Ikävä kaupunkiin

Taas on maanantai. Väsyttää jotenkin tosi paljon, en tiedä miksi.

Viikonloppu meni rauhallisesti, kuten elämä nyt yleensä aina Salinasissa. Täytyy myöntää, että tänä viikonlopuna minulla oli iso ikävä kaupunkielämää. Vaikka elo ecuadorilaisessa vuoristokylässä voi kuulostaa jännittävältä ja eksoottiselta, mitä se onkin, niin tulee hetki, joilloin niitä vihreitä vuorimaisemia ja kadulla kulkevia laamoja ei enää jaksa ihmetellä. Silloin iskee vastaan tosiasia, että ei täällä nyt hirveästi ole ajanviettomahdollisuuksia. Ei ole valokuvanäyttelyitä, ei teatteria, ei elokuvateattereita, ravintolavaihtoehtoja rajallisesti... Viikonloppuna siis mietin ja pohdin ja totesin, että lähden Ambatoon elokuviin ja kauppakeskukseen, ihan vaan pyörimään ja katsomaan ihmisvilinää. Netistä kumminkin näin, että elokuvavaihtoehdot olivat huonoja ja mitäpä sitä kauppakeskukseenkaan, jos ei ole mitään ostettavaa. Siispä jäin Salinasiin, taas.

Lopulta kävin Guarandassa kahvilla ja syömässä, vaihtelua sekin. Sunnuntaina mentiin työkaverin kanssa kylpylään lillumaan lämminvesialtaaseen ja höyryhuoneeseen. Aina sitä siis jotain tekemistä löytyy, mutta elämänrytmi on kyllä eri kuin mihin Helsingissä ehdin tottua.

Tylsyydestä joskus poikii myös pieni luovuuden siemen. Eilen sain kudottua valmiiksi säärystimet. Kerran kyllästymisenpuuskassa tein myös simpukkakaulakorun. Siitä tuli aika hieno, vaikka kyseessä olikin vain simpukan läpi pujotettu narunpätkä.

Monilta osin tuntuu, että elämä on kiertänyt ympyrän: rytmi on sama, kuin Paltamossa aikoinaan. Kuntosalin puutteen vuoksi elämääni ovat palanneet myös jumppavideot. Mariannen Superbodyn ja krokotiilihyppyjen sijaan pompahtelen kotona Batukan tahtiin.

Tämmöisiä ajatuksia tällä kertaa. Nauttikaa kynnelle kykenevät kaupungin tarjonnasta, vaikka joskus siellä elämä voi tuntua kovin hektiseltä, niin on siinä puolensa.