Ayampe

Olin viime viikolla työn puolesta Guayaquilissa ja päätin jatkaa sieltä rannalle, kerta olin jo puolessa välissä matkaa. Olin kuullut syrjäisestä rannasta nimeltä Ayampe, joten sinne suuntasin siis.

Ayampeen päästäkseni piti otin bussin Santa Elenaan ja sieltä kohti Puerto Lopezia ja pyysin lipunmyyjää tiputtamaan minut kyydissä Ayampessä. Täällä bussissa matkustamisen hyvä puoli on (sen lisäksi että ne ovat usein tupaten täynnä, kuumia, pysähtelevät kolmen metrin välein ja joko radiosta raikaa täysillä musiikki tai televisiossa näytetään Van Dammen actionleffoja), että kuskille ja lipunmyyjälle on kunnia-asia, että matkustaja löytää perille. Koskaan ei siis tule vastaan samanlaisia mutinoita kuin Helsingin paikallisbussissa. Ayampeen saapuessani satoi vettä ja kylä oli niin pieni, etten meinannut huomata sitä.

Pari ensimmäistä hostellia oli täynnä, mutta onneksi kaveri oli antanut mukaan kaverinsa siskon poikakaverin (kyllä, näin nämä kontaktit toimivat...) yhteystiedot, jonka sedällä oli hostelli kylässä. Sieltä löytyi minulla oma kiva pieni rantamökki.

Pari päivää siis ihan vain loikoilin autuaan huolettomana rannalla torkkuen ja kirjoja lueskellen. Ranta tosiaankin oli kaunis ja rauhallinen, paikalla vain muutama surffari. Sain loppuun lähes neljä kuukautta yöpöydällä lojuneen kirjan elämästä Pohjois-Koreassa, sekä lähes kokonaan luettua yhden Paulo Coelhon teoksista. 

Ilma oli lämmin mutta pilvinen, joten tietenkin jäi aurinkorasvat liian vähälle ja nahka pääsi kärähtämään. Sunnuntaina matkustin mitättömät 10 tuntia takaisin kotiin, palanut selkä tuntui tosi kivalta bussin penkkiä vasten. Lämpötilan muutos rannikolta vuoristoon ei tehnyt hyvää, sillä heti iski flunssa ja nyt on nokka tukossa.