torstai 10. heinäkuuta 2014

Elämä on suuri seikkailu

Minulla pukkaa kriisiä. Sitä se 30 vuoden täyttyminen teettää, vaikka luulin selvinneeni, kun "viimeisenä iltana 29-vuotiaana" huomasin, että aikaeron vuoksi syntymähetki meni ohi ihan huomaamatta. Mutta kriisiä siis pukkaa, koska:

Huomasin, että pestiä on jälkellä enää reilu viisi kuukautta. Mitä sen jälkeen? Jatkaako täällä? Palatako Suomeen? Vaihtaako maata? Minne? Mitä tekemään?

Sinäänsä asiasta ei pitäisi huolehtia, sillä Suvin tekemän tarot-ennustuksen mukaan tulevaisuuteni on suorastaan ruusuinen. Helpottaa tietää.

Tässä välipiristyksiä pari kuvaa auringonlaskusta, täällä hauskaa on että sitä pääsee katsomaan pilvien yläpuolelta:






No, mutta taas asiaan, eli kriiseilyyn.

Viime aikoina olen huomannut, että kaipuu mukavuuksien pariin on kasvanut huomattavasti. Kaasun loppuminen kesken kokkaamisen ei ole enää "uusi eksoottinen kokemus", vaan se ärsyttää. Joka kerta kaasupulloa vaihtaessani pelkään räjäyttäväni koko korttelin ilmaan. Onneksi tähän on tulossa ratkaisu, sillä 2016 mennessä maan pitäisi siirtyä kaasusta sähkön käyttöön.

Repsahdin ihan totaalisesti maanantaina Guyaquilissä käydessäni, nykäisin esiin Visan ja ostin uudet housut ja mekon. Housut olivat siinä mielessä oikeutettuja, että entiset ovat käyneet isoiksi tai rikki. Mekolle ei kyllä täällä ole käyttöä, mutta kun minä HALUSIN SEN!! Että tervetuloa takaisin kerskakulutusasenne (vaikka eihän tuo nyt ihan kamalan paha repsahdus ollut, eihän? Mekko oli erittäin klassinen ja hyvälaatuinen ja sopii joka paikkaan).

Onneksi kriiseilyyn on monenmoisia hoitokeinoja. Suvi vietti rantareissumme jälkeen luonani kylässä muutaman päivän ja maailma parantui kyllä taas roppakaupalla. Nyt on ihana chileläinen ystäväni Francisca käymässä. Lisäksi minusta kriisit ovat ihan hyvä juttu, koska niiden myötä aina kasvaa ja tulee tarkemmin mietittyä omia toiveitaan ja tavoitteitaan.

Saa nähdä mihin tässä seuraavaksi alkaa. Universumi näyttää ja sillä lailla, elämä on suuri seikkailu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti