Tasa-arvoinen oikeus olla menemättä naimisiin

Keittelen täällä hernekeittoa ja paistan Hanna-tädin kakkuja. Kakut paloivat eikä keitto kypsy koskaan. Nyt olen sitten nälkääni syönyt niitä palaneita kakkuja ja on jo sen verran ähky olo, ettei keitto varmaan enää maistukaan, sitten kun se joskus valmistuu vuonna 2018.

Pistipä silmään, että Suomessa on tasa-arvoinen avioliittolaki mennyt läpi. Hieno juttu, ei varmaan täällä katolilaisessa Ecuadorissa tule tapahtumaan ihan heti. Muistuu mieleeni erään papin kanssa käyty keskustelu, jossa avainviesti oli, että maat voivat säätää lakejaan, mutta luonnonlaki on niiden kaikkien yläpuolella. Ei varmaan ole hankala arvata, kumpi osapuoli keskustelussa oli sitä mieltä.

Muuten olen kyllä tässä avioliiton suhteen pakkomielteisessä maassa todennut myös, että on melko suuri oikeus olla menemättä naimisiin. Täällä, erityisesti pikkukylissä, ihmiset, erityisesti naiset, luokitellaan pitkälti sen mukaan, onko naimisissa vai ei. Kunnon naiset ovat naimisissa ja naimisissaolevat pysyvät siellä minne kuuluvat, eli kotonaan. Muuten he ovat karishinoja, joka on quichuan kielen sana kuvaamaan naisia, joita ei kotityöt kiinnosta.

Eräs nuori alkuperäisväestöön kuuluva nainen kertoi todellisuudestaan kotikylässään: Jos vanhemmat saavat nuoret kiinni vaikkapa kirjeiden kirjoittelusta toisilleen, on mentävä naimisiin. Mennään siis teineinä naimisiin, aletaan tekemään lapsia ja parikymppisenä ryhdytään eroilemaan ja kiistelemään, että kenenköhän lapsia ne olivatkaan. Eikä siis siihen tyyliin, että kuka näistä lapsista saa kunnian huolehtia vaan niin, että miehet kieltävät isyytensä. Kärjistykset tulivat lähteeltä itseltään.

Paikallinen kaverini kertoi, kuinka häneltä oli taas tyypilliseen tapaan udeltu, miksi lapsia on vain yksi. Kyseinen vanhempi nainen oli tuumannut, että ei hänen aikanaan tiedetty, että asian voi itse päättää: lasten teko oli itsestään selvä velvollisuus kaikille.

Onneksi täälläkin asiat pikkuhiljaa muuttuvat. Tänään juuri pomo mainitsi, kuinka säännöllisin väliajoin kehottaa parikymppistä tytärtään ottamaan mallia ulkomaalaisista, jotka vielä kolmikymppisinäkään eivät kiirehdi naimisiin ja hankkimaan lapsia. Ei sillä että perinteisissä perhearvoissa olisi mitään pahaa, kunhan ne ovat jokaisen oma valinta, eivätkä ulkoapäin pakotettuja.

(Välihuomautuksena kerrottakoon, että Lojassa uskonnollisen taiteen museossa vieraillessani opin, että sen verran ulkoapäin pakotettuja perhearvot ovat, että espanjalaiset toivat ne kristinuskon mukana. Olivat nääs huomanneet, että perheen kautta ihmisiä on helpompi hallita, siispä alkuaikojen tauluissa Jumala, Jeesus ja Neitsyt Maria kuvattiin usein perheenä. Jälleen kärjistykset lähteeltä, tässä tapauksessa oppaalta, en keksi itse.)

Hieno oikeus, että kaikki saavat tasa-arvoisesti mennä naimisiin. Yhtälailla on hieno oikeus saada rauhassa tutustua kumppaniinsa ilman painetta mennä naimisiin, olla menemättä jos siltä tuntuu ja saada suunnitella oma lapsenhankintansa. Siirtykäämme myös näitä oikeuksia kaduille juhlistamaan!

Kuvituksena kuvia Otavalon kondorikotkapuistosta. Nyt tässä kirjoitellessani se hernekeittokin paloi pohjaan, nyt siellä on kivoja mustia sattumia seassa... Eikä edelleen ole valmista...