Pahoitteluni jälleen blogihiljaisuudesta. Viime viikko oli kiireinen ja jännittävä. Tein paljon asioita, joita en ole aikaisemmin tehnyt.
Kirjoitin ensimmäisen markkinointitekstini espanjaksi. Muut sitä muokkasivat, mutta sain aika hyvin sanottua, mitä halusinkin, eli sinäänsä olen aika tyytyväinen. Jos hyvin käy, kirjoittamani bränditarina tulee joku päivä koristamaan Salinerito-merkin tuotteita.
Kävin ensimmäisen kerran saapumiseni jälkeen Quitossa, jossa vietin torstain. Päivä oli mielenkiintoinen, eikä kaupunki vaikuttanut yhtään niin pelottavalta, kuin muistin. Ehdin myös pikaisesti nähdä Kattya, josta ehti ensimmäisten päivien aikana tulla hyvä ystäväni.
Pidin ensimmäisen kurssini liiketoimintasuunnitelman teosta espanjaksi ja oli muuten ensimmäinen pitämäni kurssi muutenkin. Oppilaat olivat 15-25 vuotiaita nuoria naisia, jotka toivottavasti ymmärtävät nyt hieman paremmin perusasiat aiheeseen liittyen ja voivat hyödyntää niitä tulevaisuudessa.
Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisempänä: Ajoin ensimmäistä kertaa autoa Ecuadorissa. Kurvailin ympäri Guarandaa työpaikan valtavalla lava-autolla ja ajoin sieltä Salinasiin. En törmännyt yhteenkään laamaan, koiraan, ihmiseen tai aasiin, enkä suistunut alas vuorenrinteeltä. Pelotti aivan kamalasti, mutta kaikki meni hyvin.
Kaiken kaikkiaan viikko oli siis hyvä. Kiva huomata tekevänsä asioita, joihin en uskonut pystyväni. Erityisesti tuo viimeinen oli minulle melkoisen iso juttu. Samanlaisia viikkoja lisää, kiitos!!
In English: I'm sorry about being so silent at the blog. Last week was busy and exciting. I did lots of things that I haven't done before.
I wrote my first marketing text in Spanish. Others were editing of course, but I managed to put into words quite well what I wanted so I'm quite happy.
I returned to Quito for the first time after arriving to Ecuador, and spent a very interesting Thursday there. Quito didn't feel that scary as I remembered. I also got to see Katty, which was very nice.
I hold my first course about business planning in Spanish. Students were young women, which I hope now know a bit more about the basics regarding the topic.
Last, definitely not the least, I drove a car in Ecuador, and it went well!
All in all, the week was good. It's nice to notice myself doing things that I didn't think I was capable of. Especially the last point was a really big deal to me. More of this kind of weeks, please!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti