perjantai 19. huhtikuuta 2013

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

Minä aloin tänään hieman vihaamaan kolmea, tai laskutavasta riippuen neljää firmaa. Googlea, KLM:ää sekä Elisaa ja / tai Saunalahtea.

Kaikki alkoi aamuyöllä, kun ulkona tuuli kovaa ja minun 60 vuotta vanhat ikkunankarmini vetivät sen verran, että ikkunalaudalla ollut kuppi lensi lattialle. Heräsin sydän kurkussa ja luulin poltergeistien vallanneen asunnon. Tästä virkistyneenä päädyin toimistolle ennätyksellisen aikaisin ja päätin printata lentoliput.

Sitten, zup. Gmail tuhosi liput siinä silmieni alla ruudulla. Vannon, en painanut mitään, mutta liput vain katosivat bittiavaruuteen, ei löytynyt inboxista, ei roskakoristä eikä mistään. Olin juuri joutunut vähän vekslaamaan lippuja asiakastuen kanssa ja saanut uuden, johon sallituksi matkatavaramääräksi oli merkitty kaksi laukkua.

Menin KLM:n sivuille tarkistamaan, että kai sinne omiin varauksiini oli päivitetty matkatavaramäärä. Zup, KLM:n nettisivu rikki, siis näin:



Sitten, pililim, tekstiviesti. Saunalahti ilmoittaa, että numeronsiirto omiin nimiini ei onnistunut. Soitto asiakastukeen, siirto yleistuesta sopimusasiakkaisiin ja sieltä numeronsiirtoasiakkaisiin ja yhteensä noin 40 minuuttia I bless the rains down in Africa, gonna take some time to do the things we never have ja muita klassikoita. Lopulta vastaus, että tämä asia pitää mennä hoitamaan paikanpäälle Elisashopittiin.

Klingkling, puhelin soi. Linjalla vuokranvälittäjä, joka on saanut toimeksiannon vuokrata asuntoni ja haluaa järjestää näytön maanantaina. Käytännössä se tarkoittaa, että kotiini tunkee noin sata tuntematonta ihmistä palloilemaan. Siihen minä kauhuissani parahdin, että muutto on niin kesken ja asunto sotkussa, että ei sitä kukaan tässä kunnossa vuokraa. Tyyppi on hetken hiljaa ja tuumaa, että entä jos he tulisivat tiistaina, olisinko siihen mennessä saanut kaiken järjestykseen. No en, tulkoot maanantaina.

Iltapäivällä suuntasin Elisashopittiin. Kyllä muuttui yksinkertainen asia, siis se liittymän siirto, vaikeaksi. Elisa ja Saunalahti ovat muka samaa firmaa ja samassa liikkeessä, mutta keskenäänhän ne eivät voi kommunikoida. Lopulta asia saatiin selväksi, toisaalta niin sen piti olla jo viikko sitten kun viimeksi siirtoa tein.

Kotimatkalla sain puhelun Elisashopitista. Olin jättänyt sinne kansioni ja viisumipaperit.

Meinasiko mennä hermot? No ei oikeastaan. Luulen, että Ecuadorissa täytyy tottua siihen, ettei asiat aina mene aivan suunnitelmien mukaan. Sama aloittaa jo täällä. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

Se mummo lumessa

P.S. Markkinointialalla olen usein miettinyt, onko firman soveliasta käyttää hymiöitä asiakasviestinnässään. Kun lähetin KLM:lle viestin ja pyysin lähettämään uuden lipun, vastausviestissä oli 3 x :), 1 x :( ja 1 x ;). Minun fiilistä se paransi sen verran, että kyllä, asiakasviestinnässä on täysin ok käyttää hymiöitä!

English: Wasn't my day today. Gmail lost my flight tickets (not me, Gmail!), phone operator failed to transfer my work phone number to my personal use (phone operator, not me!) and rental agent wants to bring bunch of strangers to my home. But well, in Finnish we have this saying "Straight ahead, said granma in the snow!" and that's what I'm planning to do. These are small problems after all, most likely there are bigger coming. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti