Wow, hienosti pärjäsin arkikuvahaasteessa, kirjoitettavaa riitti vallan kahdeksi päiväksi. Myönnetään, minun arkeni ei ole mitenkään erityisen jännittävää. Yleensä päivät menevät suurinpiirtein näin:
Herään seitsemän aikaan, menen kahdeksaksi töihin ja teen siellä aamupäivän vientiosastolla töitä. Perusideana on siis hoidella ulkomaan asiakassuhteita. Yleensä joka päivä opin jotakin uutta, kuten että Nacional Fino de Aroma ja CCN51 -kaakaota voi kyllä sekoittaa keskenään, mutta CCN51 on tyypillisesti aika happamaa ja tämä täytyy osata eliminoida oikeanlaisella fermentaatiolla. Tai että B/L-numeron saa vasta, kun lasti on lastattu. Tai että kasvit, joita ei ole käytetty ihmisravintona ennen vuotta 1997 EU:ssa, vaativat erikoisluvan maahantuontiin. Tällaista pientä.
Yhden maissa kipaisen el Padren talolle lounaalle. Siellä vaihdamme kuulumisia pienellä porukalla ja syömme erittäin terveellistä, sokeritonta ja vähärasvaista ruokaa Padren uuden ruokavalion myötä. Ruoka on silti älyttömän hyvää, esimerkiksi eilen söimme vihersalaattia, yucca-pihvejä ja uunissa haudutettua taimenta kesäkurpitsan kera.
Ruokatunnin jälkeen kannan läppärini CONA:n, eli kansallisen puolen kaupallistamisen puolelle, ja värkkäilen pääasiassa Salineriton brändinhallintaan liittyviä juttuja. Sielläkin tulee koko ajan jotakin uutta, kuten esimerkiksi että kaikki etiketit on muutettava maanlaajuisten uusien säännöksien myötä osoittamaan rasvan, sokerin ja suolan määrä liikennevalosymbolein.
Oman mausteensa työpäiviin tuo se, että Salinerito-brändin alle kuuluu aivan erilaisia yrityksiä ja työnkuvaan kuuluu yhteydenpito niihin kaikkiin. Siispä eilisen ja tämän päivän aikana pistäydyin juttelemassa sekä lankatehtaan, lihanjalostamon, käsityökeskuksen, juustolan, sienikuivaamon että suklaatehtään ihmisten kanssa. Sanotaanko, että diplomatiataidot kehittyvät aivan varmasti!
Kotiin kömmin kuuden jälkeen ja yleensä laitan ruokaa ihan pitkän kaavan mukaan, tai sitten illallistamme porukalla Salinasin ulkomaalaisgettolaisten kanssa. Eilen tein tonnikala-kasvispiirakan, mutta kävikin sellainen kömmähdys, että maustamattomaksi luultu jogurtti olikin mansikanmakuista. Ei sitä itse asiassa pahasti huomannut valmiissa piirakassa.
Yleisen hyvinvoinnin vuoksi päätin kokeilla Gillian Michaelsin kuuden viikon vatsalihaskuuria ja sitä siis jumppailen iltojeni lämmikkeeksi. Tuloksista en muuta tiedä, kuin että kuulemma kylillä olivat puhuneet, että minulla on maha pienentynyt. Vähenisivätköhän Suomessakin ylipaino-ongelmat jos olisi sosiaalisesti hyväksyttävämpää kommentoida toisten painoa?
Tienenkään näissä arkeni käänteissä en hoksannut ottaa yhtään valokuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti