuosi täyteen Salinasissa.  Tasan vuosi sitten saavuin tänne, oli sateinen ja pimeä ilta aivan kuten tänään, melkein kompastuin tiessä olevaan kuoppaan aivan kuten tänään ja talon katolla juoksi rotta. Rottaa en nähnyt tänään.

Yritin moneen otteeseen kirjoittaa jotain syvällistä ja koskettavaa vuoden opeista, mutta rehellisesti sanottuna eipä tule mitään mieleen. Vuoteen on toki mahtunut monenmoista, mutta sanoiksi pukeminen on hankalaa. Minun blogi ei ole niin suosittu, että olisi varsinaisia "usein kysyttyjä kysymyksiä", siispä keksin näin vuoden kunniaksi kysymykset itse. Kuvituksena jotain satunnaisia lemphetkiä/otoksia matkalta.

Enää en jaksa hihkua joka kerta kun näen laaman, mutta ovat ne silti hienoja eläimiä. Enkä edelleenkään erota laamaa ja alpakkaa toisistaan.

Kannattiko lähteä? No kannatti. Liioittelematta voin sanoa, että kertaakaan en ole lähtöpäätöstä katunut. Vuosi on valanut lisäuskoa, että elämä kantaa ja ovia avautuu, kun pitää silmät ja mielen auki.

Turvallista tai ei, kyllä jokaisen lapsen täytyy joskus saada matkustaa traktorin kauhassa. Ei tarvitse ajaa kovaa. 

Olenko kasvanut ihmisenä? No enpä tiedä. En koe olevani kovinkaan eri ihminen, mutta ehkä se oma itseys on kirkastunut.

Camilan, pikku Picachun kanssa. 

 Onko maailmankuva muuttunut? Joissakin määrin, eikä ehkä siihen suuntaan kuin luulin. Minusta on tullut kriittisempi monia ja suvaitsevampi toisia asioita kohtaan. Maailma on taas pienentynyt himpunverran, loppujen lopuksi elämä ei ole kovin erilaisempaa ecuadorilaisessa vuoristokylässä kuin suomalaisessa pääkaupungissa.

Mikä on ollut parasta antia? Ihmiset, joihin olen saanut tutustua matkan varrella.

Uusia ystäviä.

Mitä on ollut eniten ikävä? Ihmisiä, joista täytyy olla kaukana ja suomalaista ruokaa.

Uusi vuosi perheen parissa viidakossa, kuvassa Anakonda-jahdissa.

Missä on ollut eniten kestettävää? Jokapäiväisessä riisissä. Siinä, että asiat etenevät madellen ja tuloksia syntyy hitaasti. 

Päivä, kun tutustuin Panchoon. Panchon kohtalosta sen verran, että hän muutti ennen Suomen matkaani naapuriin asumaan ison tyttömarsulauman pariin ja oli oikein iloinen. Viimeaikoina en ole kuulumisia kysellyt kun en halua kuulla, jos hän on päätynyt pataan.

Mikä on yllättänyt? Kuinka hyvin olen sopeutunut elämään ilman neljää vuodenaikaa ja aina samanmittaiseen päivään. Luulin, että se olisi tylsää, mutta Ecuadorin vuorokausirytmi onkin rauhoittanut.

Tätä pientä luovaa hulluutta Suomessa kaipaan. Miksi emme koko kylä valmistelisi yhdessä näytelmää? Kuvassa Kuninkaiden juhlan (6.1) näytelmä Chazojuanin kylässä. 

Mitä muuttaisin Ecuadorissa enemmän Suomen kaltaiseksi? Asiat enemmän järjestykseen ja tehokkuutta peliin.

Mitä muuttaisin Suomessa Ecuadorin kaltaiseksi? Enemmän spontaania elämäniloa ja turha huolehtiminen pois, kun kumminkin eletään maassa, jossa on todella vähän huolehdittavaa. Ihmisyyttä ei pidä unohtaa tehokkuuden nimissä -- olisiko niin kamalaa, jos busseilla ei vaikka olisikaan minuuttiaikataulua, jos kuski kuitenkin hymyilisi ja huolehtisi, että matkustajat pääsevät perille.

Tällaisia mietteitä näin vuoden jälkeen. Nyt nukkumaan, huomenna 366. päivä.