Koska Salinas ei ole riittävän maalla, niin lähdin viikonlopuksi vielä enemmän maalle subtropiikkiin Camaróniin. Hieman lämpöä teki terää ja puista päähän tippuvat hedelmät olivat herkkua.
Pääsin myös mukaan valmistamaan ihan alusta alkaen humitoja. Tässäpä ohje.
Ensin tarvitaan iso läjä tuoretta maissia. Ei siis mitään esikeitettyä tai purkista, vaan ihan semmoista missä on vielä lehdet ympärillä. Muistan joskus Stockalla nähneeni. Itselläni tämä perinneruuan valmistus alkoi ihan maissipellosta, josta käytiin maissit hakemassa.
Maisseista irroitetaan lehdet (ei saa heittää pois, näitä tarvitaan vielä!) ja riivitään jyvät. Aikamoista näpräämistä, joten suosittelen siihen jotain oheistekemistä, kuten jutustelua hyvässä seurassa tai telkkarin katsomista.
Jyvistä jauhetaan jyvämyllyllä pehmeää massaa. Ikinä en ole tällaista jyvämyllyä nähnyt mutta kaippa semmoisia jostakin Suomessa löytyy, jos joku innostuu kokeilemaan. Valitettavasti tähän reseptiin en osaa minkäänlaisia määriä antaa. Noita maisseja kuitenkin saa olla aika iso läjä, ihan paria ei kannata alkaa jauhamaan. Maissimassaa tarvitaan iso astiallinen.
Massaan sekoitetaan maitoa, suolaa, kananmunia ja leivinjauhetta. Jos haluaa makeita humitoja, voi laittaa myös sokeria ja rusinoita. Kannattaa kokeilla molempia, sillä sekä suolaiset että makeat ovat todella hyviä.
Pehmeästä taikinasta kääritään maissinlehtien sisään nyyttejä: laita lehden päälle pari ruokalusikallista taikinaa ja kääri nyytiksi wrapin tapaan.
Nyytit höyrytetään kypsiksi höyrykattilassa, kypsennys kestää noin tunnin. Nautitaan kahvin kanssa!
Huomenna sitten suunta taas Quitoon, aikainen herätys joten nyt nukkumaan. Buenas noches.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti