Tässä blogissa ei kerrota mistään kiiltokuvaelämästä, jossa kaikki on aina hyvin ja näytetään nätiltä. Tässä blogissa kerrotaan millaista on elää ecuadorilaisessa vuoristokylässä, hyvässä ja pahassa.
Tällä kertaa tulee shokkipaljastuksia siitä pahasta.
Jokin syö minua öisin!! Tämä ongelma tuli tutuksi jo edellisessä asunnossa, jolloin ratkaisu oli keittää petivaatteet ja myrkyttää koko talo. Nyt painajainen on palannut.
Herään aamuisin täynnä punaisia kutisevia pahkuroita, joita minä sitten epähuomiossa raavin ja sitten ne tulehtuvat ja sitten nousee kuume ja sitten pitää mennä lääkäriin ja syödä antibiootteja eivätkä ne ikinä parane ja sitten minä olen täynnä pistemäisiä arpia niin kuin olisi haulikolla ammuttu. Että sillä lailla.
Uusi koti vasta rakennettu, ei ollenkaan kostea, siivoan säännöllisesti, vaihdan petivaatteet vähän väliä, eikä minulla ole lemmikkejä. En siis tiedä mistä pirulaisista on kyse. Lisäksi ärsyttää, että tämä vaiva näyttää olevan vain minulla. Kaikissa tilanteissa kun minä olen ollut täynnä pistoja tai puremia, matkakaverit ovat selvinneet ilman mitään. Täkäläiset sanovat, että minulla on sangre dulce, makea veri. Voisinko siis saada verensiirron, kiitos!
Että tällaista elämää Etelä-Amerikassa, tervetuloa vaan tänne kaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti